Ruotsin prinsessa Estelle juhlii tänään keskiviikkona 23. helmikuuta 10-vuotispäiväänsä.
Merkkipäivän kunniaksi Ruotsin hovi julkaisi päivänsankarista virallisen kuvan sivuillaan. Kuvassa nähdään aurinkoisesti hymyilevä Estelle, jolla on yllään valkoinen bleiseri ja sen alla saman värinen röyhelökauluksinen paita.
Kaulassaan prinsessalla on kultainen riipus.
Hovi julkaisi syntymäpäiväpotretin myös Instagramissa, jonka kommenttikenttään on tulvinut onnitteluja.
– Sydämelliset onnittelut Estelle. Tänään on sinun päiväsi.
– Hyvää syntymäpäivää ihanimmalle prinsessa Estellelle!
– Hän on niin kaunis nuori nainen. Onnea Estelle!
Estellen tyyli tuoreessa syntymäpäiväkuvassa on varsin erilainen ja aikuismaisempi kuin vuosi sitten otetussa potretissa. Sen ovat huomanneet myös muutamat kommenttinsa kuvakenttään jättäneet.
– Onnea Estelle. Näytät niin aikuiselta jo, eräs kirjoittaa.
– Onnea Estelle, nyt olet iso, toinen jatkaa.
– Onnittelut sinulle pieni tyttö, joka on alkanut kaivaa isoksi.
Prinsessa Estelle 9-vuotiskuvassaan helmikuussa 2021.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo, että prinsessan arvonimestä huolimatta Estelle on viettänyt syntymäpäiväänsä varsin arkisissa merkeissä – nimittäin koulun penkillä.
Koulun jälkeen iltapäivällä Estelleä juhlittiin yksityisesti perheen kesken.
Prinsessa Estelle syntyi 23. helmikuuta 2012 Solnan Karoliinisessa sairaalassa. Hän on kruununprinsessaparin esikoinen ja täten toisena kruununperimysjärjestyksessä äitinsä prinsessa Victorian jälkeen. Kolmantena on Estellen vuonna 2016 syntynyt pikkuveli prinssi Oscar.