Frendit-tähti Courteney Cox, 57, kertoo Sunday Times Style -lehdelle avoimesti kauneusoperaatioidensa vaikutuksista ja siitä, ettei hän niihin hakeutuessaan ymmärtänyt, miltä lopputulokset oikeasti näyttivät.
Cox myöntää, että hän otti erilaisia pistoksia ja teki kasvoihinsa operaatioita, joiden tarkoitus oli saada hänet näyttämään nuoremmalta. Nyt hän on ymmärtänyt, kuinka hullua jatkuvien kauneusoperaatioiden hankkiminen oli ja hän pyrkii ”vanhenemaan luonnollisesti”.
– En ymmärtänyt, että näytin todella oudolta kaikkien pistoksien ja operaatioiden jälkeen. En koskaan tekisi niitä enää, Cox kertoo.
Courteney Cox toteaa, ettei älynnyt, kuinka radikaalille näytti kauneusoperaatioiden jälkeen.
Cox pohtii haastattelussa, pitäisikö hänen julkaista sosiaalisessa mediassa kuvapari, jossa hän poseeraa hankittuaan pistoshoitoja sekä nykyään.
– Sanoisin, että kuva olisi ”se päivä, jolloin ymmärrät, mistä ystäväsi puhuivat”, Cox toteaa.
– Tiedän, että ihmiset puhuivat minusta. Lopulta ymmärsin, että minun täytyy lopettaa.
Vaikka Cox on lopettanut kosmeettisissa pistoshoidoissa, leikkauksissa ja muissa operaatioissa käymisen, hän haluaa silti kokeilla ja käyttää erilaisia kauneustuotteita, jotka ylläpitävät nuorta ulkonäköä. Hän kertoo, että hänellä on vieläkin valtavia paineita näyttää hyvältä.
Courteney Cox vuonna 1998. Hän ponnahti megajulkkikseksi Frendit-sitcomista.
Jo vuonna 2017 Ilta-Sanomat kertoi, kuinka Coxin muuttunutta ulkonäköä ihmeteltiin Hollywoodissa vuosien ajan. Cox esiintyi välillä julkisuudessa kasvot huomattavasti aikaisempaa pyöreämpänä ja tähden uskottiinkin turvautuneen täyteaineisiin nuorekkaan ulkonäön tavoittelussa.
Mahdollisista kauneusoperaatioista aikaisemmin vaitonaisena pysynyt Cox myönsi laitattaneensa kasvoihinsa pistoksia, joita hän on jälkeenpäin katunut.
Cox sanoi jo tuolloin, ettei ollut tyytyväinen täyteaineiden vaikutukseen, vaan koki niiden muuttaneen ulkonäköään liikaa.
– Kaikki täyteaineet on nyt poistettu. Tunnen oloni paremmaksi, koska näytän itseltäni, Cox sanoi New Beauty -lehdelle.