Jenni Kokander julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Jukka-puolisonsa kanssa – hellä pusu poskelle

Jenni Kokander on ollut onnellisesti naimisissa jo yli kymmenen vuotta.

15.2. 22:12

Näyttelijä Jenni Kokanderin, 42, puolisoa Jukka Kokanderia ei ole juuri nähty julkisuudessa. Pari on ollut yhdessä jo yli 15 vuotta ja naimisissa runsaat kymmenen vuotta.

Viikonloppuna Kokander julkaisi Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia miehensä kanssa. Niissä Jukka muiskauttaa suukon rakkaansa poskelle ja pari hymyilee onnellisesti kameralle.

– Ollaanpas me. Kertakaikkiaan, Kokander sanailee kuvatekstissä sydämien kera.

Kokander kertoi aiemmin Me Naisille, että parilla on täysi luotto toisiinsa. He tuntevat toistensa oikut ja metkut, mutta jaksavat silti rakastaa.

– On ihanaa nähdä, että hän tahtoo rakastaa minua, vaikka olen tällainen: kiihdyn nollasta sataan sekunnissa ja olen rasittava päällepäsmäri, Kokander sanoi me naisille.

Kokanderin puoliso työskentelee perheterapeuttina. Parilla on kaksi lasta, 14-vuotias tytär ja 9-vuotias poika. Perhe muutti runsas vuosi sitten rauhalliselle omakotitaloalueelle Vantaalle.

Muun muassa Putouksesta, Masked Singer Suomesta ja Risto Räppääjä -elokuvista tuttu Kokander kuvaili puolisoaan Me Naisille helmikuussa ”yhdeksi miljoonasta”.

– Yhä tuntuu uskomattomalta, että onnistuin löytämään elämääni juuri hänet. Mieheni ulkomuoto paranee silmissäni koko ajan. Ikä pukee Jukkaa. Käsittämätöntä, että olen onnistunut nappamaan tuollaisen paistin, Kokander kertoi onnellisena.

– Rakastan Jukkaa kaikkinensa. Uskon, että hänkin minua.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?