Laulajatähti Taylor Swift joutui hyytävän iskun kohteeksi – sekava mies riehui kotipihassa

Mies ilmoitti poliisille, ettei suostu poistumaan paikalta ennen kuin tapaisi Swiftin. Poliisi ei vaatimuksia kuunnellut.

Stalkkerit piinaavat 32-vuotiasta tähteä Taylor Swiftiä.

28.1. 15:44

Mies ajoi autolla päin laulajatähti Taylor Swiftin, 32, kotia New Yorkissa torstaina.

Asiasta uutisoivien TMZ:n ja Mirrorin mukaan tapahtumapaikalta tavoitettu mies sanoi poliisille, ettei suostu poistumaan ennen kuin on tavannut laulajan. Tiedossa ei ole, oliko Taylor Swift tapahtuma-aikaan kotonaan.

Mies oli ajanut katua väärään suuntaan, ja Swiftin talon kohdalla peruuttanut päin Swiftin taloa hajottaen samalla palopostin.

Tämän jälkeen miehen kerrotaan nousseen autosta ja suunnanneen kohti ovipuhelinta, jota hän oli yrittänyt repiä irti mumisten samalla jotain Swiftiin liittyvää.

Poliisin mukaan mies oli päihtynyt, ja häntä odottaa syyte rattijuopumuksesta sekä ilkivallasta. Poliisi pidätti vastahakoisen miehen ja vei hänet läheiseen sairaalaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Taylor Swiftin tontilta pidätetään kutsumattomia vieraita. Edellinen välikohtaus tapahtui elokuussa, kun 28-vuotias nebraskalainen mies tunkeutui Swiftin kotiin tavatakseen hänet. Swift ei ollut tapahtuma-aikaan kotona.

Swift on aiemmin tällä viikolla ollut otsikoissa, koska Blur- ja Gorillaz-yhtyeistä tunnettu laulaja-lauluntekijä Damon Albarn sanoi, ettei Swift kirjoita itse omia kappaleitaan.

Swift vastasi Albarnin puheisiin kipakasti Twitterissä.

– Damon Albarn, olin suuri fanisi kunnes näin tämän. Kirjoitan kaikki kappaleeni itse. Sinun provosoiva kommenttisi on täysin valheellinen ja todella vahingollinen. Sinun ei tarvitse tykätä kappaleistani, mutta on aivan paskaa, että yrität mustamaalata kirjoittamistani.

– P.S. kirjoitin tämän twiitin itse, mikäli se mietityttää sinua, hän lisäsi vielä.

Albarn pyysi sanomisiaan myöhemmin anteeksi ja sanoi kyseessä olleen väärinkäsitys. Toisin kuin annettiin ymmärtää, hän ei haastattelussa suoraan sanonut, ettei Swift kirjoittaisi kappaleitaan itse.

Swift on julkaissut vuonna 2006 alkaneella urallaan yhdeksän studioalbumia. Vuonna 2021 hän aloitti kuuden ensimmäisen albuminsa uudelleenlevyttämisen ja -julkaisun, jotta saisi niiden oikeudet itselleen.

Swift oli Rolling Stone -lehden listauksen mukaan vuonna 2021 maailman eniten tienannut naismuusikko 80 miljoonan dollarin tuloillaan. Kaikista muusikoista hän sijoittui tuloillaan listan sijalle 10.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?