Evan Rachel Woodilta, 34, kylmäävä väite: Marilyn Manson raiskasi hänet kameroiden käydessä

Evan Rachel Woodin väitteiden mukaan hän joutui rokkarin raiskaamaksi tämän musiikkivideon kuvauksissa vuonna 2007.

Evan Rachel Wood syytää Mansonia vuosia kestäneestä väkivallasta.

24.1. 18:36

Näyttelijä Evan Rachel Wood esittää The Guardianin mukaan uutuus­dokumentissa rajuja syytöksiä ex-kumppaniaan Marilyn Mansonia kohtaan. Sundace-festivaalilla ensi-iltansa saanut Phoenix Rising -dokumentti kertoo Woodin elämästä ja urasta.

The Guardianin mukaan Wood kertoo dokumentissa, että Manson raiskasi hänet musiikkivideonsa kuvauksissa kameroiden käydessä. Wood esiintyy rocktähden vuonna 2007 julkaistulla Heart-Shaped Glasses -videolla.

Wood, 34, seurusteli Mansonin, 53, kanssa vuosina 2007–2010. Pari tapasi vuonna 2006, kun Wood oli vasta 18-vuotias.

Woodin väitteiden mukaan Mansonin musiikkivideon kuvauksissa oli tarkoitus suorittaa etukäteen sovittu näytelty seksikohtaus. Kuvaustilanteessa seksi kuitenkin muuttui Woodin mukaan oikeaksi vasten hänen tahtoaan.

– Olimme keskustelleet teeskennellystä seksikohtauksesta, mutta kun kamerat pyörivät, hän alkoi työntyä minuun oikeasti. En ollut koskaan suostunut sellaiseen, Wood sanoo uutuusdokumentissa Rolling Stone -lehden mukaan.

– Se oli täydellinen kaaos. En tuntenut oloani turvalliseksi. Kukaan ei pitänyt minusta huolta. Videon kuvaaminen traumatisoi minut todella pahasti, hän jatkaa.

Guardianin mukaan Wood ei kyennyt puolustautumaan tilanteessa, sillä hänelle oli juotettu absinttia videon kuvauksissa ja hän pelkäsi suututtaa Mansonia. Woodin mukaan hän ei ollut koskaan aiemmin ollut yhtä epäammattimaisessa kuvaustilanteessa.

– Tunsin oloni kuvottavaksi ja että olin tehnyt jotain hävettävää ja huomasin, että kuvausryhmällä oli epämukava olo, eikä kukaan tiennyt, mitä tehdä.

Wood on syyttänyt Mansonia jo aiemmin vuosia kestäneestä hyväksikäytöstä ja väkivallasta. Näyttelijä kertoo uutuusdokumentissa, että kaikki alkoi musiikkivideon kuvauksista.

– Minut pakotettiin kaupalliseen seksiaktiin valheiden avulla. Se oli ensimmäinen rikos, joka minua kohtaan tehtiin ja minut käytännössä raiskattiin kameran edessä, hän sanoo.

Guardianin mukaan Wood kertoo dokumentissa myös, että Manson antoi hänelle ”hyvin selkeät” ohjeet siitä, miten hänen tulisi kuvailla musiikkivideota toimittajille. Näyttelijän mukaan hänen piti kertoa ihmisille, että kuvauksissa Mansonin kanssa oli ollut upeaa ja romanttista, vaikka se ei ollut totta.

Manson ei ole kommentoinut väitteitä brittilehdelle.

Manson ja Wood kuvattuna yhdessä vuonna 2010.

Muun muassa Kolmetoista-elokuvasta ja Westworld-sarjasta tunnettu Wood on puhunut seksuaalisesta hyväksikäytöstään julkisuudessa jo aiemmin, mutta hän ei nimennyt tekijää ennen kuin viime vuonna. Helmikuussa 2021 näyttelijä julkaisi Instagram-tilillään kirjoituksen, jossa hän nimesi Marilyn Mansonin.

– Hyväksikäyttäjäni nimi on Brian Warner, jonka maailma tuntee myös Marilyn Mansonina. Hän aloitti seksuaalisen hyväksikäytön valmistelun ollessani teini-ikäinen ja hyväksikäytti minua kauhistuttavasti vuosia. Minua aivopestiin ja manipuloitiin alistumaan, Wood kertoi päivityksessään.

Lue lisää: Näyttelijätähti syyttää Marilyn Mansonia vuosia kestäneestä hyväksikäytöstä ja väkivallasta

Marilyn Manson on kiistänyt jyrkästi kaikki Woodin aiemmat väitteet ja sanonut kaikkien intiimien suhteidensa tapahtuneen aina yhteisymmärryksessä.

Wood ei ole ainoa nainen, joka on esittänyt rajuja syytöksiä Mansonia kohtaan. Myös muun muassa Game of Thrones -sarjasta tuttu näyttelijä Esmé Bianco syytti Mansonia viime vuonna pahoinpitelystä ja henkisestä väkivallasta.

Lue lisää: Marilyn Mansonin skandaali sakenee: Game of Thrones -tähti kertoo karmivia väitteitä suhteestaan muusikon kanssa

Viime helmikuussa uutisoitiin, että poliisi aloitti tutkinnan Mansonia vastaan esitettyjen perheväkivaltasyytösten vuoksi. Viranomaisten mukaan tutkinnassa olevat tapahtumat ajoittuvat vuosien 2009 ja 2011 välille.

Lue lisää: Poliisi aloitti tutkinnan Marilyn Mansonista – taustalla syytökset perheväkivallasta

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?