Pinja, 26, ihastui korviaan myöten mieheen, mutta suhteelle lyötiin tavallisesta poikkeavat ehdot – bloggaaja tajusi pian tärkeän seikan seksuaalisuudestaan

Bloggaaja ja seksuaalineuvoja Pinja Eskola, 26, kertoo Ylen Suhde² -dokumenttisarjassa polyamorisesta suhteestaan.

Pinja Eskola on aktivisti, bloggaaja ja seksuaalineuvoja.

24.1. 10:48

Ylen uuden dokumenttisarjan Suhde² tulevassa jaksossa käsitellään polyamorisia suhteita. Sexpon määritelmän mukaan polyamorialla tarkoitetaan elämistä intiimeissä ihmissuhteissa yhtä aikaisesti usean ihmisen kanssa kaikkien tietoisella suostumuksella.

Jaksossa tutustutaan 26-vuotiaaseen Pinja Eskolaan. Eskola on bloggaaja ja seksuaalineuvoja, ja hän kuvailee itseään soolopolyksi. Tällä tarkoitetaan polyamoriseksi identifioituvaa henkilöä, joka ei halua sitoutua liiaksi toiseen ihmiseen esimerkiksi yhteisen kodin kautta.

Kynäniekan salaiset mietteet -blogia kirjoittava Eskola kertoo ohjelman juontaja Essi Lampulle kahvipöydässä tutustuneensa polyamoriaan tavattuaan muutama vuosi sitten polyamorisessa suhteessa elävän miehen. Eskola seurustelee miehen kanssa edelleen.

– Hän oli polyamorinen ja hänellä oli muita suhteita. Hän totesi siinä, että hirveästi ei ole vaihtoehtoja, jos haluan hänen kanssaan olla. Hänen kanssaan oli erittäin mukava ja hyvä olla, joten mä totesin sitten, että eihän tässä ole vaihtoehtoja. Lopulta totesin, että tämä on mun juttu, Eskola kertoo ohjelmassa.

Eskolan mukaan polyamoriset ja monogamiset suhteet sisältävät varsin saman kaltaisia ongelmia.

Lamppua kiinnostaa tietää, millaisia huonoja puolia polyamorisessa suhteessa elämisessä on. Eskolan mukaan niitä on useita. Hän muistuttaa, että polyamoristen suhteiden ongelmat eivät juurikaan eroa monogamisten parisuhteiden ongelmista.

– Siinä on sellainen pieni pelko, että entä jos toinen huomaa, että tämä ei olekaan mun juttu. Polyamoriahan ei sulje näitä asioita millään tavalla pois. Polytkin on mustasukkaisia ja stressaa ja ahdistuu välillä, Eskola selittää.

– Mä en todellakaan kaipaa sitä, että mä jakaisin jonkun kanssa arjen kokonaisvaltaisesti ja esimerkiksi samaa taloutta, vaan mä tarvin omaa tilaa ja omaa rauhaa todella paljon, vaikka arvostan myös läheisyyttä ja hellyyttä ja arjen jakamista.

Eskolan seurustelukumppanilla on myös muita kumppaneita. Lamppu kysyykin, miltä Eskolasta tuntuu silloin, kun hänen miesystävänsä tutustuu uuteen seurustelukumppaniin.

– Mulle se on sen verran arkipäivää, että niin kauan, kun omassa suhteessa menee hyvin, niin siitä ei todellakaan tule negatiivisia tunteita. Mutta jos omassa suhteessa sattuu menemään sillä hetkellä huonommin, niin saattaa tulla pieni mustasukkaisuuden tunne, Eskola kertoo.

Suhde² -dokumenttisarja katsottavissa Yle Areenassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?