Suomalaisen Santa Cruz -yhtyeen keulahahmona tunnettu Archie Cruz eli Arttu Kuosmanen hieraisi viime viikolla silmiään, kun hän sai faniltaan hämmentävän viestin Instagramissa.
Viestin mukaan Cruzin yhtyeen tekemä Drag Me Down -kappale oli päätynyt HBO:n uuteen Peacemaker-jättisarjaan ja sen soundtrackille Spotifyyn. Kyseessä on poikabändi One Directionin alun perin levyttämä kappale, josta Santa Cruz teki oman versionsa ennen hajoamistaan vuonna 2016.
– Sain faniltani viestin, että tämä biisi löytyy sarjan soundtrackilta. Se tuli ihan puun takaa, Archie Cruz kertoo.
– Siinä vaiheessa oli julkaistu vasta soundtrack, eikä tiedetty yhtään minkälaisesta kohtauksesta on kyse, hän jatkaa.
Kappale on mukana DC Comicsin Peacemaker-hahmon ympärille rakennetun sarjan action-kohtauksessa, jossa kaksi sarjan päähahmoa ammuskelee metsässä näyttävästi. Kohtaus kestää vajaat puolitoista minuuttia ja koko sen ajan taustalla raikaa Santa Cruzin kappale, joten aivan pienestä huomiosta suomalaisbändille ei ole kyse.
Kun sarja sai ensi-iltansa viime viikolla, selvisi myös Cruzille, millaisessa yhteydessä hänen bändinsä versiota Drag Me Down -kappaleesta oli käytetty.
– Voin kertoa, että olin aika liekeissä, kun niin iso osa biisiä tulee sarjassa ja kohtaus on erittäin iso action-pläjäys. Ihan Amerikan malliin aseet räiskyy! Cruz kertoo innoissaan.
Cruz tunnustautuu sarjan ohjanneen James Gunnin suureksi faniksi. Gunn on tehnyt aiemmin muun muassa Guardians of the Galaxy- ja The Suicide Squad -elokuvat, joista jälkimmäisen spin-off Peacemaker on.
Cruz otti Gunniin yhteyttä heti, kun hänelle selvisi, että tämä oli ottanut suurtuotantoonsa mukaan Santa Cruzin musiikkia.
– Hän vastasi, että venaa vain kun näet sen kohtauksen. Tänään kun näin kohtauksen, laitoin viestin, että vitsi miten magee. Hän vastasi heti ja kysyi, että olinko tyytyväinen siihen, miten biisiä käytettiin. Vastasin, että olen ja meinasin hypätä kattoon, kun näin kohtauksen ekaa kertaa.
John Cena nähdään pääosassa uudessa Peacemaker-sarjassa.
Cruz tietää Gunnin olevan innokas musiikinkuuntelija ja pitävän muun muassa 70-luvun rokista. Peacemakerissa vilahtaa myös Hanoi Rocksin levy, joten suomalainen rokki vaikuttaa olevan ohjaajan mieleen. Cruzille ei ole kuitenkaan vielä selvinnyt, miksi juuri hänen bändinsä kappale on päätynyt mukaan kansainväliseen jättisarjaan.
– Se on erittäin hyvä kysymys. Ei mitään tietoa, hän kertoo nauraen.
– On tosi hassua, ettei kukaan kysynyt mitään, mutta en kyllä väitä todellakaan vastaan tällaisessa tilanteessa. Tämä oli kaikin puolin pelkästään positiivinen yllätys. Jos joku olisi kysynyt, olisin sanonut vaan, että hell yeah!
– Olen ymmärtänyt, että yleensä alalla kyllä kysytään, jos halutaan käyttää jonkun biisiä. Mutta kuten sanottu, minua tämä ei haitannut yhtään. Koen enemmänkin olevani etuoikeutettu.
Peacemaker-sarja sai ensiesityksensä HBO Max -palvelussa 13. tammikuuta. Sen pääosissa nähdään muun muassa John Cena, Danielle Brooks, Jennifer Holland, Chukwudi Iwuji ja Freddie Stroma.
HBO on mainostanut sarjaa näyttävästi eri puolilla maailmaa. Viikonloppuna Los Angelesiin matkustanut Cruz bongasi sarjan mainoksen myös kaupungin kaduilta.