Tältä kuulostaa BESSin UMK-kappale – menevää bilebiisiä verrataan Erika Vikmanin megahittiin

BESSin bilebiisi Ram pam pam on saanut innostuneen vastaanoton sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä viisufaneilta.

BESS tavoittelee viisupaikkaa kappaleellaan Ram pam pam.

Vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailun toinen kilpailubiisi, BESSin Ram pam pam, on julkaistu tänään suoratoistopalveluissa.

Tempo-hitistään tunnettu helsinkiläinen pop-artisti yhdistelee musiikissaan elektronista poppia ja housea. BESS on rouheaääninen artisti, jonka musiikki on tekijänsä näköistä: räiskyvää ja rohkeaa. BESSille ominaista energiaa on tarjolla myös UMK:ssa kuultavasta kappaleesta Ram pam pam.

  • Voit kuunnella BESSin UMK-kappaleen alta näkyvältä musiikkivideolta.

Musiikkivideon kommenttiosiossa viisufanit vaikuttavat olevan innoissaan kappaleesta. Kehujien joukossa on niin kotimaisia kuin kansainvälisiä kuuntelijoita.

– Tää jäi kyl heti ekan kuuntelu kerran jälkeen soimaan päähän!

– Vau, UMK:ssa poplaulu, joka ei ole tylsä. Olen hyvin positiivisesti yllättynyt, eräs kirjoittaa englanniksi.

– Ahh, kova! Kunnon hyvä korvamato ja BESSin soundi on mieletön. En malta venaa livevetoa!

Monelle tuli kappaleesta mieleen Erika Vikmanin vuoden 2020 UMK-kappale Ciccciolina.

– Ihan kuin Cicciolinan henki olisi palannut, rakastan tätä! eräs hehkuttaa englanniksi.

– Tämä muistuttaa paljon Cicciolinaa joiltakin osin, ja rakastan siitä. (En siis tarkoita, että tämä olisi kopio. Vaikka olisikin, pitäisin silti.) Voittaja toistaiseksi, pohtii toinen.

– Tässä on todellisia Cicciolina-viboja, rakastan sitä!

Pop-artisti BESSin musiikin tunnusmerkkejä ovat tarttuvat sanoitukset ja tanssilliset rytmit. Vuonna 2019 julkaistua ja artistin nimeä kantavaa BESS-debyyttialbumia on striimattu yli 20 miljoonaa kertaa. Albumin isoimmaksi hitiksi ja suuren yleisön korvamadoksi nousi platinaa striimannut kappale Tempo.

Ylen lehdistötiedotteen mukaan BESS on harrastanut musiikkia pienestä pitäen ja etsinyt omaa musiikillista suuntaansa ensin klassisen musiikin, sitten Michael Jacksonin, hevin ja reggaen kautta. BESS on tehnyt yhteistyötä Nopsajalan kanssa ja ollut fiittaamassa myös muun muassa Mikael Gabrielin ja Raappanan kappaleissa. Hänen tulkintaansa on kuultu myös suomalaisissa tosi-tv-ohjelmissa, kuten Love Islandissa, Bachelor Suomessa ja Temptation Islandissa.

– BESS on virkistävä tapaus ja niin täysillä mukana. Se antaa myös muille tekijöille energiaa ja motivaatiota, kuvailee Ram pam pam -biisin tuottaja Jonas Olsson Ylen tiedotteessa.

Viisuihin ehdolla olevan kappaleen takana on BESSin ja Olssonin lisäksi muusikko-lauluntekijä Tomi Saario. Olsson on työskennellyt lukuisten suomalaisten artistien kanssa. Saario puolestaan on kansainvälistä uraa rakentava artisti.

– Tehdään niitä asioita nyt.

Osallistuminen UMK:hon merkitsee BESSille yhtä “ehkä sit joskus” -unelman toteutumista.

Kappale muistuttaa, että unelmat pitää toteuttaa nyt.

UMK-biisi Ram pam pam syntyi tekijöiden filosofisiin suuntiin ajautuneista elämänvalintapohdinnoista. BESSin mukaan aihe oli äärimmäisen kutkuttava.

– Meillä on paljon kaikenlaisia paineita ja oletuksia rakkaudessa, sodassa ja elämässä muutenkin. Mitä pitäisi tehdä ja mitä oikeasti haluaa tehdä. Elämä on liian lyhyt tylsyydessä tai rajoittuneisuudessa jumittamiseen. Tehdään niitä asioita nyt, BESS sanoo.

Ram pam pam on menoltaan yksi tämän vuoden UMK:n vahvoista bilebiiseistä, jonka C-osa paketoi koko sanoman.

– Laini 'jumalauta ihmisen pitää saada olla vapaa nyt, eikä vasta ku haudassa makaa' on koko biisin ytimessä, BESS sanoo.

UMK22 huipentuu Turun Logomossa lauantaina 26. helmikuuta. UMK-show nähdään TV1:llä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla klo 21.

Lue lisää: Ensimmäinen UMK-kappale on julkaistu – Cyan Kicksin menevä rockbiisi kirvoitti kansainvälisiltä viisufaneilta välittömästi terävän huomion

Lue lisää: Tässä he ovat! Nämä artistit kilpailevat Suomen euroviisupaikasta tänä vuonna – mukana yllätysnimi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?