Diana tekee humoristia videoita kanavallensa, joka on Suomen seuratuimpien TikTok-tilien top5-listalla.

Tähdeksi yhdessä yössä

Vielä hetki sitten Diana Rantamäki oli Suomessa tuiki tavallisena maahanmuuttajana, joka hämmästeli suomalaisia kummallisuuksia. Yksi TikTok-video muutti kaiken, ja nyt fanit eivät jätä häntä rauhaan ruokakaupassa.


10.1. 6:57

Kuuluisaksi yhdessä yössä. Niin kävi Järvenpäässä asuvalle Diana Rantamäelle, jonka jättisuosittu TikTok-tili on tätä nykyä yksi Suomen seuratuimmista.

Viime toukokuussa Diana sai idean videosta, jossa hän esittää sketsin käyttämällä päätä suurentavaa efektiä. Videosta tuli viraali – vastoin kaikkia odotuksia.

– Latasin videon illalla, ja aamulla hieraisin silmiäni huomatessani, että video oli kerännyt yli miljoona tykkäystä, 29-vuotias Diana Rantamäki kertoo.

TikTok-videopalvelu on kasvattanut räjähdysmäisesti suosiotaan korona-aikana, mutta harvalla suomalaisella on palvelussa maamme väkiluvun verran seuraajia. Yli 5 miljoonan tilaajan lisäksi Dianan videot ovat keränneet yli 110 miljoonaa tykkäystä.

– Suosio on todellakin yllättänyt minut. Ei tämä ollut suunniteltua, Diana pohjustaa.

Filippiiniläisen Dianan elämä on ollut viime vuosina yhtä muutosta: hän muutti Suomeen, löysi rakkauden, meni naimisiin, sai kaksoset ja kaiken lisäksi ponnahti somesensaatioksi, jonka brändi on tunnettu eri puolilla maailmaa.

Kaikki alkoi, kun Diana odotti kaksosiaan, ja äitiyslomalla hän päätti tylsistyneenä kaivaa puhelimensa kameran esiin. Nyt hänen tavaramerkkinään ovat ”jättipää-videot”, joissa hän esittää TikTokin äänileikkeitä omalla tyylillään jättipäisenä.

– Aluksi sain kommentteja, joissa hämmästeltiin, miten voin olla 29-vuotias raskaana oleva nainen, kun näytän videoissa 11-vuotiaalta pojalta, Diana naurahtaa.

Dianan yleisö on kansainvälistä, mutta hän on hiljalleen kasvattanut suosiotaan myös suomalaisten keskuudessa. Sen hän on huomannut arkielämässään.

– Ihmiset ovat tulleet vetämään hihasta, että he tunnistavat minut TikTokista, mikä on ollut aika kiusallista. Kerran kahvilassa myyjä hihkaisi ilosta, kun tiesi, kuka olen, Diana kertoo hymähdellen.

Myös Dianan aviomies Tomi on ollut yllättynyt puolisonsa suosiosta.

– Olen saanut kavereiltani viestejä, että miten ihmeessä hänellä on miljoonia seuraajia. Hän on kylläkin hyvin motivoitunut ja näkee vaivaa videoiden eteen, Tomi kuvailee.

Diana on saanut filippiiniläisiltä ystäviltään hämmentyneitä viestejä äkkisuosiostaan.

– Todellisuudessa elämäni ei ole juuri muuttunut, enkä ole rikastunut. Ehkäpä kaupoille lähtiessäni muistan kurkata peiliin ennen lähtöä, Diana alleviivaa.

Suosittuja ovat myös videot, joissa sometähti kertoo eksoottisista kokemuksistaan ja havainnoistaan Suomessa.

Diana on asunut koko ikänsä Filippiineillä, mutta hänen edesmennyt isänsä oli suomalainen. Valmistuttuaan koulusta hän muutti töiden perässä Abu Dhabiin, jossa hän sai ajatuksen lähteä matkalle sukujuuriensa perään.

– Vuonna 2017 päätin lähteä lomalle Suomeen, mukanani pelkkä menolippu. Aika pian tänne päästyäni soitin työnantajalleni, että en ole muuten tulossa takaisin. Tunsin olevani kotonani, Diana kertoo.

Kyseessä oli filippiiniläisnaisen ensimmäinen kerta Suomessa. Ainut mitä hän tiesi, oli että suomalaiset ovat kuulemma ujoja ja rehellisiä.

– En ikinä unohda sitä, kun ensimmäisenä päivänä näin pari suomalaista nuorta, joilla oli vahvat tummat meikin ja goottivaatteet. Hämmästelin, että täällä ihmiset todella uskaltavat olla sellaisia kuin ovat. Filippiineillä ei ole tapana kääntää katseita esimerkiksi pukeutumisellaan, hän selvittää.

– Olen saanut täällä itsevarmuutta olla täysin oma itseni.

Alku uudessa maassa ei ollut Dianalle helppoa kielitaidottomuuden takia. Työpaikan löytäminen oli haastavaa.

– Päädyin Nuuksioon, jossa eräästä hostellista sai töitä vastaan majoituksen. No, heidän kaikki asuntonsa olivat täynnä, joten jouduin aluksi yöpymään teltassa. Muistan palelleeni koko ajan, Diana naurahtaa.

Nykyään Diana työskentelee kokkina sushiravintolassa ja asuu Järvenpäässä aviomiehensä Tomin, 32, ja parin muutaman kuukauden ikäisten kaksosten, Eliasin ja Andreasin kanssa.

Tinderissä tavannut vuonna 2018 tavannut pariskunta naimisiin meni naimisiin viime maaliskuussa.

– Varsinaisia kulttuurien yhteentörmäyksiä ei ole ollut, mutta Tomi on joutunut opettelemaan syömään riisiä joka päivä, Diana naurahtaa.

Muutamassa vuodessa Diana on ehtinyt käydä läpi kulttuurishokin ja tottua moneen sysisuomalaiseen kummallisuuteen. Yksi niistä liittyy suomalaiseen juhlimiskulttuuriin. Hän muistaa ensireaktionsa poikaystävänsä kaverin järjestämistä juhlista.

– Oletin, että tarjolla oli ruokaa, mutta sen sijaan pöydällä oli sipsikulho ja kaikki olivat tuoneet valtavasti alkoholia. Filippiineillä pöydät notkuvat ruoasta illanistujaisissa, Diana kertoo huvittuneena.

– Sen jälkeen olen aina muistanut syödä hyvin ennen bileitä.

Myös naisen ensimmäinen saunakokemus oli mieleenpainuva. Diana tunnustaa, ettei hän kestänyt saunassa edes viittä minuuttia.

– Kun ensimmäistä kertaa löylyvesi osui kiukaaseen, tuntui kuin en saisi happea.

Niin ikään alastomuus muiden ihmisten kanssa on ollut Dianasta suorastaan ennenkuulumatonta. Hänen mielestään ajatus perheen tai ystävien seurassa alasti olemisesta kuulostaa omituiselta.

– Kylpylässä järkytyin, kun ihmiset kävelivät aivan ilkosillaan suihkutilassa ja pukuhuoneessa. Filippiineillä yleisissä suihkuissa käydään uikkarit päällä.

Sometähden aika kuluu pääosin vauva-arjen pyörittämisessä, minkä ohella hän tekee somesisältöä. Jättisuositun TikTok-tilin lisäksi Dianalla on Youtube-kanava ja Instagram-tili.

Dianan mukaan palaute on pääosin positiivista, mutta osa on kyseenalaistanut hänen tienaamisensa somevideoilla.

– Olen saanut vihaisia viestejä, joiden mukaan minun ei kuuluisi saada rahaa, kun käytän muiden äänileikkeitä TikTokissa. Mutta niin se palvelu vain toimii. Lisäksi saan rahaa lähinnä yhteistöistä, ja niistäkin vain muutamia satasia, hän huomauttaa.

Dianan jättipää-konsepti on kuitenkin kasvanut niin suosituksi, että hän jopa myy omalla naamallaan varustettuja vaatteita verkkokaupassa.

– Eräs tyyppi Miamista otti minuun yhteyttä ja halusi tehdä yhteistyötä vaatteiden parissa. En ollut tuolloin vielä suosittu, mutta hän varoitteli, että minusta muuten saattaa tulla kuuluisa. Myös suomalainen agentuuritoimisto on pyytänyt minut haastatteluun, hän paljastaa.

Dianan suosiosta kertoo myös se, että hänen TikTok-kanavansa on ehdolla Creator Awards Finland -vaikuttajagaalassa vuoden vientituotteena. Samassa kategoriassa kisaa muun muassa maailmankuulu Hydraulic Press Channel.

– Tämä kaikki on ollut todella hämmentävää, mutta samaan aikaan ihanaa. Toivon voivani kasvattaa brändiäni ja lopulta kenties saada elantoni sillä, Diana haaveilee.

– Ihmiset kertovat minulle saavansa videoistani iloa huonoihin päiviinsä. Se inspiroi minua kaikkein eniten.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?