Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 9.10.2021. IS julkaisee joulunpyhinä ja vuodenvaihteessa uudelleen vuoden suosituimpia artikkeleja.
Maskeeraaja sipaisee luomiväriä Kerttu Kotakorven kasvoille. Ylen säälähetyksistä tutulle meteorologille maskeeraustuoli ei ole tavanomainen paikka, sillä toisin kuin voisi kuvitella, Kotakorpi tekee meikin tv-lähetyksiin itse.
– Minulla ei koskaan ole ollut tekoripsiä, Kotakorpi tokaisee, kun meikkaaja sivelee liimaa ripsitupsuun.
Tv-ruudussa 34-vuotias meteorologi on totuttu näkemään värikkäissä mekoissa, mutta työpaikalle hän porhaltaa usein pyörällä tuulipuvussa. Vapaa-ajallaan hän pukeutuu usein ystäviensä lahjoittamiin käytettyihin vaatteisiin, ja kengät saattavat käydä kymmenenkin kertaa suutarilla.
– Töissä minut näkee välillä verkkareissa ilman meikkiä ja hiuksetkin harjaamatta, hän naurahtaa.
Meteorologi muistuttaa, että hänen tv:ssä nähdyt vaatteet ovat Ylen kustantamia. –Olen halunnut puhua järkevästä kuluttamisesta, kun moni on saanut helposti väärän mielikuvan, kun minut nähdään tv:ssä uusissa hienoissa mekoissa.
Kotakorpi ennustaa säätä miljoonayleisölle. Hän kertoo rakastavansa työtään, mutta tv-uran valinta ei ollut mikään yksioikoinen juttu. Kaikkea muuta.
– Jouduin puntaroimaan asiaa paljon, sillä alkuun ajatus julkisuudesta puistatti suuresti, yksityisyyttään tarkasti varjeleva Kotakorpi kertoo.
– Nykyään olen jo hyväksynyt sen, että olen julkisuuden henkilö.
Kerttu Kotakorpi kertoo jo tottuneensa siihen, että hänet tunnistetaan kadulla. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa kohdanneensa usein myös julkisuuden varjopuolia.
– On ollut myös todella sykähdyttäviä hetkiä, vakavailmeinen Kotakorpi pohjustaa.
Siirrymme kuvaajan ja Kotakorven kanssa Helsingin Mustikkamaan puistopolulle. Tuuli hivelee meteorologin kasvoja ruskan sävyttämien lehtipuiden keskellä. Täällä hän tuntee olevansa kotonaan.
Luonto kiehtoi Vaasassa kasvanutta Kerttu Kotakorpea jo pikkutyttönä. Hän muistaa retket tietyn puun alle eväsrasian kanssa.
– Pienenä jo kodin takapihalta avautuvassa metsässä riitti ihmeteltävää. Nykyään hamuilen ulkoilemaan niin Helsingin Keskuspuistoon kuin maamme eri kansallispuistoihin, kertoo Kotakorpi, joka juuri on palannut Lapista ruskamatkalta.
Pian kiinnostus säätä ja ilmastoa kohtaan kasvoi. Perheen lähipiirissä oli usein ruokapöydässä puhuttu ilmastonmuutoksesta, ja niinpä lukion viimeistä luokkaa käydessään Kotakorpi päätti lähteä opiskelemaan meteorologiaa Helsingin yliopistoon.
– Sisälläni jylläsi ajatus, että haluaisin oppia ymmärtämään ilmastonmuutosta, jotta voisin omassa arjessani tehdä ekologisia valintoja, hän taustoittaa opiskeluvalintaansa.
Kotakorpi kertoo nauttivansa kaikista vuodenajoista. Hän linjaa, että aina on hyvä sää lähteä ulkoilemaan.
Kotakorpi työskenteli opintojensa ohella puhelinmyyjänä, omien sanojensa mukaan menestyksekkäästi. Keväällä 2008 hän huomasi Nelosen säälähetysten rekrytointi-ilmoituksen ja päätti tarttua tuumasta toimeen, vaikka ei ollut koskaan ajatellut hakeutuvansa tv-töihin.
– Laitoin hakemuksen oikeastaan vain siksi, että alalla tiedettäisiin, että tällainenkin tyyppi on olemassa, Kerttu Kotakorpi muistelee.
– Oli järkytys, kun etenin hakuprosessissa ja tajusin, että minut voidaan oikeasti valita. Siinä vaiheessa jo mietin pitkään, haluanko oikeasti olla televisiossa töissä.
Meteorologi muistaa kirkkaasti ensimmäisen suoran säälähetyksensä. Mikään ei ole sittemmin jännittänyt yhtä paljon.
– Kun lähetys loppui, jäin seisomaan kauhusta kankeana. Toisella kertaa ei enää jännittänyt niin paljon, hän selvittää.
Kerttu Kotakorpi Ylen pressikuvassa 2019.
Siirtyessään Ylelle vuonna 2012 Kerttu Kotakorpi huomasi konkreettisen muutoksen palautteen määrässä. Sähköpostiin alkoi ilmestyä jokaisen lähetyksen jälkeen mitä erikoisimpia viestejä. Monissa ruodittiin törkeästikin meteorologin ulkonäköä.
Mieskollegoidensa kanssa juteltuaan Kotakorpi oivalsi nopeasti, miten eri tavalla naismeteorologeihin suhtaudutaan.
– Sain esimerkiksi sellaisia kommentteja, että ”olipa sinulla hieno mekko päällä tänään”. Paljon tuli kommentteja myös siitä, että voisin leikata hiukseni tai laittaa lyhyemmän mekon, Kotakorpi kertoo.
– Tuntui hieman turhauttavalta saada ulkonäköä ruotivaa palautetta, hän myöntää.
Kotakorpi tunnustaa, että pienet kömmähdykset suorissa lähetyksissä ovat yleisiä. -Monesti sitä saattaa revetä nauramaan tai sääkartat eivät ilmesty taustalle, Kotakorpi kertoo.
”Nykyään olen jo hyväksynyt sen, että olen julkisuuden henkilö.
Kerttu Kotakorpi pyöräilee lähes joka paikkaan myös talvella. Hän kertoo, että tänä vuonna mittariin on kertynyt yli 3000 pyöräiltyä kilometriä.
Näkyvyyden kasvun myötä ihmiset alkoivat lähestyä Kotakorpea myös kasvokkain kadulla.
– Yritän aina käyttäytyä asiallisesti, koska tietysti suurin osa ihmisistä tarkoittaa hyvää. Joskus kuitenkin mennään rajan yli, Kotakorpi sanoo painokkaasti.
Tv-ammattilaisen mukaan raja ylittyi taannoin jo siinä kohdin, kun hän oli odottamassa terveysasemalla vastaanottovuoroaan ja tuntematon mies tuli kyselemään häneltä säästä.
– Katsoin häntä silmät pyöreinä, että onko hän tosissaan. Aloin kaivaa puhelimestani sääsovelluksen näyttääkseni, millainen sää on luvassa, ja sitten hän tajusi tilanteen, Kotakorpi kertoo.
Puistattavimman kokemuksen Kotakorpi koki taannoin työpaikallaan, kun tuntematon mies oli saapunut aulaan kyselemään häntä. Tapaus eteni Kotakorven mukaan poliisitutkintaan.
– Nämä on niitä syitä, miksi en kerro julkisesti työaikojani tai asuinpaikkaani. En myöskään jaa sijaintiani somessa reaaliajassa, Kotakorpi sanoo.
– On hetkiä, jolloin arvostaisin, että saisin olla rauhassa. Yleisesti ottaen olen ollut onnekas saamani palautteen suhteen, koska se on pääosin ollut positiivista.
Kotakorpi kirjoitti esikoiskirjansa viime keväänä. Hänen tavoitteenaan on julkaista useampia teoksia.
”On hetkiä, jolloin arvostaisin, että saisin olla rauhassa.
Instagram-tilin Kerttu Kotakorpi teki vasta vuosi sitten, kun hän halusi väylän keskustella ihmisten kanssa muun muassa tuoreesta kirjastaan ja kolumneistaan. Nyt hänellä on yli 13 000 seuraajaa.
Hänen tililtään voi ihastella luontokuvia sekä saada lukea päivityksiä päivän säästä. Välillä tilille ilmestyy myös selfieitä.
– Tiedostan, että itsestä otetut kuvat kuuluvat asiaan, mutta onhan se ihan kauheaa. Selfieiden ottaminen ei todellakaan käy minulta luonnostaan, Kotakorpi naurahtaa.
– Somessa on upeaa, kun saa maisemakuvista kiitosta tai voi ottaa kantaa esimerkiksi ilmastokysymyksiin. Erityisesti on kiva saada muitakin kommentteja kuin ”näytätpä sä upealta”.
Ikävistä kokemuksista huolimatta Kerttu Kotakorpi näkee julkisuuden nykyään pienenä pahana siihen nähden, että hän saa käyttää näkyvyyttään hyväksi tärkeistä teemoista puhumiseen. Kotakorpi on saanut jo mainetta ilmastonmuutoksen asiantuntijana. Hän kirjoitti viime keväänä Suomi 2100 – Tutkimusretki tulevaisuuteen -kirjan, joka kertoo ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen luontoon.
– Olen huolissani. Muutosten nopeus ja vakavuus on ollut häkellyttävää seurattavaa. Olen ajatellut, että miten me oikein tästä selvitään, Kotakorpi selvittää.
– Lämpöennätykset ovat yksi näkyvä esimerkki. Viime kesänä samaan aikaan, kun moni nautti viime kesän helleputkesta, olin itse kauhuissani.
KERTTU Kotakorven puhe on katkeamatonta, kun hän ryhtyy puhumaan ilmastosta. Omassa arjessaan hän kertoo tekevänsä säännöllisesti valintoja ympäristöä ajatellen.
– En syö punaista lihaa, pyöräilen lähes joka paikkaan ympärivuotisesti ja ostan hyvin harvoin uusia vaatteita. En kuitenkaan ole esimerkiksi täysin vegaani, ja välillä teen niitä ”huonompiakin” valintoja, hän ruotii.
– En koe joutuvani luopumaan mistään tai olevani ”parempi ihminen”. Sattumoisin esimerkiksi pyöräily on halvempaa kuin auton omistaminen, hän huomauttaa.
Meteorologin mukaan tulvat ovat yksi vahingollisimmista ilmaston lämpenemisestä aiheutuvista luonnonilmiöistä Suomessa.
Kotakorpi kannustaa suomalaisia valintoihin, joilla ilmastonmuutosta voidaan yksilötasolla hillitä.
– Mielestäni vihreä elämäntapa pitäisi tehdä ylhäältä päin helpoksi vaihtoehdoksi. Yksilöiden harteille ei voi laskea kaikkea. Esimerkiksi verotuksella ja tuilla ohjata kuluttamista, kuten ravintoa ja liikkumista ilmastoystävällisempään suuntaan, Kotakorpi alleviivaa.
Kerttu Kotakorpi kokee toisinaan ristiriitaisia tuntemuksia ystäviensä toiminnasta, esimerkiksi pikamuodin kuluttamisesta.
– En minä kuitenkaan halua rajoittaa ihmissuhteitani sillä, että rupeaisin paasaamaan, Kotakorpi sanoo.
– En ylipäätään halua kuulostaa saarnaavalta. En minä mikään yli-ihminen ole. Ihan yhtä lailla olen toisinaan laiska ja makaan kotisohvalla pizzalaatikon kanssa, hän hymähtää.
Kuvausten päätteeksi Kotakorpi kieltäytyy kohteliaasti autokyydistä ja hyppää reppu selässään kaupunkipyörän kyytiin.