Anniina Valtonen aloittaa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana - Viihde - Ilta-Sanomat

Yllätyspaljastus! Anniina Valtonen aloittaa Ylen suosikkiohjelman juontajana

Meteorologi Anniina Valtonen hyppää uuteen pestiin ensi vuoden alussa.

Anniina Valtonen tunnetaan Ylen meteorologina.

16.12.2021 19:16

Meteorologi Anniina Valtonen, 31, tekee ensi keväänä uuden aluevaltauksen. Hän ryhtyy juontamaan Puoli seitsemän -ohjelmaa aina perjantaisin yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa.

Valtonen aloittaa uudessa pestissään heti vuoden vaihteen jälkeen.

Asiasta kerrottiin suosikkiohjelman tuoreimmassa jaksossa, jonka vieraana oli juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola. Jakson loppupuolella keskustelu ajautui kevääseen ja sen säätiloihin.

– Koko kevään perjantaisää pinkeillä sohvilla on erittäin aurinkoista. Hyvä tuuli vahvistuu vieden pilvet mukanaan. Korkeapaine vallitsee ja lämpö hellii Puoli seiskan katsojia koko maassa, ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen sanaili.

Anniina Valtosen juontajapari on jo aiemmin ohjelmassa mukana ollut Olli-Pekka Kursi.

Pian tämän jälkeen kuviin ilmestyi silminnähden iloinen Valtonen, jonka ohjelman toinen juontaja Ella Kanninen toivotti lämpimästi tervetulleeksi mukaan Puoli seitsemän -perheeseen.

Samalla hän tiedusteli Valtoselta, miltä uuden työtehtävän aloittaminen tuntuu.

– Jännittää. Totta kai, kun tämä on ihan uutta ja ihmeellistä, mutta onhan tämä ihan mielettömän siistiä, Valtonen vastasi silmät hehkuen.

Uudessa pestissä aloittaminen ei ole Valtoselle täysin hyppäys kohti tuntematonta, sillä hän kokeili juontajana toimimista jo aiemmin tänä syksynä Puoli seiskan mysteerijuontajaviikolla. Tuon viikon aikana ohjelman toisena juontajana nähtiin päivittäin eri julkisuuden henkilö.

Myös torstaina ohjelmassa vieraillut Peltola oli nähnyt Valtosen juontaman jakson.

– Se meni erinomaisesti. Sä olet luonnonlahjakkuus, Peltola kehui torstain lähetyksessä.

Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen luotsaavat Puoli seitsemän -ohjelmaa neljänä päivänä viikossa.

Anniina Valtonen on tullut tunnetuksi Ylen meteorologina. Vaikka hän työskentelee tulevaisuudessa myös juontajana, nainen ei ole jättämässä työtään sääkarttojen äärellä.

– Säästä en ole luopumassa. Mulla on tällainen mielenkiintoinen yhdistelmä. Mulla jatkuu edelleen työt Ilmatieteenlaitoksen sääpäivityksessä. Mä myöskin teen Ylen säälähetyksiä aamuin ja illoin, mutta perjantait on täysin pyhitetty Puoli seiskan tekoon, Valtonen kertoi ohjelmassa.

Samalla Valtonen paljasti, että hänellä on jo joitakin suunnitelmia ohjelman tulevien vieraiden varalle.

– Mä voisin vedellä vähän sisäpiirinaruista, josko saataisiin jotakin säätyyppejä sohville. Se ois siistiä, Valtonen suunnitteli.

Juttua korjattu klo 20:00. Juontaja Mikko ”Peltsi” Peltolan sukunimi oli kirjoitettu juttuun virheellisesti Peltosena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?