Spice Girls -tähti Geri Halliwellin veli Max Halliwell on kuollut - Viihde - Ilta-Sanomat

Spice Girls -tähti surun murtamana: viisikymppinen veli kuoli äkillisesti – poliisi oli hälytetty miehen kotiovelle

Ginger Spicena tunnettu laulaja Geri Halliwell on menettänyt läheisensä.

25.11. 13:24

Spice Girls -tähti Geri Horner (ent. Halliwell) on kohdannut suuren surun, sillä hänen veljensä Max Halliwell on kuollut äkillisesti 54-vuotiaana, uutisoi muun muassa Daily Mail.

Max Halliwell menehtyi viime viikolla. Hän oli sairastunut kotonaan Hertfordshiressä ja joutunut teho-osastolle ennen kuolemaansa.

Brittilehtien mukaan Maxin voinnista huolestunut henkilö oli hälyttänyt poliisit miehen kotiovelle. Poliisi löysi Maxin kotoaan, ja hänet vietiin sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli.

Max Halliwellin kuolinsyytä ei ole kerrottu.

Toistaiseksi ei ole kerrottu kuolinsyytä tai mihin Max Halliwell sairastui ja kuka soitti poliisille.

Poliisin tiedottajan mukaan poliisi oli kutsuttu paikalle keskiviikkoaamuna 17. marraskuuta. Paikalle saapui myös ambulanssi.

– Poliisia pyydettiin tarkastamaan Berkhamstedissa sijaitsevassa asuinkiinteistössä asuvan miehen vointi, tiedottaja kommentoi.

Poliisin mukaan kuolemasta ei epäillä rikosta ja kuolinsyytä tutkitaan.

Gerin ja Maxin tiedetään olleen erittäin läheisiä. Gerin kerrotaan olevan ”täysin rikki” tapahtuneesta. Myös Max Halliwellin Sue-vaimo ja parin kaksi lasta ovat surun murtamia.

Maxin lisäksi Gerillä on Natalie-sisko ja kaksi puolisisarusta.

Geri meni naimisiin Red Bull Racingin tallipäällikön Christian Hornerin kanssa vuonna 2015 ja otti hänen sukunimensä käyttöön.

Laulajatähden edustaja antoi lausunnon Metro-lehdelle ja pyysi, että ihmiset kunnioittaisivat perheen yksityisyyttä kipeässä tilanteessa.

– Kuten voi kuvitella, tämä on hyvin vaikeaa aikaa, joten pyydämme ihmisiä kunnioittamaan perheen yksityisyyttä, edustaja kommentoi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?