Esko Valtaoja kertoo nyt oman näkemyksensä kohusta Sannikka-ohjelmasta, jossa vieraana oli myös Renaz Ebrahimi - Viihde - Ilta-Sanomat

Mitä tapahtui, kun kamerat menivät kiinni? Esko Valtaoja kertoo nyt oman näkemyksensä Sannikka-kohusta

"Olen hyvin surullinen siitä, että tämmöiseksi meni, mutta eihän sitä voinut etukäteen aavistaa.”

21.11. 19:41

IS kertoi sunnuntaina Ylen Sannikka-ohjelman jaksosta, joka on kiinnittänyt paljon huomiota.

Jakson teemana olivat rasismi, woke- ja cancel-kulttuurit ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Ohjelmassa pöydän ääreen istuivat keskustelemaan toimittaja Renaz Ebrahimi ja avaruustähtitieteen professori emeritus Esko Valtaoja. Katsojalle kävi nopeasti selväksi, että Ebrahimi ja Valtaoja olivat näkemystensä kanssa hyvin eri raiteilla. Keskustelu tv-kameroiden edessä kiihtyi voimakkaasti.

Valtaoja, 70, kertoo nyt IS:lle näkemyksensä tilanteesta kaksi päivää tv-ohjelman ilmestymisen jälkeen.

– Olen lähinnä surullinen, koska minut kutsuttiin ymmärtääkseni keskustelemaan asiallisesti asiallisen ihmisen kanssa tärkeästä asiasta eli rasismista, jota Suomestakin vielä löytyy, Valtaoja sanoo.

– Kohtasin siellä täysin tuntemattoman naisen, josta en tiennyt etukäteen mitään. Ainoa mitä hänellä oli tuoda pöytään oli, että häntä loukataan tässä. Olen hyvin surullinen siitä, että tämmöiseksi meni, mutta eihän sitä voinut etukäteen aavistaa.

Valtaoja sanoo olevansa pettynyt myös ohjelman juontajaan Marja Sannikkaan, joka on hänen omien sanojensa mukaan hänen vanha tuttavansa.

– Ei hän tätä varmaan tahallaan järjestänyt, mutta olisi minuakin voinut vähän etukäteen varoitella. Hän on perästä päin pahoitellut tätä tilannetta, samoin kuin ohjelman toimittaja. Kyllä tästä vähän sellainen tunne jää, että taidanpa jatkossa pysytellä Ylen toimittajien kynsistä poissa.

Keskustelu tv:ssä oli todella kiivas. Mitä tapahtui, kun kamerat menivät pois päältä?

– En halua eritellä, vaikka hän kuinka minun kimppuuni hyökkäsi siellä. Aika loukkaavasti, eikä ainoastaan minua, vaan isoa kansanosaa, muun muassa kaikkia Nenäpäivään osallistuneita kohtaan. En halua pahentaa enää tilannetta ja kertoa, mitä hän sen jälkeen teki. Voit kysyä sitä vaikka Marja Sannikalta.

Eli keskustelu jatkui vielä kameroiden ulkopuolella?

– Sanotaan, että hänen keskustelunsa jatkui.

Kertoisitko vielä, miksi käytit lähetyksessä n-sanaa?

– Minusta on ihan naurettavaa, että tämä on nostettu tässä asiaksi, koska itse asiahan oli aivan muu. Yritin esittää mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla sen, että ei kyse ole vain sanoista, vaan teoista. Jos sanoja käyttää aggressiivisesti, niin se on aivan eri asia kuin se, että vaikkapa vanhassa lastenkirjassa tai Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisessä käytetään tätä sanaa.

– Jos keskustelukumppanina on ihminen, joka tästä kokee itsensä uhatuksi, niin minusta keskustelua on mahdotonta viedä järkeville raiteille.

Olisiko sinun jälkikäteen ajateltuna pitänyt pyytää anteeksi n-sanan käyttöä, jos Ebrahimi koki sen loukkaavaksi?

– Koen hyvin selkeästi, että hän ei edes halunnut ymmärtää oikein. Se on tämän woke-kulttuurin selkeä puoli, että jos käytetään jotain sanaa, joka ei ole poliittisesti korrekti, niin automaattisesti painetaan nappulaa ja suututaan.

– Minä en ole ikinä käyttänyt tuota sanaa toiselle ihmiselle osoitettuna. Jos olisin tehnyt niin, minulla olisi todellakin anteeksipyynnön paikka. En ole kuitenkaan ikinä tehnyt niin, kuten ei kukaan tolkun ihminen enää vuosikymmeniin.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Renaz Ebrahimia kommentoimaan asiaa. Iltalehdelle Ebrahimi kertoi, ettei keskustelu vastannut sitä, mitä hänelle oli etukäteen luvattu.

– Se, että jatkuvasti tehdään tämmöistä ääripääkeskustelua, ei johda mihinkään. Perusasioista joudutaan väittelemään, ja siinä on usein mukana valta-asema. Vähemmistöihmiset joutuvat hyvin etuoikeutetussa asemassa olevien ihmisten kanssa väittelemään ihmisoikeuksista tai ylipäätänsä omasta ihmisarvostaan, Ebrahimi sanoo lehdelle.

Ebrahimi ei myöskään Iltalehdelle kertomansa mukaan pitänyt siitä, että hänen loukkaantumiskokemuksensa ”kuitattiin väitteellä, jonka mukaan sanojalla oli oikeus käyttää n-sanaa ja kyse on vain sanasta”.

– Asia kääntyy niin, että se etuoikeutettu, jolla on valtaa, saa määritellä sen, mikä satuttaa ja mikä ei.

Tästä riidassa oli kyse

Valtaoja piti Sannikan tv-ohjelmassa puheenvuoron, jossa hän puhui kyttäämisestä ja woke-kulttuurista. Esimerkkinä hän mainitsi ”totaalisen naurettavan” Afrikan tähti -kohun. Sitten hän päätyi käyttämään tv-lähetyksessä kaksi kertaa n-sanaa.

– Esimerkiksi nyt tämä pahamaineinen N-sana. Se on aivan eri juttu, jos sitä käyttää tuolla joku kansanedustaja, joka puhuu, anteeksi vain, hyppivistä neekeriukoista, kansanedustajiahan saa aina siteerata, kuin jos Peppi Pitkätossulla onkin neekerikuningasisä. Pitää katsoa mitä tarkoitetaan, eikä pelkästään sitä sanaa itseään, Valtaoja väitti.

Ebrahimi vastasi Valtaojalle kiihtyneenä:

– Tää on ensinnäkin ihan järkyttävää, että mä olen tällaisessa tilassa, missä valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä kaksi kertaa käyttää tuota N-sanaa niin kuin ihan tahallaan. Tämä on musta ensinnäkin todella epämukava, epäsensitiivinen ja turvaton tila tällä hetkellä. On tosi ikävää, että mä olen tässä tilassa ja joudun tähän keskusteluun tällä tavalla, Ebrahimi sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?