Wigwam -legenda Jim Pembroke jätti suomalaiselle konserttiyleisölle yhteiset jäähyväiset Pave Maijasen kanssa

Jim Pembroke kuoli 75-vuotiaana. Lahjakas britti mullisti suomalaisen rockin ennen kuin muutti viimeisiksi vuosikseen Kansas Cityyn Yhdysvaltoihin. Onneksi hän palasi Suomeen Wigwamin juhlakiertueelle. Ne olivat Pembroken ja Pave Maijasen komeat jäähyväiset, kirjoittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Jim Pembroke jätti suuren jäljen suomalaiseen musiikkiin.

9.10.2021 22:50

Jim Pembroke syntyi Englannissa ja kuoli 75-vuotiaana Yhdysvalloissa, mutta hän jätti vahvan jäljen ennen kaikkea suomalaisen rockin historiaan.

Wigwam -yhtyeen solistina ja yhtenä biisintekijänä Pembroke teki suomalaista rockhistoriaa: yhtye sai levytyssopimuksen Richard Bransonin Virgin -levy-yhtiön kanssa ja pääsi yrittämään kansainvälistä läpimurtoa. Monia yhtyeen levytyksiä, erityisesti albumia Nuclear Nightclub (1975) pidetään yhtenä suomalaisen rockin tärkeimmistä klassikkolevyistä.

Lisäksi Pembroke muistetaan muun muassa Kojolle ja Riki Sorsalle tehdyistä Euroviisu-kappaleista sekä yhteistyöstä muun muassa Hurriganesin kanssa.

Pembroken kuolemasta uutisoi lauantai-iltana Yle. Suru-uutisen vahvisti muusikon, laulaja-lauluntekijän Suomessa asuva tytär Emma Pembroke. Hänen mukaansa Jim Pembroke kuoli jonkin aikaa terveysongelmista kärsittyään puolisonsa syliin.

– Hän halusi toivottaa kaikille ystävilleen kaikkea hyvää ja "Keep the Good Times Rolling". Tämän viestin hän toivoi kaikkien ystäviensä kuulevan, viestitti Emma Pembroke Ylelle.

Ja millaista Pembroke hyvää tarjosikaan suomalaisille vielä viimeisellä Suomen-vierailullaan!

Wigwam. Mosse Groundstroem, Jim Pembroke, Hessu Hietanen (eli Pedro Hietanen), Rekku Rechardt ja Ronnie Österberg

SYYSKUUSSA 2018 Jim Pembroke osallistui Wigwamin 50-vuotiskiertueeseen. Hän soitti ja lauloi.

Vaikka vuosien kuluminen oli aistittavissa, hän kantoi yhtyeensä komeaa perintöä uskottavasti. Tulkinta oli kiihkeää, kun kappaleen luonne niin vaati – ja hillittyä, kun sellaiselle oli tilaus.

Kiertueen avauskonsertissa Helsingin Kulttuuritalossa ei kukaan joutunut kärsimään myötähäpeän tunteista. Ilmassa oli toki nostalgiaa, mutta ennen kaikkea oli kysymys musiikin juhlasta – kunnianhimoisen, mutta helposti nautittavan, melodisen progressiivisen rockin elävästä illasta.

Wigwamin musiikki oli toki osoittanut kestäneensä aikaa levytyksinä, mutta tuona iltana ja seuraavina viikkoina se heräsi eloon juhlan kunniaksi.

Livenä.

Viimeisen kerran, vaikka sitä ei silloin tiedetty.

Lavalla olivat monet Wigwamissa jo 1960- ja/tai 1970-luvulla vaikuttaneet muusikkolegendat, muun muassa kosketinsoittajat Pedro Hietanen ja Jukka Gustavson, kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt –  ja basistina Pave Maijanen, joka ei soittanut Wigwamissa, mutta hän tuotti Nuclear Nightclubin.

Hienoja muusikoita, mutta vasta kun Jim Pembroken osallistuminen kiertueelle varmistui, sen esiintyjän nimi muuttui: enää kyseessä ei ollut alkuperäiselle legendalle kunniaa osoittava Wigwam Revisited, vaan ihan oikea Wigwam.

Viimeistä kertaa.

ENSIMMÄISEN KERRAN Pembroke saapui Suomeen vappuaattona 1965. Ennen Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertuetta hänen kanssaan tekemässäni puhelinhaastattelussa laulaja muisteli ensireaktioitaan Suomesta: hän ihastui juhlatunnelmaan, olihan vappuaatto – suomalaiseen naiseen hän ihastunut jo aiemmin. Ja niin tulisesti, että svengaava Lontoo sai jatkossa tulla toimeen ilman 19-vuotiasta taideopiskelijaa.

Hän arveli, ettei olisi koskaan ryhtynyt ammattimuusikoksi, jos ei olisi muuttanut Suomeen.

Hyvä, että muutti.

Suomalainen popin ja rockin historia olisi paljon tyhjempi ilman hänen soolouraansa ja tärkeimpiäbändejään, Blues Sectionia ja Wigwamia.

Pitkässä ja perusteellisessa haastattelussa Pembroke halusi täsmentää, miksi maailma jäi Wigwamilta valloittamatta: hän ja kitaristi Rechardt olisivat olleet valmiita muuttamaan Lontooseen, kuten vaadittiin, mutta kolme perheellistä bändin jäsentä ei ollut.

Kyse ei siis ollut miljardööri Bransonin muista vaatimuksista, kuten oli pitkään huhuttu.

Asia oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan.

– Nyt kyllä muuttaisin. Jos Rekku ja minä olisimme menneet Lontooseen, olisimme saaneet bändin kasaan hyvistä soittajista yhdessä iltapäivässä, hän sanoi syyskuussa 2018.

Kun musiikkimaailma mullistui, ja punk-sukupolven muusikot syrjäyttivät 1977 progressiivisen rockin arvostetut mestarit, Wigwamin toiminta loppui yli kymmeneksi vuodeksi.

Pembrokella riitti kuitenkin töitä: hän työskenteli biisintekijänä ja muusikkona, omien levytysten lisäksi hänen melodiatajustaan sai nauttia muun muassa Hurriganes - sekä Riki Sorsa ja Kojo, joiden Euroviisu-edustuskappaleet hän sävelsi.

Biisit eivät menestyneet, mutta Pembroke ei harmitellut vuosikymmeniä myöhemminkään.

– Euroviisut eivät merkitse minulle mitään, Pembroke kuittasi.

Tärkeämpää kuin musiikilla kilpailu, jota Pembroke ei pitänyt ylipäätäänkään mahdollisena, oli Wigwam ja musiikki sinänsä.

Kynä säilyi terävänä sävellysuran loppuun saakka, viimeinen soololevy When The Rain Comes (2014) on unohdettu mestariteos, joka kestää vertailun Wigwamin levytysten kanssa.

VIIMEISEN KERRAN Wigwamin jäsenet kokoontuivat Tavastian kupeeseen, ravintola Ilvekseen juhlimaan 50-vuotisjuhlakiertueen onnistumista.

Keikat olivat loppuunmyytyjä.

– Se on hyvä. Tällä kertaa jää soittajillekin rundista jotain, Pembroke sanoi jo ennen kiertuetta haastattelussa.

1960-luvulla ei tainnut aina jäädä.

Pembrokea ja muita Ilveksessä istuneita ajoi eteenpäin intohimo musiikkiin.

Pave Maijasta ja Jim Pembrokea se ajoi loppuun saakka ja Wigwamin juhlakiertue oli suomalaisille viimeinen tilaisuus nähdä nuo molemmat legendat lavalla.

Nyt jäljellä ovat muistot – ja musiikki.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?