Ruhtinatar Charlene julkaisi ensimmäisen kuvan itsestään yli kuukauteen – fanit huomasivat huolestuttavan seikan

Vakavan sairastumisen riepottelema ruhtinatar Charlene joutui äkillisesti sairaalaan noin kuukausi sitten.

Monacon ruhtinatar on kärsinyt vakavista terveysongelmista.

4.10.2021 11:18

Monacon ruhtinatar Charlene, 43, julkaisi sunnuntaina ensimmäisen kuvan itsestään sen jälkeen, kun hänet kiidätettiin sairaalaan Etelä-Afrikassa kuukausi sitten.

Tuoreessa Instagram-kuvassa Charlene istuu pöydän ääressä ja hymyilee leveästi. Edessään hänellä on auki oleva kirja.

– Jumalan siunausta, ruhtinatar kirjoittaa päivityksessään.

Päivityksen alle on julkaistu lukuisia kannustavia viestejä. Kuva on jaettu myös kuninkaallisaiheisessa My New Royal -blogissa, jonka kommenttiosiossa hämmästellään Charlenen hoikistunutta olemusta.

– Hän näyttää hyvin laihalta! Olen varma, että siellä tapahtuu paljon enemmän kuin mitä meille kerrotaan. Toivottavasti hän toipuu ja pääsee palaamaan perheensä luokse, eräs blogin lukija kirjoittaa.

– Hän näyttää positiiviselta, vaikkakin hän on selvästi laihtunut, toinen kommentoi.

– Hänen pitkittynyt sairastumisensa näkyy siinä, miten paljon painoa hän on menettänyt. Hän näyttää luunlaihalta. Olen iloinen, että hänen hiuksensa ovat hieman kasvaneet.

Myös ruhtinattaren Instagramin kommenttiosiossa osa pani merkille saman seikan.

– Hän ei näytä kovin terveeltä.

– Onkohan hän kunnossa? Hän näyttää erilaiselta.

Monacon palatsin mukaan ruhtinatar joutui sairaalaan 1. syyskuuta, kun hänen vointinsa romahti nenän ja nielun alueen infektiosta aiheutuneiden komplikaatioiden takia, brittilehti Express kirjoittaa. Charlene pääsi sairaalasta pois seuraavana päivänä vankkojen turvatoimien saattelemana.

Ruhtinatar Charlene sairastui kesän alussa vakavaan nenän ja nielun alueen infektioon ollessaan matkalla Etelä-Afrikassa, ja sen jälkeen häntä on jouduttu operoimaan useita kertoja. Viimeksi hänelle tehtiin iso leikkaus elokuun puolivälissä. Hovin mukaan ruhtinatar ei ole voinut lentää kotiinsa Monacoon.

Ruhtinatar on joutunut olemaan erossa aviopuolisostaan ja lapsistaan Jacquesista ja Gabriellasta toukokuusta lähtien.

Ruhtinatar Charlenen puoliso ruhtinas Albert kertoi People-lehdelle syyskuussa, että Charlenen kotiinpaluu ”riippuu siitä, mitä lääkärit sanovat”. Ruhtinas arvioi, että Charlene pystyisi lentämään kotiinsa Monacoon lokakuun lopussa.

– Hän on todellakin valmis tulemaan kotiin. Hän jopa vitsaili hyppäävänsä salamatkustajaksi rahtilaivaan päästäkseen viimein takaisin Eurooppaan, ruhtinas sanoi.

Ruhtinatar Charlenen hyväntekeväisyysmatkan piti alun perin kestää vain kymmenisen päivää. Ruhtinaskunnassa on kiirinyt huhuja hallitsijaparin eroaikeista, mutta Albert kiisti spekulaatiot People-lehdelle ja sanoi, että ruhtinatar odottaa kotiinpaluutaan innolla.

Lue lisää: Ruhtinatar Charlene joutui taas sairaalaan – Albert ehti juuri kommentoida haastattelussa pariskunnan erohuhuja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?