Näyttelijä Aarre Karén on kuollut

Monipuolisen uran tehnyt näyttelijä Aarre Karén on kuollut 88-vuotiaana.

8.8.2021 18:30

Näyttelijä Aarre Karén on kuollut 88-vuotiaana. Kansallisteatteri kertoi suru-uutisen sivuillaan sunnuntaina. Kuoleman Kansallisteatterille vahvistivat Karénin omaiset.

Aarre Karén teki monipuolisen uran ja esiintyi muun muassa teatterissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän näytteli Helsingin Kaupunginteatterissa vuosina 1965-1987 ja Kansallisteatterissa vuodesta 1987 vuoteen 1999.

Näyttelijä vuonna 2011.

Tokiossa syntynyt Karén näytteli ensimmäisen ison elokuvaroolinsa Maunu Kurkvaaran ohjaamassa Kujanjuoksussa (1971). Lisäksi hän esiintyi muun muassa monissa Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvissa.

Hän toimi myös ääninäyttelijänä sekä teki radiokuunnelmia.

Näyttelijän viimeiseksi elokuvaksi jäi 21 tapaa pilata avioliitto -komediaelokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2013. Hänen viimeinen teatteriesiintyminen oli Turun kaupunginteatterissa esitetyssä Kirsikkapuisto-näytelmässä vuonna 2012.

Aarre Karén Tampereen komediateatterin Valkoinen hevonen -näytelmässä vuonna 1999.

Kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?