Ressu Redford täyttää 60 vuotta - Viihde - Ilta-Sanomat

60 vuotta täyttävä Ressu Redford kertoo rankasta avioerostaan – musiikki auttoi vaikeiden aikojen yli

Ressu Redford oli 1980-luvulla Bogart-solistina teinitähti ja 1990-luvulla Suomen suosituimpia laulajia. Popmusiikin tekeminen on kuitenkin Ressulle myös henkilökohtainen juttu: työhön upottautuminen lohdutti avioeroprosessin aikana.

Ressu Redford täyttää perjantaina 60 vuotta.

28.7. 7:30

Ressu Redford on 60 vuotta täyttäessään arvostetumpi kuin koskaan.

– Se varmaan pitää paikkansa, hän sanoo ja naurahtaa pyörähtää hieman vaivautuneesti työtuolissaan.

Istumme Ressun studiotyöhuoneessa Turun Raunistulassa, Barkerin vanhassa tekstiilitehtaassa. On vain ajan kysymys, jolloin komea tiilirakennus remontoidaan kalliiksi loft-asunnoiksi.

Esa Mäkelä syntyi 30. heinäkuuta 1961 Turussa, ja täällä hän käytännössä aina myös asunut. Taiteilija- ja lempinimi Ressu muodostui 1980-luvulla, kun Bogart Co. -yhtyeen jäsenet ottivat kansainväliset nimet: ennen Ressua Esa Mäkelä oli Reddie Redford.

1980-luvulla suomalainen musiikkimaailma oli kaivautunut poteroihin. Vaikka Ressu ja Bogart Co. olivat suosittuja erityisesti teiniyleisön keskuudessa, listoja hallinneiden suomirockbändien ja rockhenkisten kriitikkojen arvostuksesta oli turha haaveilla – monet aikalaiset ohittivat Ressun musikaalisuuden, kun keskittyivät kiusaamaan Bogartin erikoista pukeutumistyyliä. Tai pilkkaamaan kadehtien yhtyeen rahakasta maitomainossopimusta.

1990-luvulla Ressu menestyi suomenkielisellä popiskelmällä ja Sound of R.E.L.S. -eurodance-duon jäsenenä.

Aika kului ja arvostusten kohteet alkoivat muuttua.

Alkoi olla vain ajan kysymys, milloin Ressu Redfordin ympärille kerääntyy selkääntaputtelijoita.

Ressu Redfordin studiotyöhuone sijaitsee Turun Raunistulassa.

Nyt se on tapahtunut. Viime vuosina uuden sukupolven musiikintekijät ovat nostaneet Ressun suosikikseen ja tarttuneet innokkaasti yhteistyöhän hänen kanssaan. Hän on vieraillut Teflon Brothersin ja Pyhimyksen levyillä sekä kirjoittanut kappaleita muun muassa Robinille, Evelinalle ja Petri Nygårdille.

Tähdet, tähdet- ja Vain elämää -tv-ohjelmat ovat esitelleet hänet suurelle yleisölle uudelleen. On kuultu, että Ressulta irtoaa vaikka hevin laulaminen ylärekisterissä. Juuri heviä laulamalla nuori Esa Mäkelä oivalsi, että hänestähän voisi olla laulajaksi.

– Pääsin helposti korkeisiin ääniin, ei mitään vaikeuksia, hän muistelee ensimmäisiä kokeilujaan.

Ressu ja raskas rock, ne tuntuvat oudolta yhdistelmältä. Ja sitä se on myös Ressulle itselleen, hän on aina ollut pop-musiikin ystävä.

– Suosikit ovat vaihdelleet, mutta jos Bogartin aktiiviaikoja muistelee, niin Duran Duran ja Pet Shop Boys olivat tärkeitä. Ja Amerikan puolelta Toto tietenkin.

Bogart-nimi oli napattu näyttelijä Humphrey Bogartilta. Ja aluksi tyylikin: oli trenssitakkia Bogartin mustavalkoisten klassikkoroolien malliin, räikeän värikkäät ja urheilulliset asut sekä runsaat kampaukset tulivat tavaramerkiksi vasta myöhemmin.

– Bogartin ensimmäistä levyä kyllä kehuttiin, mutta ei se kiinnostanut ketään. Se oli täysi floppi, Ressu muistelee vuotta 1983.

Bogart-yhtye vuonna 1986. Ressu Redford on kuvassa toinen vasemmalta.

Ensilevyn kehno menestys merkitsi sitä, ettei mikään levy-yhtiö halunnut Bogartia talliinsa.

Mutta sitten löytyi turkulaisia turkulaisten auttajiksi: Bogart pääsi Matin ja Tepon levy-yhtiöön.

– Me oltiin enemmän Tepin sydämen asia. Matti ja Teppo eivät ole sama henkilö, vaikka sitä on välillä vaikea ymmärtää.

Matin ja Tepon Teppo Ruohonen oli oikeassa: Bogart Co. kasvoi isoksi ilmiöksi 1980-luvun puolivälin jälkeen. Oli teinisuosiota. Oli yrityksiä kansainvälisille markkinoille. Jälkimmäinen kariutui, kun suomalaisessa musiikkibisneksessä ei ollut osaamista popmusiikin markkinointiin omien rajojen ulkopuolelle.

– Ei ollut ei. Itse yritettiin jotain, eikä se ikinä ole paras ratkaisu, Ressu sanoo.

– Apua ei kyselty hirveästi keltään. Meillä oli niin hirveästi virtaa, että ajateltiin osaavamme kaikki itse.

Ressu Redford oli mukana Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2020.

Ressu ei ole katkera, vaikka All The Best Girls ja Princess eivät nousseet hiteiksi muualla kuin Suomessa.

– Aina voi keksiä kaikennäköisiä syitä, hän huitaisee.

Suomessa oli kuitenkin saavutettu kuulijoita – ja omalla tavalla, popmusiikkiin panostaen. Bogart Co. ei yrittänyt koskaan olla ”rock”.

– Kaikkien mielestä ei ollut ok sekään, että tykkäsin urheilusta. ”Mikset sä juo viinaa?” Mutta ei kaikkien mieleen voi koskaan olla. Me tiesimme itse, mitä teemme.

Kuten maitomainoksen. Nykyisin on tavallista, että artistit tekevät ”kaupallista yhteistyötä”, mutta 1980-luvulla Bogartin koristamia Milk-julisteita pidettiin lisätodisteena sille, että bändin pop on jotenkin epäaitoa – ”onhan se kaupallistakin”.

– Koskaan ei muuten ole puhuttu, miten hyvä sopimus se meille oli. Se noin 500 000 markkaa oli iso raha, se auttoi meitä tekemään monta projektia, Ressu sanoo.

Vuonna 1989 Bogartin ura loppui. Kun Ressu heräsi 28-vuotissyntymäpäivänsä jälkeiseen aamuun, hän katseli silloisen kotinsa ikkunasta Turun linja-autoasemaa. Oli krapula, ja ikkunakin oli pesemättä.

– Ajattelin, että laulu-ura oli tässä. ”Olen liian vanha poppariksi.”

Yksi puhelinsoitto muutti kuitenkin kaiken.

Ressu Redford vieraili Teflon Brothersien keikalla Himoksella juhannuksena 2021.

Mainosmusiikiksi tehdystä kappaleesta Kuka on se oikea tuli Ressun suomenkielisen soolouran avaushitti.

Ohjaaja ja biisintekijä Juha Tapaninen (1948–2013) soitti ja pyysi Ressua laulamaan kappaleen suklaamainokseen. Jo studiossa tuntui siltä, että biisi kannattaa julkaista myös Ressun levytyksenä.

Kannatti, sillä kappale kuuluu albumille Ressu (1991), jonka myynti hipoo 100 000 kappaletta.

– Olin laulanut suomeksi edellisen kerran kymmenvuotiaana. Mutta tajusin laakista, miten eri tavalla tunne välittyy, kun laulaa äidinkielellään, Ressu muistelee.

– Nykyäänkin on haastavampaa tehdä hyvä sanoitus suomeksi kuin mukaansa tempaava teksti englanniksi.

Toinen albumi Laulussa on helppo rakastaa (1992) ylsi lähes yhtä komeisiin myyntilukuihin – Musiikkituottajien mukaan levyä on myyty 86 600 kappaletta.

– Kyllähän se ysärillä tullut menestys suomenkielisellä musalla loi uralleni kivijalan. Tuskin Bogartistakaan puhuttaisi niin paljon ilman sitä menestystä, Ressu toteaa.

Ressu Redfordin ja Nina Björkfeltin häitä juhlittiin vuonna 1997.

1990-luvun alkupuoliskolla Ressu oli vuosien ajan Suomen suosituimpia laulajia.

Hän oli seurattu myös parisuhteensa takia: Ressu avioitui Miss Suomi-kisan toisena perintöprinsessana julkisuuteen tulleen Nina Björkfeltin kanssa vuonna 1997.

– Silloin ei ollut tällaista jatkuvaa kuvaamisen kulttuuria kuin nykyisin. Vaikka ihmiset tunnistivat meidät usein, saimme olla kyllä hyvin rauhassa.

Pariskunta sai kaksi lasta. Liitto päättyi eroon vuonna 2015, ja se oli kova Ressulle kova paikka.

– Tulin tänne työhuoneelle joka päivä. Tein mekaanisia juttuja, kun en pystynyt säveltämään – pakko sanoa, että kirjoittaminen oli vähän aikaa ihan olematonta. Mutta se auttoi, kun keskittyi muuhun. Olihan se (ero) rankka kokemus, ei siitä pääse mihinkään.

Vähitellen elämä kuitenkin voitti.

Ressun uusi kumppani ei ole julkisuuden henkilö.

Ressu Redforsin ja Nina Björkfeltin aviolitto päätyi eroon vuonna 2015. Kuva on otettu vuonna 2007.

Paljon on siis Ressun elämässä vuosikymmenten kuluessa muuttunut. Osoite on kuitenkin pysynyt Turussa.

– Ei täältä ole tarvinnut mihinkään lähteä. Moni muuttaa Helsinkiin työtilojen tai pöhinän perässä. Minulla on ollut tilat täällä, ja käyn Helsingissä palavereissa kuin tarvitsee.

Ja yhä useammin tarvitsee. Ressu Redfordin palasi soolouralleen levyttämään omia kappaleita pari vuotta sitten. Uusi albumi julkaistaan syyskuussa, ja se on ensimmäinen soololevy 15 vuoteen. Lisäksi kysyntää riittää lauluntekijänä muille artisteille.

– Jos 1980-luvulla olin ja olimme ulkopuolisia, niin nykyisin yhteistyötä tehdään paljon.

Tuntuuko, että olet saanut työvoiton, kun sinut hyväksytään?

Ressu Redford kertoo olevansa pohjimmiltaan yksinkertainen poppari.

– Ehkä. Mutta toisaalta en ole koskaan tehnyt musiikkia saadakseni kollegojen ja musiikkipiirien kunnioitusta. Sellaistakin näkee. Kun biisiä tehdään, joku saattaa sanoa, ettei voi ”tehdä tällaista”, joku juttu ”ei sovi maineelle”. Silloin tekijä ei kyllä ajattele sitä biisiä eikä oikein itseäänkään, vaan sitä, mitä joku muu siitä biisistä mahdollisesti ajattelee, Ressu vastaa ja vakuuttaa, että on tehnyt koko 40-vuotisen uran ajan itse kaiken omasta halustaan ilman levy-yhtiön tai kenenkään muunkaan painostusta.

– Olen tosi yksinkertainen poppari. Mutta pop on luovaa, sen nimissä voi tehdä monenlaista. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että tunne välittyy. Jos se ei välity jostain biisistä minulle, uskon, ettei se välity kuulijallekaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?