Katrie Daler kertoo sairastaneensa vaikeaoireisen koronan - Viihde - Ilta-Sanomat

Ex-missi Katrie Daler kertoo sairastaneensa vaikeaoireisen koronan: ”Pelkäsin, palautuvatkohan keuhkot tällaisesta rääkistä ollenkaan”

Vuoden 2012 Miss Helsinki ja nykyisin ensihoitajana työskentelevä Katrie Daler toteaa, että koronaoireet olivat hänen kohdallaan hyvin vaikeat.

Nykyisin ensihoitajana työskentelevä Katrie Daler kertoo sosiaalisessa mediassa sairastaneensa vaikeaoireisen koronan.

27.7. 10:18

Miss Helsinki 2012 ja sosiaalisesta mediasta tuttu Katrie Daler, 28, kertoo Instagram-päivityksessään sairastaneensa vaikeaoireisen koronataudin.

– Paljon on tapahtunut kuukauden aikana, Daler aloittaa.

– Sairastin koronan vaikeilla oireilla. Oli pahaa hengenahdistusta, jossa esimerkiksi saturaatiot romahtivat joka kerta kun nousin sängystä, haju ja makuaisti ovat vieläkin poissa, kahdeksan päivän korkea kuume, joka ei laskenut lääkkeillä vei viimeisetkin voimat. Yskä, nuha. Koko kroppaa ja keuhkoja särki yli viikon. Ei muuten sit kiva tauti yhtään! Daler jatkaa kuvatekstiään.

Daler kiittää kuvatekstissä perhettään ja ystäviään, jotka auttoivat häntä karanteenin aikana. Myös Dalerin koulun aloittava tytär Adessa oli sairastunut oireettomaan koronaan.

– Jossain vaiheessa en jaksanut edes jutella yskimisen ja saturaation takia, silloin pelkäsin että palautuvatkohan keuhkot tällaisesta rääkistä ollenkaan. Päivystyksessäkin kävin, kun oli epäily veritulpasta pohkeessa, jota särki, Daler kirjoittaa.

– Adessa sai myös tartunnan oireettomana ja vietti karanteenia isällään mökillä, Adessa kysyi puhelimessa että ethän sä äiti kuole. Tänään nähdään 3 viikon jälkeen ja oon maailman onnellisin. Muitakin mulle isoja, mutta iloisia juttuja tulossa, niistä myöhemmin, Daler lopettaa päivityksensä kuvatekstin.

Katrie Daler tuli tunnetuksi voitettuaan Miss Helsinki kilpailun vuonna 2012 ja osallistuttuaan Viidakon tähtöset -realityohjelmaan. Ohjelman jälkeen Daler esiintyi MTV3-kanavan chatjuontajana, ja nykyisin Daler on myös hyvin suosittu sosiaalisessa mediassa. Daler kilpaili vuonna 2015 myös suositussa bikini fitness -lajissa, mutta on nykyisin jättänyt kilpailemisen lajissa taakseen.

Viime kesänä Daler kertoi Ilta-Sanomille aloittaneensa ensihoitajan työt.

Daler valmistui ensihoitajaksi syksyllä 2020, mutta koronapandemian takia hän pääsi aloittamaan työt jo opiskeluvaiheessa. Missikaunotar iloitsi tuolloin, että haastava, mutta palkitseva työ vastasi hänen odotuksiaan.

– Se kyllä on yllättänyt, miten paljon potilaan kohtalo jää häiritsemään sen jälkeen, kun olemme hänet vieneet sairaalaan. Sitä empaattisena ja välittävänä ihmisenä haluaisi tietää, miten hänelle käy, Daler kertoi IS:lle puhelimitse kesällä 2020.

Katrie Daler on nykyisin ensihoitaja.

Daler kertoi tuolloin, että oli jo pikkutytöstä lähtien haaveillut työstä turvallisuusalalla. Hän haki myös poliisikouluun, mutta paikka jäi saamatta.

– Huono näköni esti tieni poliisiksi, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ehkä niin oli tarkoitus, sillä olen tällä hetkellä unelma-ammatissani, Daler kertoi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?