51-vuotias Pippa Laukka teki hurjan suorituksen Finntriathlon-kilpailussa – paransi ennätystään yli 15 minuutilla - Viihde - Ilta-Sanomat

51-vuotias Pippa Laukka teki hurjan suorituksen Finntriathlon-kilpailussa – paransi ennätystään yli 15 minuutilla

Pippa Laukka harjoitteli pitkään Finntriathlon-kilpailua varten, jossa hän teki vaikuttavan suorituksen.

Pippa Laukka osallistui Finntriathlon-kilpailuun.

24.7. 21:20

Tv:stä tuttu lääkäri Pippa Laukka, 51, julkaisi Instagramissa ilahduttavan kuvan Finntriathlon-kilpailusta Joroisista.

Kuvan yhteydessä Laukka kertoi huimasta suoristuksestaan. Hän paransi aikaansa 15 minuutilla seitsemän vuoden takaisesta.

– Tänään oli mun päivä. Perusmatkan triathlonin aika parani 15 minuuttia, mistä olen supertyytyväinen. 1000 metrin uintiin, 45 kilsan pyöräilyyn ja 10 kilsan juoksuun meni 3h ja yksi minuutti päälle, Laukka riemuitsi kuvatekstissä.

Laukan mukaan häntä jäi hieman harmittamaan se, ettei hän saavuttanut alle kolmen tunnin aikatavoitettaan. Siitä huolimatta hän vaikuttaa olevan ylpeä suorituksestaan.

– Uinti sujui, pyöräily kulki ja juoksukin sujui mainiosti. Ai että oon tyytyväinen ja iloinen. On se hurjaa mihin viisikymppisen kroppa vielä taipuu. Vauhti on kovempi kuin seitsemän vuotta sitten, Laukka ilakoi.

– Ihan superkiitokset teille kaikille, jotka tsemppasitte mua matkan varrella. Tuntui niin hyvältä kuulla oma nimensä aplodien saattelemana. Niiden kannustamana repäsin loppukirin, Laukka kiittelee.

Julkaisu on herättänyt paljon ihastusta. Muun muassa Salatut elämät -sarjasta tuttu ja Joroisista kotoisin oleva näyttelijä Tero Tiittanen on hurrannut Laukan suoritukselle kommenttikentässä.

– Oijoi, siellä kotikentälläni... ja huikeeta tykitystä Pippa, Tiittanen kommentoi.

Laukka kertoi aiemmin heinäkuussa Ilta-Sanomille uintiharrastuksestaan, jonka hän aloitti jo ala-asteella.

– Uinti oli minulle nuorena valtavan suuri osa elämää. Hallilta löytyi kaveriporukka, jonka kanssa jaettiin niin elämän ilot kuin surutkin. Ensimmäiset humalatkin koettiin yhdessä.

Pippa kertoi tuolloin, että hän aloitti tavoitteellisen triathlonharjoittelun noin kuusi vuotta sitten. Siinä uintitreenit ovat olleet keskeisessä osassa.

– Korona-aikana en ole päässyt uimahalliin, mutta tavallisesti harjoittelen siellä kaksi kertaa viikossa. Meillä on treeneissä hyvä porukka, joiden kanssa harjoittelu on sujuvaa.

Kesäaikaan Laukka ui mielellään myös lajinomaisesti avovedessä, ja talvella hän nauttii avantouinnista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?