Korona vei Sami Hedbergin ja Saija Tuupasen työt – yksi merkittävä seikka on auttanut jaksamaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Korona vei Sami Hedbergin ja Saija Tuupasen työt – yksi merkittävä seikka on auttanut jaksamaan

– On ollut paljon sulateltavaa, näyttelijä ja koomikko harmittelee.

Korona vei Sami Hedbergin työt.

23.7. 8:30

Koomikko ja näyttelijä Sami Hedberg on ollut jo tovin ilman työkeikkoja koronarajoitusten takia.

Hedbergin stand up -kiertuetta jouduttiin siirtämään, ja monet projektit ovat olleet jäissä.

– Onhan tämä tilanne ollut ahdistavaa, etenkin kun itse ei voi asiaan juuri vaikuttaa, näyttelijä kuvaa.

Myös Hedbergin avopuoliso, laulaja Saija Tuupanen on ollut pandemian takia työttömänä. Toistensa tarjoama tuki on ollut korvaamatonta.

– Olemme käyneet synkkiä keskusteluja siitä, kuinka yhtäkkiä toimeentulo viedään. On ollut paljon sulateltavaa, näyttelijä harmittelee.

– Onneksi olemme voineet jakaa samanlaisia ajatuksiamme ja tukea toisiamme.

Hedberg on ollut erityisen huolissaan hänen työntekijöistään.

– Epävarmuus työtilanteesta vaikuttaa tietysti myös työntekijöihini. Olemme kuitenkin yhdessä tuumanneet, että kun tästä selvitään, kestämme ryhmänä mitä tahansa.

– Sama pätee parisuhteeseeni. Tällaisesta selviäminen vain vahvistaa entisestään, hän tietää.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Hedbergin mukaan hänellä on ollut pitkästä aikaa vapaa-aikaa etenkin viikonloppuisin.

– Sitä on hoksannut, miten paljon töitä onkin tullut tehtyä. Olen oivaltanut, mikä elämässä riittää ja mihin asioihin kannattaa keskittyä, jotta itse voi paremmin. Saatankin jatkossa lähteä hyvillä mielin koko viikonlopuksi mökille töiden sijaan.

Tuupanen ja Hedberg ovat pitäneet yhtä jo yli kahden vuoden ajan, ja he asuvat yhteisessä asunnossa Helsingin keskustassa.

Hedberg teki vuonna 2015 loikan tuntemattomaan, kun hän näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa Luokkakokous-elokuvassa.

Elokuvasarjan kolmas osa, Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily, saa ensi iltansa perjantaina 23. heinäkuuta.

Herberg muistelee vauhdikkaan komediaelokuvan kuvauksia, joissa sattui pieni onnettomuus.

Eräässä toimintakohtauksessa Hedberg ja Jaajo Linnonmaa juoksivat liukkaan autokannen läpi useita kertoja. Autokannella oli vettä, jotta se näyttäisi paremmalta elokuvassa.

– Jalat olivat aivan hapoilla, ja ehdin todeta, että ihme etten kertaakaan ole kaatunut. Sitten viimeiselle otolla lensin pahasti selälleni ja ilmat menivät pihalle, Hedberg kertoo.

– Sen pahemmin ei onneksi sattunut, eli säikähdyksellä selvittiin.

Aiemmat Luokkakokous-elokuvat ovat saaneet elokuvateattereissa yhteensä yli 800 000 katsojaa.

Hedberg pääsi myös tekemään ensimmäistä kertaa stuntin.

– Tein seitsemän metrin korkeudessa valjaissa ison loikan. Harjoittelin sitä kaksi päivää, mutta ihan vielä ei Tom Cruisen tasolla olla, hän heittää.

Hedberg myös kehuu Hollywood-ohjaaja Renny Harlinia.

– Hänen ammattitaitonsa ja karismansa näkyi kaikessa tekemisessä, näyttelijä selvittää.

– Hän toi tiettyjä elementtejä Hollywood-tasolta. Jokainen kohtaus oli mietitty tarkkaan kuvallisesti, ja esimerkiksi pellolla kuvatessa oli kahden nosturin päässä valtavat lamput valaisemassa. Sellainen oli uutta.

Hedberg toivoo, että hänen näyttelijänuransa saisi jatkoa. Hän on tähdittänyt myös Se mieletön remppa -elokuvaa, joka ilmestyi valkokankaille viime vuonna.

Aivan tyhjän päälle koomikko ei ole pandemian takia joutunut, sillä hänellä on muun muassa luvassa pari keikkaa The Comedians -koomikkobändinsä kanssa kesällä.

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvaa tähdittävät Hedbergin rinnalla tuttuun tapaan Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Sivurooleissa nähdään muun muassa Antti Luusuaniemi ja Mari Perankoski.

Jaajo Linnonmaa ei vielä ole nähnyt valmista elokuvaa. Hän paljastaa aikovansa mennä katsomaan sen elokuvateattereihin salaa.– Tein aikaisempienkin elokuvien kohdalla niin, että menin poppareiden kanssa eturiviin istumaan ja odotin, milloin jengi tajuaa, että olen paikalla, hän paljasti elokuvan lehdistötilaisuudessa keskiviikkona.

Mari Perankoski käsikirjoitti elokuvan Renny Harlinin kanssa etänä. – Eihän nelikymppisten miesten sekoilut varsinaisesti ole viisikymppisten genreä ja hetken mietinkin mukaan lähtemistä, kunnes Renny lähetti terveiset, että saan vapaat kädet, hän naurahtaa ja kehuu lopputulosta.

Leffapomo ja näyttelijä Antti Luusuaniemi kannustaa ihmisiä lähtemään elokuviin.– Koronarajoitukset eivät ole olleet reiluja. Elokuvateattereissa käyminen on turvallista, siellä ollaan maskit päässä ja noudatetaan turvavälejä toisin kuin esimerkiksi karaokebaarissa, Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö huomauttaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?