Tuomas Enbusken taide-esineet olivat lentää roskiin - Viihde - Ilta-Sanomat

Tuomas Enbuske järkyttyi kun näki, mitä siivooja oli tekemässä – kiittää onneaan, että sattui olemaan kotona

Taideharrastajana tunnettu Tuomas Enbuske pelasti teoksensa viime hetkellä.

2.7. 13:32

Mediapersoona Tuomas Enbuske kertoo Twitterissä erikoisesta sattumuksesta, joka tapahtui hänen silmiensä edessä omassa kodissa.

Enbuske tunnetaan taiteen ja designin ystävänä. Siivooja ei kuitenkaan selvästi tunnistanut miehen omistamaa nykytaideteosta arvokkaaksi taiteeksi, vaan luuli sitä kotona lojuvaksi jätteeksi.

– Siivooja oli heittämässä näitä mun Riiko Sakkisen taideteoksia roskiin. "Siis oliko nää kans menossa kierrätykseen?"

– Kerään siis selkeästi sitä kuuluisaa postmodernia tekotaidetta, Enbuske kirjoittaa kuvan yhteydessä.

– Koetin vastata mahdollisimman kepeästi, että "juu niitä ei tartte", etten olis nolannut. Samaan aikaan mietin kauhuissani, mitä jos en olis sattunut olemaan kotona. Olis ollut ahdistavaa alkaa vaatia niistä korvausta siivousfirmalta,jos tää tyyppi olis sitten joutunut kärsimään, Enbuske lisää kommenteissa.

IS ei tavoittanut Enbuskea kertomaan taide-esineistään tarkemmin.

Riiko Sakkinen on menestynyt suomalainen nykytaiteeseen keskittynyt kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on ollut Suomessa esillä muun muassa Kiasmassa ja Amos Andersonin taidemuseossa ja ulkomailla New Yorkissa MoMa:ssa.

Kuva vuodelta 2010.

Sakkinen on perustanut turborealismiksi itse nimittämänsä taidesuuntauksen. Hän kritisoi taiteellaan provokaation ja ironian keinoilla kapitalismia ja näkemyksensä mukaisia yhteiskunnallisia ongelmia.

Taiteilija esittelee teoksiaan omilla verkkosivuillaan. Niitä on myynnissä Suomessa muun muassa taidegalleria Brondassa. Brondassa tällä hetkellä esillä olevat Sakkisen teokset maksavat 500 euroa kappale.

Enbusken omistama Sakkisen teos vaikuttaisi kuuluvan tämän Super Size Happy Meal -taideteossarjaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?