Aarni Mikkola on ylpeä drag-artisti - Viihde - Ilta-Sanomat

Aarni Mikkola ilahtui siitä, mitä Suurimman pudottajan tuotantoyhtiö pyysi häneltä – elämä mullistui tv-kisan voiton jälkeen

Jayden Marsina esiintyvä Aarni Mikkola löysi dragista tavan ilmaista itseään ja olla vapaasti juuri sellainen kuin on. Siksi hän ilahtui, kun tuotantoyhtiö pyysi häntä esiintymään suositun tv-sarjan promokuvissa drag-tyylissä. – Se oli iso juttu itselleni ja tälle meidän alalle. Dragin kiinnostavuus on vain kasvanut siitä lähtien, Mikkola sanoo.

Aarni Mikkola voitti Suurimman pudottajan joulukuussa 2020.

1.7. 11:40

Suurimmasta pudottajasta suomalaisille tutuksi tulleelle drag-artisti ja meikkitaiteilija Aarni Mikkolalle on ollut aina tärkeää jakaa omaa tarinaa ja kannustaa muita olemaan oma itsensä. Mikkola tuo sanomaansa esille sosiaalisessa mediassa ja drag-hahmonsa Jayden Marsin kautta.

Mikkola joutui lapsuudessaan sopeuttamaan itseään muiden vaatimuksiin ja muokkaamaan itseään yhteiskuntaan sopivaksi. Oma perhe ja ystävät teatteripiireissä hyväksyivät Mikkolan, mutta esimerkiksi koulussa oli paineita olla tietynlainen, jotta tuli hyväksytyksi. Vuonna 2015 Mikkola muutti Helsinkiin, ja elämä muuttui paremmaksi.

– Se, kun tajusin, että kelpaan juuri itsenäni, löysin ympärilleni ihmisiä jotka rakastaa ja tukee, ja se että muutin Helsinkiin ja löysin dragin ja kaiken, on ollut niin iso ja voimaannuttava kokemus, että koen että mä haluan jakaa sitä ja haluan puhua siitä. Sehän on mulle ihan paras mahdollinen palkinto, jos joku saa itse siitä voimaa olla oma itsensä ja siitä ylpeä, Mikkola kuvailee.

Meikkitaiteilija ja drag-artsisti Aarni Mikkola kannustaa jokaista olemaan oma itsensä.

Tällä viikolla vietettävää Pride-viikkoa viihteen monitoimityöläinen viettää koronapandemian vuoksi hieman rajoitetummin kuin tavallisesti.

– Pride merkitsee minulle yhdenvertaisuutta, rakkautta, hyväksymistä, ja ylpeyttä siitä kuka itse on, Mikkola tiivistää.

Pride-kulkueita ei tänä vuonna nähdä, mutta Mikkola aikoo juhlistaa Prideä muun muassa puhumalla sosiaalisessa mediassa itsensä ja muiden hyväksymisen tärkeydestä.

Mikkola on monelle nuorelle esikuva, ja hän kertoo saavansa yhteydenottoja samanlaisten kokemusten kanssa kipuilevilta. Moni pienemmällä paikkakunnalla asuva nuori toivoo, että pääsisi muuttamaan Mikkolan tavoin Helsinkiin. Mikkola toivoo kuitenkin, että kenenkään ei tarvitsisi muuttaa muualle tullakseen hyväksytyksi.

– Tämän takia tarvitaan Pride-viikkoa, tarvitaan sitä työtä, mitä jatkuvasti tehdään kaikkien meidän yhdenvertaisuuden ja kaikkien rakkauden hyväksymisen suhteen, Mikkola sanoo.

Mikkola on näkyvästi oma itsensä niin arjessaan kuin sosiaalisessa mediassa. Mikkolan puhe omana itsenä olemisesta on kirvoittanut myös negatiivista kommentointia, mutta siitä Mikkola ei helpolla hätkähdä. Huuteluihin, etenkin seksuaaliseen suuntautumiseen tai ammattiin liittyviin Mikkola vastaa ylpeästi ”I’m proud of it!”

Mikkola on tuonut sanomaansa julki sosiaalisen median lisäksi drag-artistina. Mikkola päätyi alalle sattumalta. Mikkola oli tehnyt Helsingissä meikkaajana töitä useamman vuoden, kun kaveri kehotti häntä osallistumaan drag-kilpailuun. Mikkola empi aluksi, mutta ilmoittautui kisaan ja lopulta voitti sen. Drag-maailma vei heti mennessään.

– Drag-esitys voi sisältää vaikka mitä. Joillekin se on kannanotto ajankohtaiseen asiaan, joku vetää impersonaatiohahmoja koko show’n, drag on rajatonta. Se on siitä ihanaa!

Jayden Mars -nimellä esiintyvä Mikkola on tehnyt dragia tunnetuksi tavallisempien drag-esitysten lisäksi myös uusissa paikoissa. Youtuben ja somen kautta Mikkola on tutustuttanut erityisesti nuoria nykydragin maailmaan. Drag-julkisuuden myötä myös suomalaiset artistit kuten Pyhimys, Tuure Boelius ja Antti Tuisku ovat pyytäneet Mikkolaa yhteistyöhön.

Jayden Mars ei ole päässyt esiintymislavoille puoleentoista vuoteen.

Jayden Marsin esitykset koostuvat tunnettujen henkilöiden impersonaatiosta, soolonumeroista sekä stand upista. Jayden Mars esittää lavalla esimerkiksi Kaija Koota, Almaa, Adelea, sekä lukuisia muita viihdemaailman tähtiä.

Drag-taiteilijan työ ei ole yksinäistä puurtamista, vaan näyttävän lavashow’n takana hääri joukko eri alojen ammattilaisia. Peruukit tilataan ympäri Eurooppaa ja ompelijat kotimaassa valmistavat esiintymisasut.

Mikkolan mukaan tärkeimpiä asioita dragissa on nöyryys, se, että kunnioittaa jokaista, jonka kanssa työskentelee.

– Drag on myös siinä intohimolaji, että kun saa keikkapalkan niin kolmasosa menee uusien lookien luomiseen, Mikkola kertoo.

Mikkola on joutunut olemaan koronan vuoksi poissa esiintymislavoilta viimeiset 16 kuukautta. Kulisseissa tehdään jatkuvasti suunnitelmia , jotta Jayden Mars pääsisi pian esiintymislavoille oman kiertueen muodossa. Samalla Mikkola pääsisi esiintymään uudelle fanikunnalleen, joka seurasi Suurimman pudottajan voittoa. Ikävä esiintymään on kova.

Aarni Mikkola tuli suurelle yleisölle tutuksi Suurimman pudottajan viimeisimmän kauden voittajana.

Drag-artisti kertoo huomanneensa kuuden vuoden aikana alalla valtavan muutoksen. Drag on Mikkolan mukaan otettu mukaan viihteen valtavirtaan.

– Olen halunnut olla sellainen esiintyjä, joka rikkoo drag-stereotypioita ja kertoo siitä, miten voin taiteen avulla ilmaista itseäni ja normalisoida sitä, että on okei olla erilainen ja rakastaa ketä haluaa, Mikkola kertoo.

Mikkolalle oli iso asia, että hänet haluttiin suurimman pudottajan promokuviin dragissa. Se oli Mikkolan mukaan Suomen mittakaavassa ennenäkemätöntä.

– Se oli iso juttu itselleni ja tälle meidän alalle. Dragin kiinnostavuus on vain kasvanut siitä lähtien.

Suurimman pudottajan lisäksi Mikkola on nähty myös muun muassa All Together Now -ohjelmassa. Mikkola kilpailee myös Selviytyjien seuraavalla kaudella.

Suurimman pudottajan kuvauksiin lähdöstä on nyt vuosi aikaa. Kilpailun voiton jälkeen Mikkolan elämä mullistui, ja hän on jakanut arkeaan kilpailun jälkeen ahkerasti somessa.

– Elämäntapamuutos on ehdottomasti pysynyt, mutta vieläkin tärkeämpänä on pysynyt hyvän olon tavoittelu. Liikunnasta tuli tapa, josta saan itselleni energiaa ja voimaa jokaiseen päivään.

Mikkolasta on ollut ihanaa keskustella seuraajiensa kanssa, jotka ovat kannustaneet häntä viimeisen vuoden aikana ja painineet myös samankaltaisten ongelmien kanssa. Yksi drag-artistin mielestä hienoimpia asioita someyleisössä on se, että hän voi oman arjen jakamisen lisäksi tsempata ja tukea muita vastavuoroisesti. Seuraajiaan Mikkola haluaa kannustaa olemaan juuri sellainen kuin on.

– Tekee juuri sitä mitä haluaa, rakastaa ketä haluaa, on oma itsensä ja työskentelee täysillä omien unelmiensa eteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?