Kristiina Komulainen katosi vuosiksi julkisuudesta ja opiskeli uuden ammatin – palaa nyt radioon ja kertoo peittelemättömän näkemyksensä alasta - Viihde - Ilta-Sanomat

Kristiina Komulainen katosi vuosiksi julkisuudesta ja opiskeli uuden ammatin – palaa nyt radioon ja kertoo peittelemättömän näkemyksensä alasta

Monet muistavat Kristiina Komulaisen erityisesti NRJ:n suosikkijuontajana 2000-luvun alussa.

18.6. 7:17

Takavuosien suosikkijuontaja Kristiina Komulainen palaa perjantaina useamman vuoden tauon jälkeen takaisin radioon.

Menopaluu-liikenneohjelmaa lähetetään perjantai- ja sunnuntai-iltoina radio Suomipopilla.

IS tapasi Komulaisen tämän pitkän mediatauon jälkeen.

– Pyyntöjä tulla takaisin radioon on tullut aika paljon, mutta tätä ennen halusin keskittyä opintoihini ja henkisen pääoman kartuttamiseen, Komulainen aloittaa.

Radioon takaisin hypätessään hän oli tarkka siitä, että ohjelma tuntuu itselle merkitykselliseltä. Hän ei enää lähtisi mukaan puhtaasti viihteelliseen ohjelmaan.

– Olemme liikenneradio, vaikka kanava onkin viihteellinen. Menopaluussa on mukana viihteellisiä elementtejä, mutta siinä on sisältöä, joka puhuttelee minua.

– Minulla on ohjelmassa oma osuus, jossa kerron liikennehavaintojani siitä näkökulmasta, mitä olen viime vuosina opiskellut.

Komulaisella, 42, onkin samalla toinen uutinen: hän valmistuu kesäkuussa poliisiksi ja aloittaa heinäkuun alussa päivätyön Suomen poliisissa ennalta estävässä työssä kunniaväkivallan parissa.

Juontaja aloitti poliisiopinnot ammattikorkeakoulussa vuonna 2018. Media-alalta ja julkisuudesta hän jättäytyi tietoisesti pois jo vuonna 2016.

– Minun mielestäni tekee hyvää olla välillä poissa ja saada oma rauha, hän pohtii.

Itsensä kehittäminen ja jollain tavalla eteenpäin meneminen on aina ollut hänelle tärkeää, jopa välttämätöntä.

– Nyt kun minulla on poliisiopintojen ja -työn kautta uudenlaista henkistä pääomaa ja yhteiskunnallista näkemystä, voin taas aloittaa rakentamaan koko uraani pikku hiljaa ihan uudella lailla. Tästä tämä uusi matka vasta alkaa.

Siilinjärvellä Savossa varttunut tyttö alkoi tehdä töitä vain 12-vuotiaana. Yläasteen lopulla hän oli jo kaikki viikonloput ja lomat töissä läheisillä huoltoasemilla.

Malli töiden paiskomiseen tuli suoraan kotoa. Viisilapsisen perheen isä teki töitä kirvesmiehenä ja äiti opettajana.

– Kun menin ensimmäiselle luokalle, meillä rakennettiin jo kolmatta omakotitaloa, molemmat vanhemmat olivat täyspäiväisesti töissä, me (lapset) ei oltu päivähoidossa eikä ollut edes autoa. Muistan, kuinka isä ajoi kylällä fillarilla sementtisäkit olalla.

Sitä esimerkkiä Komulainen pohtii seuraavansa tavallaan vielä tänä päivänä. Kova työmoraali on syvällä hänessä.

Aikuiseksi kasvettuaan Komulainen tiesi, että haluaa muuttaa Helsinkiin ja tehdä töitä median parissa. Hän pakkasi laukkunsa ja teki ensin puolisen vuotta töitä vaatekaupassa pääkaupungissa.

–Olin kaksikymppinen, kun aloitin NRJ:llä. Tein ensimmäiset vuodet yksin ohjelmaa ennen kuin siirryin aamuohjelmaan.

Suosikkijuontajat vuosimallia 2004! Sami Tenkanen ja Kristiina Komulainen juonsivat tuohon aikaan NRJ:llä.

NRJ laajeni noina vuosina valtakunnalliseksi kanavaksi ja siitä tuli iso nuorisoilmiö. Komulainen muistaa huudattaneensa satatuhatpäistä yleisöä NRJ:n suosituissa kesäkonserteissa Linnanmäellä ja Särkänniemellä.

Ennen sosiaalisen median aikakautta radiojuontajat olivat isoja julkkiksia. Jopa niin isoja, että haastateltujen artistien sijaan monet kuulijat fanittivat ensisijaisesti Komulaista ja tämän kollegoja.

– Minulla ei koskaan lähtenyt se julkisuus niin pahasti laukalle, että olisi tarvinnut jälkikäteen pyydellä anteeksi. Mutta onhan se nyt vähän sairasta, että sut lennätetään jonnekin nimmarikeikoille toiselle puolelle Suomea, Komulainen pudistelee päätään.

–Kyllä tällä alalla sairastetaan myös sellaista katomuakatomua-tautia. Välillä tulee kliseisesti mieleen, että onko jäänyt huomion saaminen lapsena väliin.

Vuoden Ohjelmapäällikkö 2016. Kristiina Komulainen poseerasi kuvaajille RadioGaalassa.

Radioala piti Komulaista otteessaan yli parikymmentä vuotta. Hän oli mukana uudistamassa alaa ja seuraamassa lähietäisyydeltä internetaikakaudelle sukeltamista.

Hän perusti Loop-radiokanavan vuonna 2013 ja sai työstään kanavalla Vuoden Ohjelmapäällikön pystin RadioGaalassa vuosina 2015 ja 2016.

– Siihenkin liittyy sellainen hauska tarina, että silloin kun kanavaa perustettiin ja olin tehnyt sen eteen jo pitkään töitä, Sanomalta ilmoitettiinkin yhtäkkiä, että ei kanavaa halutakaan perustaa. Varasin ajan johtoryhmän eteen ja marssin sinne perustelemaan, miksi kanava täytyy perustaa. Se meni läpi.

Radiotyö on muuttunut 20 vuodessa valtavasti.

–Silloin kun aloitin radiotyöt, otimme jopa faksilla vastaan uutisia aamulla.

– Nyt jollakulla voi olla 100 000 seuraajaa Instagramissa, eikä se ole mitenkään ihmeellistä. Tietyllä tapaa julkkiksia on nykyään paljon enemmän. Silloin aikoinaan meitä oli vain tosi pieni joukko, jotka olimme jollain tavalla esillä.

Poliisiauton etupenkillä istuessa perspektiivi vaihtui täysin.

– Poliisintyöhön kuuluu paljon odottelua. Oli aika hauskaa istua siinä hiljaisuudessa ja kuunnella autoradiosta vanhojen kollegojen töiden tekemistä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?