Joalin Loukamaan äiti kirjoitti tyttärestään elämäkerran – Selviytyjät-tähti avautuu kirjassa koulukiusaamisesta ja uupumuksesta - Viihde - Ilta-Sanomat

Joalin Loukamaan äiti kirjoitti tyttärestään elämäkerran – Selviytyjät-tähti avautuu kirjassa koulukiusaamisesta ja uupumuksesta

Joalin Loukamaasta kertova kirja ilmestyy tiistaina äänikirjana. Tyttärensä elämäntarinan on taltioitunut kirjaksi äiti Johanna Loukamaa.

Johanna ja Joalin Loukamaa eivät miettineet kauaa, ennen kuin suostuivat kirjaprojektiin.

15.6. 7:54

Selviytyjistä koko Suomen tietoisuuteen ponnahtanut artisti ja malli Joalin Loukamaa, 19, tekee uuden aluevaltauksen.

Maailmalla supersuositussa popbändissä Now Unitedissa vuodesta 2017 esiintyneestä Loukamaasta ilmestyy kirja.

Joalin – Mun polku unelmiin (Audiomaa) on kirjoittanut Loukamaan äiti Johanna Loukamaa.

– Idea tähän tuli muualta. Meiltä kysyttiin, olisiko tällaiseen kiinnostusta, mietimme sitä päivän ja sanoimme, että miksei. Ei ole täydellisempää ihmistä kirjoittamaan tätä kuin äiti, koska hän on kokenut kaikki asiat minun kanssani ja tietää, miten haluan asiat kertoa, Joalin kertoo Ilta-Sanomille.

Kirja ilmestyy tiistaina 15. kesäkuuta äänikirjana suomeksi, syksyllä kolmella muulla kielellä ja myöhemmin kannellisena kirjana. Joalinin tarina kuullaan tutulla äänellä.

– Minä itse luen äänikirjan. On makeaa, että pystyn kertomaan tarinani itse.

Lue lisää: Joalin Loukamaa, 18, on Instagramin suosituin suomalainen, jota miljoonat ihailevat – tällainen on turkulaistähden satumainen ura maailmalla

Johanna Loukamaa aloitti kirjoitusprojektin viime kesän lopussa. Äiti haastatteli tytärtään kotona Turussa ja matkoilla.

– Jos olimme ajamassa Helsinkiin, tiesin, että tästä tulee pitkä matka. Joalin nauraa.

– Mutta on ollut hienoa päästä muistelemaan kaikkea, kun tiedän, että asiat tulevat kirjaan niin kuin minä ne haluan kertoa. Siellä on asioita, joita en ole edes tajunnut itsestäni.

Kirjan tekeminen oli tunteikas kokemus molemmille. Johanna Loukamaa kertoo itkeneensä lähes joka kerta kirjoittaessaan. Joalininkin silmät kostuivat muutamaan otteeseen.

– Herkistyin pari kertaa nauhoitusten aikana. Ja kun luin ensimmäiset luvut, tuli muutama onnenkyynel: Olen tyytyväinen itseeni ja siihen mitä olen saavuttanut.

Joalinilla on Instagramissa 3,5 miljoonaa seuraajaa – enemmän kuin kenelläkään muulla suomalaisella. Hän ihastuttaa positiivisuudellaan, mutta kirjassa kuullaan myös ikävämpiä muistoja koulukiusaamisesta ja uupumuksesta.

– Olen kertonut myös huonoista hetkistä elämässäni, ja esimerkiksi siitä, miksi jouduimme muuttamaan Meksikosta.

Lue lisää: Yksi puhelu muutti Johanna Loukamaan, 40, koko elämän – perheenäiti joutui pakenemaan Meksikosta huumekartellin kiristyksen vuoksi

Joalin Loukamaa kesällä 2020.

Teoksessa kerrotaan Joalinin tähänastinen elämä syntymästä tähän päivään. Hän on varautunut siihen, että elämäkerta näin nuorena voi aiheuttaa kummastusta.

– Kirjahan voi olla vaikka yksi monesta. Ei tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Ehkä 10 vuoden päästä kirjoitetaan toinen, yhtä paksu.

– Jos ei halua kuunnella tai lukea, niin ei tarvitse. Tai ehkä kirja kannattaa kuunnella juuri siksi, että ymmärtää, miksi se on tehty.

Joalinin mukaan yksi kirjan teemoista on unelmoimisen tärkeys. Nuorten on hyvä kuulla, että kaikki on mahdollista, olivat lähtökohdat mitkä tahansa.

– Olen päässyt etenemään elämässä, vaikka en maailman suurin julkkis olekaan. Kirja ehkä antaa vastauksen niihin kysymyksiin, mitä ihmisillä minusta on ja selittää, miksi olen sellainen ihminen kuin olen.

Lue Joalinin Selviytyjät-matkasta ja kesän suunnitelmista viikonlopun Ilta-Sanomista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?