Ensimmäiset kuvat! Jill Biden ja Carrie Johnson edustivat yhdessä avojaloin – astelivat rantahietikolla hameet hulmuten - Viihde - Ilta-Sanomat

Ensimmäiset kuvat! Jill Biden ja Carrie Johnson edustivat yhdessä avojaloin – astelivat rantahietikolla hameet hulmuten

Jill Biden ja Carrie Johnson tapasivat toisensa tänään ensi kertaa.

10.6. 21:14

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jill Biden tapasi Britannian pääministeri Boris Johnssonin vaimon Carrie Johnsonin tänään Cornwallissa, Telegraph kertoo. Kaksikon ensitapaaminen ikuistettiin kauniisiin otoksiin, joissa naiset kävelevät rennosti vaalealla hiekkarannalla.

Johnson on pukeutunut tapaamisessa punaiseen, kauniisti laskeutuvaan leninkiin, kun taas Biden luottaa perinteiseen musta-valkoiseen väriyhdistelmään. Yhdysvaltain ensimmäisellä naisella on yllään musta jakku ja musta-valkopilkullinen mekko. Molemmat kulkevat rantahiekalla avojaloin.

Muodollisesta vaatetuksesta huolimatta tapaamisen ilmapiiri vaikuttaa kuvien perusteella rennolta. Naiset näyttävät hyväntuulisilta ja vaikuttavat nauttivan toistensa seurasta.

Mukana tapaamisessa oli myös Johnsonien yksivuotias poika Wilfred.

Bidenin ja Johnsonin lisäksi kuvissa esiintyy Johnsoneiden yksivuotias poika Wilfred. Pellavapää on ensimmäisessä kuvassa visusti äitinsä sylissä ja toisessa taapero istuu rantahiekalla selin kameraan.

Viime vuoden huhtikuussa syntynyt Wilfred on Boris ja Carrie Johnsonin ensimmäinen yhteinen lapsi. Boris Johnsonilla on neljä lasta edellisestä avioliitostaan Marina Wheelerin kanssa.

Boris ja Carrie Johnson (ent. Symonds) menivät naimisiin 29. toukokuuta.

Perjantaina alkava G7-kokous on 33-vuotiaan Johnsonin ensimmäinen suurempi edustustehtävä häiden jälkeen. Hän toimii kokouksen aikana osallistujamaiden johtajien puolisoiden emäntänä.

Jill Biden ja Carrie Johnson viihtyivät hyvin yhdessä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on virkakautensa ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Iso-Britanniassa puolisonsa Jill Bidenin kanssa. Presidentti tapasi pääministeri Boris Johnsonin torstaina, ja perjantaina ohjelmassa on G7-kokous.

Sunnuntaina presidenttiparin on määrä tavata kuningatar Elisabet. G7-kokouksen ja kuningattaren tapaamisen jälkeen presidenttipari suuntaa Brysseliin Nato-huippukokoukseen.

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen ja Britannian pääministerin vaimo näyttivät nauttivan toistensa seurasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?