Kummelin ensimmäisestä jaksosta 30 vuotta – Heikki Silvennoinen paljastaa oudoimman tilanteen, jossa on törmännyt Tonnin seteli -meemiinsä - Viihde - Ilta-Sanomat

Kummelin ensimmäisestä jaksosta 30 vuotta – Heikki Silvennoinen paljastaa oudoimman tilanteen, jossa on törmännyt Tonnin seteli -meemiinsä

Kummeli syntyi Tampereella, kun Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Olli Keskinen tekivät kotivideolla muutaman sketsin.

7.6. 20:31

Yleisradio vakuuttui kotivideosta ja antoi rahaa peräti kolmeosaisen sarjan tekemiseen.

Sarjan ensimmäinen jakso nähtiin televisiossa tasan 30 vuotta sitten, 7. kesäkuuta 1991.

Kansa rakasti Kummelin hahmoja – Matti Näsää, Puukon veljeksiä, Speedya ja Sakua, Mauno Ahosta.

Hahmojen lisäksi vahvasti elämään ovat jääneet sanonnat, joista monia kuulee vieläkin.

Artisti maksaa, parasta A-ryhmää tai kyllä lähtee ovat edelleen käytössä olevia esimerkkejä Kummelin kirvoittamista hokemista. Sanontoja syntyi monella tapaa, kaikki tekniikat olivat käytössä.

– Keksimme itse, kuulimme jostain tai lainasimme. Lainattiin, varastettiin tai jos ei muuten löytynyt, sitten oli pakko keksiä itse. Repusta oli kaiveltava kaikki esiin, Timo Kahilainen kertoi IS:lle huhtikuussa.

Heikki Hela muistaa sanontoja putkahdelleen sen enempää miettimättä.

– Moni oli vähän kuin vahingossa sanottu. Spontaanius oli ja on edelleen Kummelin tapa tehdä. Eikä siihen oikein voi vaikuttaa, mihin ihmiset tarttuvat ja mikä jää elämään.

Kummeli on myös meemien kultakaivos. Esimerkiksi Jankon betoni -sketsistä tehty meemi, jossa Heikki Silvennoinen paiskoo puhelimen luuria, on levinnyt jopa kansainvälisesti.

Silvennoisen Tonnin seteli -sketsistä syntynyttä meemiä käytetään puolestaan nettikeskusteluissa sarkastisesti osoittamaan toisten tyhmyyttä silloin kun sanat eivät riitä.

Itse sketsissä Timo Kahilainen saapuu tilaamaan tiskin takana seisovalta Heikki Silvennoiselta pienen kahvin ja vohvelin.

Kahilaisen hahmo maksaa ostoksensa tuhannen markan setelillä. Silvennoinen antaa hänelle suureksi hämmästykseksi vain hiluja takaisin ja kuuntelee Kahilaisen vastalauseita sillä kuuluisalla tyhjään tuijottavalla, korvat sulkevalla ilmeellään.

Silvennoinen ihmettelee itsekin Tonnin seteli -meemin loputonta somesuosiota.

– En mä tiedä, ihmiset ovat ottaneet sen omakseen samalla tavoin kuin Normipäivän ja Pelikaani turbiinissa ja muita sketsejä. Se on ihmisten tekemää, mä olen tehnyt vaan sketsiä Timon kanssa, hän pohti IS:lle toukokuun alussa ja jatkoi:

– Tietysti siinä on mun kauniit kasvot, jotka nostaa sen sketsin arvoa.

Mikä on kaikista erikoisin tilanne, jossa Silvennoinen on Tonnin seteliin törmännyt?

– Mun mielestä kaikista oudoin oli, kun Tampereella järjestettiin presidentin itsenäisyyspäivänkutsut ja oli mellakat, ja niillä mellakoivilla ihmisillä oli Tonnin seteli -naamioita. Ajattelin, että nyt ei oo taas mun asiat kovin hyvin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?