Jenkkiräppäri ASAP Rocky oli kuukauden vangittuna tukholmalaisessa vankilassa – uusi dokumentti paljastaa tapahtumien taustat

Elokuva nähdään ensi-illassa Tribecan elokuvafestivaaleilla.

Asap Rocky oli kesällä 2019 kuukauden ajan vangittuna Tukholmassa.

9.6.2021 15:55

Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky julkaisee vuoden 2019 vangitsemistapauksestaan kertovan dokumenttielokuvan. Stockholm Syndrome -niminen elokuva saa ensi-iltansa Tribecan elokuvafestivaaleilla 13. kesäkuuta. Aiheesta kirjoittaa muun muassa Dazed.

Elokuvafestivaalin kuvauksen mukaan elokuva kertoo räppärin menestysuran äkkikäännöksestä kohti synkkyyttä. Asap Rocky vietti kuukauden vangittuna Tukholmassa kesällä 2019 oltuaan osallisena väkivaltaisessa välikohtauksessa. Räppäri tuomittiin Tukholman käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä.

Asap Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers, pidätettiin Tukholmassa heinäkuussa 2019 epäiltynä pahoinpitelystä. Tukholman Hötorgetin läheisyydessä tapahtuneessa välikohtauksessa oli Mayersin seurueen lisäksi osallisina kaksi Mayersia kadulla seurannutta henkilöä.

Asap Rockyn vankilatapauksesta julkaistaan elokuva.

Mayers julkaisi tapahtumien jälkeen Instagramissa videoita välikohtauksesta. Videolla näytti siltä, että Mayers löi toista uhria ja heitti toisen maahan. Tapaus sai paljon huomiota Yhdysvalloissa, ja siihen ottivat kantaa useat amerikkalaisjulkkikset vaatien Mayersin vapautusta.

Jopa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistui keskusteluun twiittaamalla tukensa räppärille. Trump oli myös yhteydessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniin Mayersin vapauttamiseksi.

Mayersin tukemiseksi käynnistettiin #FreeRocky-kampanja, jonka tunnettuja tukijoita nähdään myös tulevassa elokuvassa. Tribecan elokuvafestivaalin tietojen mukaan näistä tukijoista elokuvassa esiintyvät ainakin Kim Kardashian, Naomi Campbell, Tyler The Creator, Michèle Lamy ja A$AP Ferg.

Tulevan elokuva ohjaa elokuvakollektiivi The Architechts. Dokumentti yhdistelee haastatteluja, arkistokuvaa, animaatiota ja materiaalia Asap Rockyn livekonserteista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?