Eeva Joenpelto joutui hautaamaan lapsensa – aviomies ilmoitti hääpäivänä haluavansa eron - Viihde - Ilta-Sanomat

Eeva Joenpelto joutui hautaamaan lapsensa – aviomies ilmoitti hääpäivänä haluavansa eron

Kirjailija Eeva Joenpelto kesti surut pää pystyssä – ja kirjoitti vaikka vihan vimmalla.

Kirjailija Eeva Joenpellon elämässä kaikki oli isoa.

12.6. 8:30

Eeva Joenpellon (17.6.1921–28.1.2004) elämässä lähes kaikki oli isoa: kirjamyynti, arvostus, julkisuus – ja kotitalokin. Mutta suurta rakkautta hän ei kokenut, ei edes pitkässä avioliitossaan.

Kirjailijauransa Joenpelto aloitti vastavihittynä vaimona. Hän alkoi seurustella Jarl ”Jalle” Hellemannin (1920–2010) kanssa 1943, kun lämmittelyvaihetta oli kestänyt kolme vuotta. He avioituivat 1945.

Tunteellisia kirjeitä seurusteluvaiheessa kirjoittanut Jalle uskoi rakkauden parantavan traumaa, kun Eeva paljasti, että hänet oli raiskattu 13-vuotiaana.

Koska Eeva Joenpelto oli haka keksimään tarinoita myös oikeassa elämässä, kaikki eivät ole olleet vakuuttuneita, että hänet olisi lapsena raiskattu, mutta toki se on mahdollista.

Esikoisromaaninsa Seitsemän päivää Joenpelto julkaisi 1946 salanimellä Eeva Helle, seuraavan hän teki Eeva Autere -nimellä. Kun Kaakerholman kaupunki julkaistiin 1950, alettiin tuntea Eeva Joenpelto.

Kirjailija Eeva Joenpelto tanssi puolisonsa Jarl Hellemannin kanssa Linnan juhlissa 6. joulukuuta 1968.

Jarl Hellemannista tuli Tammen toimitusjohtaja, joka perusti arvostetun Kultaisen kirjaston. Eeva Joenpelto valitsi kustantajakseen WSOY:n.

Hellemannit olivat komea pari. Kun Eeva Joenpelto purjehti paikalle silkkisessä housupuvussaan, hän todella osasi ottaa tilan haltuunsa. Hänen luottovaatteensa oli myös valkoinen turkki.

Joenpelto vieraili Sylvi Kekkosen kirjallisessa salongissa. Hän oli myös presidentti Urho Kekkosen ystävä. ”Saanen esittää lähempää tuttavuutta”, Kekkonen viestitti kirjailijalle.

Kirjallisuuden grande dame on kuvattu suorapuheiseksi ja vaativaksi. Häntä myös kunnioitettiin, harva uskalsi sanoa hänelle vastaan. Hän sai valtaa, josta kirjailijat yleensä vain kirjoittavat.

Suomen Kirjailijaliiton naistoimikunta koolla suunnittelemassa kevätjuhlaa huhtikuussa 1962. Kuvassa Salme Setälä (vas.), Marjatta Kureniemi, Helvi Erjakka, Eeva Joenpelto, Sylvi Kekkonen, Eila Pennanen, Eila Kaukovalta-Kaila ja Kaino Santavuori.

Eeva Joenpelto Julia-mäyräkoiransa kanssa 1961.

Joenpelto oli myös äiti. Ilmari ja Johannes syntyivät 10 vuoden ikäerolla. Hellemann ei olisi halunnut toista lasta, mutta vaimo sai tahtonsa läpi.

Jo varhain Eeva Joenpelto huomasi, että miehelle tärkeintä on työ. Tosin vain hänen oma työnsä, vaimon kirjoituskoneen hakkaaminen ärsytti häntä. Niinpä Eeva kirjoitti kesäisin Sammatissa saunakamarissa.

Kirjoittaessaan Joenpelto joi paljon kahvia, eikä pihtaillut tupakoinnissakaan. Työasuna hänellä oli vanha aamutakki.

Kun työ oli kipeyttänyt sormien nivelet, hän aloitti työpäivät sormien teippaamisella. Välillä hänellä olivat ranteetkin kipsattuina.

Lehtikuvissa Joenpelto esiintyi usein mäyräkoiransa kanssa. Aviomies ei ollut innostunut julkisuudesta, eikä varsinkaan vaimonsa julkisuudesta.

Eeva Joenpelto kotonaan Sammatin Vares-Kantolassa 1986.

Joenpelto testamenttasi 1970-luvulla rakennuttamansa Sammatin-kotinsa irtaimistoineen WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi. Testamentin mukaisesti WSOY:n kirjallisuussäätiö myöntää residenssin asumisoikeuden määräajaksi pitkää proosaa kirjoittavan kirjailijan käyttöön vaativaa projektia varten.

Kodinhoidosta kirjailija ei ottanut stressiä: heillä kävi siivooja, ja ruoat toimitettiin tilattuina kaupasta. Stressiä hän sai kyllä kodin kireästä tunnelmasta.

Kun Johannes-pojan käsi vammautui 1965 hänen räjäyttäessään dynamiittinallin, isä lähti yhdelle monista etelänmatkoistaan, mikä kiristi lisää avioparin välejä.

1970-luvulla Eeva Joenpelto alkoi saada häirintäpuheluita ja nimettömiä kirjeitä, joissa paljastuivat aviomiehen sivusuhteet. Hänelle valkeni, miksi perheen rahat olivat usein lopussa ja mies jatkuvasti matkoilla.

Kotikriisistä huolimatta Joenpelto kirjoitti Vesissä toinen silmä -romaaniaan.

Suvi Aholan kirjoittamassa tuoreessa Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi -teoksessa (WSOY) on lainaus Joenpelto-haastattelusta, jonka Panu Rajala teki Suomen Akatemian tutkimusapulaisena Helsingin yliopistolle 1975:

”Asiat alkoivat purkautua (1971) ja muutaman kuukauden aikana minä sain kuulla muun muassa sen, että minun miehelläni oli ollut hyvin monivuotinen suhde kahteenkin naiseen, joista toinen oli hänen työpaikallaan tiedotussihteerinä”, Joenpelto purki tunteitaan.

Hellemannkin heitti syytöksiä: hän epäili puolisonsa heilastelevan esimerkiksi ohjaaja Mikko Niskasen kanssa. Presidentti Kekkonenkin oli epäiltyjen listalla.

Presidentti Urho Kekkonen seuranaan kirjailija Eeva Joenpelto Linnan juhlissa 6. joulukuuta 1958.

Koira tärisi sohvan alla, kun Lauttasaaren rivitalokodissa riideltiin. Joenpelto kävi psykiatrilla, joi ja valvoi, mutta eroa hän ei halunnut.

Tammikuussa 1974 Hellemann tuli kotiin hääpäivänä ruusujen ja viinipullon kanssa. Eeva ilahtui, kunnes mies sanoi: ”Tänään minä sitten lähden.” Ja niin hän lähti.

Joenpelto on todennut: ”En ole koskaan saanut osakseni oikeaa rakkautta. En tiedä, mitä rakkaus on.”

Jarl Hellemann avioitui uudelleen vasta ikämiehenä pitkäaikaisen naisystävänsä kanssa. On arveltu, että vasta silloin Joenpelto ymmärsi eronsa lopullisuuden.

Kirjailija Eeva Joenpelto kuvattuna 1977.

Lohja-sarjansa ensimmäisen osan Vetää kaikista ovista Joenpelto kirjoitti eron antamalla ”vihan vimmalla”. Siitä tuli monen mielestä hänen paras romaaninsa, jota myytiin 140 000.

”Tämä tämmöinen vihan kiehauttaminen itsessään oli tavattoman terveellinen ja voimaa antava....”, Joenpelto kertoi Panu Rajalan haastattelussa.

Lohja-romaanisarjasta tuli menestys, mutta Joenpelto teki monia muitakin merkkiteoksia, muun muassa Neito kulkee vetten päällä sekä Elämän rouva, rouva Glad. Hän kirjoitti 26 romaania, joiden myynti oli toista miljoonaa.

Joenpelto kuvasi tarkasti yhteiskuntaa, mutta myös ihmisiä. Naiset hän kuvasi yleensä miehiä vahvemmiksi.

”Monen romaaninkin naiset pettyvät raskaasti, kun mies ei täytä odotuksia, olivat ne sitten realistisia tai liioiteltuja”, Suvi Ahola kirjoittaa teoksessaan siitä, miten Joenpellon omat kokemukset näkyivät hänen romaaneissaan.

Eronsa jälkeen Joenpelto rakensi Sammattiin hirsitalonsa Vares-Kantolan, jonka hän testamenttasi kirjailijakodiksi. Talossa on pituutta 32,5 metriä ja leveyttä 8 metriä. Viime hetkellä hän vielä pidensi taloa metrillä, jotta se olisi paikkakunnan suurin.

Vares-Kantolassa Joenpelto kirjoitti Tuomari Müller, hieno mies -romaaninsa, josta hän sai Finlandia-palkinnon 1994.

Eeva Joenpelto sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon 1994. Ehdolla oli tuolloin myös muiden muassa kirjailija Monika Fagerholm (oik.).

Suuretkin surut kirjailija kesti pää pystyssä. Kun 28-vuotias Ilmari teki itsemurhan pian vanhempiensa eron jälkeen heittäytymällä junan alle, Joenpelto kätki surunsa muilta.

Juristiksi opiskelleella Ilmarilla oli rakkaussuruja, mutta ehkä taustalla oli muutakin elämäntuskaa.

Joenpelto menetti myös nuoremman poikansa Johanneksen, joka kuoli 1997 syöpään. Johannes oli ollut hänen suurin ilonsa ja tukipilari. Läheisiksi hänelle jäivät miniä ja lapsenlapset.

2000 julkaistiin Joenpellon viimeinen romaani Uskomattomia uhrauksia. Elämänsä loppuvaiheessa painosten kuningatar kärsi yksinäisyydestä, mutta hän myös rikkoi ystävyyssuhteitaan. Ei hän helppo ollut, mutta tuskin se oli hänen tavoitekaan.

Eeva Joenpelto kuoli 2004 Lohjan sairaalassa. Hän sai kuudesti valtion kirjallisuuspalkinnon, Pro Finlandia -mitalin ja Finlandia-palkinnon. Taiteilijaprofessorina hän oli 1980–1985.

Lähteet: Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto (WSOY), Suvi Ahola: Mitä Joenpelto todella sanoi (WSOY, kirja julkaistu 8.4.2021)

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?