Teddy & The Tigers -yhtyeen laulajana ja kitaristina tunnettu Alpo ”Aikka” Hakala kuoli lauantaina 63-vuotiaana vaikean sairauden murtamana. Suru-uutisesta kerrottiin yhtyeen virallisilla Facebook-sivuilla.
Hakalaa jäivät kaipaamaan fanien ja ystävien lisäksi hänen ex-vaimonsa Sini Jalomäki, 48, ja tyttärensä Minttu Hakala, 25. Sini ja Minttu kertoivat maaliskuussa Kodin kuvalehden suuressa haastattelussa Hakalan elämästä hoivakodissa.
Hakalan elämä muuttui pysyvästi, kun hän sai aivoinfarktin vuonna 2013. Sini kertoo Kodin kuvalehdessä käyneensä katsomassa ex-miestään säännöllisesti hoivakodissa ja kommunikoineensa kirjoittamalla, sillä vaikka Hakala nousi takaisin jaloilleen, hänen puhekykynsä ei palautunut.
Viisi vuotta sitten Hakalan tila romahti, kun hän kaatui, löi päänsä ja molemmat lonkat murtuivat.
– Siihen kunto romahti. Leikkauksen jälkeen Alpo joutui olemaan nelisen vuotta vuodeosastolla, ennen kuin saimme hänelle nykyisen hoivakotipaikan täältä Keravalta, Sini kertoo Kodin kuvalehdessä.
Aikka Hakala soitti viimeiseen asti ennen aivoinfarktiaan.
Ex-vaimo toteaa haastattelussa, ettei ollut varmaa, kuinka paljon Hakala ymmärsi ympäröivästä maailmasta.
– Välillä hänen katseensa on sellainen kuin hän kysyisi, miksi hän on täällä. Tiedän, ettei hän haluaisi elää niin, mutta siellä hän on ja voi elää vaikka kuinka kauan, koska on vasta 63-vuotias. Pyrin auttamaan, että se elämä olisi mahdollisimman hyvää, Sini kertoo Kodin kuvalehdessä.
Tytär Minttu puolestaan kertoo haastattelussa olevansa isänsä ainoana biologisena lapsena hänen edunvalvojansa, ja hoitavansa tämän raha-asioita. Kommunikointi ja kuulumisten vaihto onnistui helpoiten näyttämällä kuvia puhelimesta.
– Kun käyn hoivakodissa, näen iskän silmistä, miten onnelliseksi hän tulee. Hoitajat ovat kertoneet, että iskä alkaa hymyillä, kun saa kuulla minun olevan tulossa, Minttu kertoo Kodin kuvalehdessä.
Teddy & The Tigers vuonna 1978. Vasemmalla Alpo Hakala, keskellä rumpali Pauli Martikainen ja oikealla basisti Ari-Pekka Niemi.
Aikka Hakalan luotsaama yhtye nautti suurta suosiota Suomessa 70-80-luvuilla.
Hakalan veli kertoi muusikon tilanteesta IS:lle vuonna 2014, vuosi aivoinfarktin jälkeen. Tuolloin veli totesi, että Hakala on ollut aivoinfarktin jälkeen ollut ympärivuorokautisessa hoidossa. Veli kertoi käyvänsä tapaamassa Hakalaa säännöllisesti.
– Hänen vointinsa on suunnilleen ennallaan. Virallista ennustetta ei ole, mutta tällä hetkellä tilanne on pysynyt jo pitkään samana, Hakalan veli kertoi 2014 Ilta-Sanomille.
Kohtaus vei aluksi Hakalan puhekyvyn kokonaan. Hakalalle oli jäänyt merkittävä afasia, eli puheen tuottamisen ja ymmärtämisen häiriö.
– Hän pystyy puhumaan ja ymmärtää asioita, mutta se on vajavaista. Sanotaanko niin, että hänen luonaan vieraillessa on molemmin puolin ymmärtämisvaikeuksia, veli sanoi 2014.
Teddy & The Tigers esiintyi jonkin verran kultavuosiensa jälkeen. Lauantaina menehtynyt Alpo ”Aikka” Hakala oli yhtyeen laulaja-kitaristi.
Veljen mukaan perheen lisäksi myös entiset bänditoverit ovat käyneet katsomassa Hakalaa, ja läheisten tuki oli tärkeää.
Teddy & The Tigers teki läpimurtonsa 1978. Yhtye oli aikanaan Suomessa rockabilly-ilmiön ykkösnimi. Heiltä ilmestyi suosion huippuaikoina neljä albumia. Sittemmin yhtye on julkaissut muutamia kokoelmalevyjä ja esiintynyt satunnaisesti.