Instagram-tähti kuoli vain 28-vuotiaana – perhe julkaisi sydäntäsärkevän viestin - Viihde - Ilta-Sanomat

Instagram-tähti kuoli vain 28-vuotiaana – perhe julkaisi sydäntäsärkevän viestin

Lee MacMillan ylläpiti useita matkailuun keskittyviä suosittuja sosiaalisen median tilejä.

2.4. 12:40

Matkabloggaajana tunnettu Lee MacMillan on kuollut 28-vuotiaana, kertoo E! News -sivusto. Amerikkalaismedian mukaan Lee menehtyi Santa Barbarassa 26. maaliskuuta. Poliisi on vahvistanut, ettei tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.

E! Newsin mukaan MacMillan niitti mainetta sosiaalisessa mediassa matkailuun keskittyvillä sometileillään. Hän matkusti ympäri maailmaa pakettiautollaan ja kuvasi elämäänsä reissun päällä Instagramiin ja YouTubeen.

Viranomaiset ovat kertoneet amerikkalaismedioille, että MacMillan oli asunut Santa Barbaran alueella noin kuuden kuukauden ajan. Hänet oli ilmoitettu kadonneeksi, kun hän oli lähtenyt kotoaan ilman lompakkoaan, puhelintaan ja avaimiaan. Hänen epäiltiin olevan itsetuhoinen.

Lee MacMillanin läheiset ovat julkaisseet Instagramissa muistokirjoituksen, jossa he kertovat sometähden sairastaneen masennusta. MacMillanin Instagram-sivulla julkaistussa kirjoituksessa läheiset kertovat haluavansa puhua nuoren naisen kuolemasta julkisuudessa, sillä he toivovat avoimuuden auttavan muita masennusta sairastavia.

– Mielenterveysongelmia voi tulla kenelle tahansa, vaikka se vaikuttaisi kuinka epätodennäköiseltä. On ok, ettei ole ok. On ok pyytää apua, läheiset kirjoittavat MacMillanin Instagramissa julkaistussa muistokirjoituksessa.

– Lee oli avoin vaikeuksistaan. Hän sai apua mielenterveysongelmiin asiantuntijoilta, perheeltään ja ystäviltään. Hänellä oli tukiverkosto, eikä hän ollut yksin. Hän ei taistellut masennusta vastaan yksin. Silti kamala sairaus vei hänestä voiton.

Myös sometähden poikaystävä Jordan Chiu on julkaissut omalla Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen.

– Olit minun ihmiseni, kumppanini ja paras ystäväni. Jokainen päivä kanssasi oli seikkailu, Chiu kirjoittaa.

– Rakastan sinua enemmän kuin tulet koskaan tietämään.

Läheiset kiittävät MacMillanin faneja saamastaan tuesta ja ilmoittavat perustavansa mielenterveystyöhön keskittyvän järjestön MacMillanin nimissä.

– Sydäntä lämmittää nähdä, kuinka monen ihmisen elämää Lee kosketti lyhyen elämänsä aikana.

E! News kertoo Lee MacMillanin ylläpitäneen matkailuun keskittyviä sometilejään entisen poikaystävänsä Max Bidstrupin kanssa. Kun pari erosi tammikuussa 2020, MacMillan kertoi Intagramissaan olevansa epävarma siitä, että jatkaako hän pakettiautolla reissaamista.

Tammikuussa 2021 MacMillan kuitenkin ilmoitti ostaneensa oman pakettiauton, jonka hän aikoi muuttaa kodikseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?