Punkin puremasta alkoi Joonaksen, 43, yhdeksän vuotta kestänyt terveyshelvetti – kävi 82 ammattilaisen luona, söi pahimmillaan yli 1500 pilleriä kuukaudessa - Viihde - Ilta-Sanomat

Punkin puremasta alkoi Joonaksen, 43, yhdeksän vuotta kestänyt terveyshelvetti – kävi 82 ammattilaisen luona, söi pahimmillaan yli 1500 pilleriä kuukaudessa

Palkittu ohjaaja Joonas Berghäll on kärsinyt vuosia punkin pureman aiheuttamista sairauksista. Nyt hän on tehnyt aiheesta dokumentin.

Joonas Berghäll ei ole varma, koska hän sai punkin levittämän taudin kehoonsa.

10.3. 6:45

Dokumenteillaan Miesten vuoro, Äidin toive sekä Miehiä ja poikia ihastuttanut ohjaaja Joonas Berghäll, 43, on saanut valmiiksi uuden elokuvan.

Berghällin Punkkisota kertoo globaalista punkkitautiepidemiasta.

Dokumenttielokuvassa ohjaaja etsii vastausta siihen, miksi globaalia punkkitautiepidemiaa ei pysäytetä, ja miksi maailma kieltää epidemian todellisen vakavuuden.

Henkilökohtaiseksi tarinan tekee se, että Joonas sairastaa itse vakavaa kroonista borrelioosia.

– Kun lähdin tekemään tätä elokuvaa, kuvittelin että kyse on harvinaisesta sairaudesta. Opin, että punkkien välittämät taudit koskettavat satoja miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.

Joonas Berghäll ei ole varma, koska hän sai punkin levittämän taudin kehoonsa.

Joonaksen oma amok-juoksu borrelioosia vastaan alkoi vuonna 2011 Keniasta.

– Olin siellä kaksi ja puoli viikkoa kuvaamassa tyttöjen turvakodissa. Kun palasin Suomeen, kuntoni romahti parissa päivässä aivan täysin. Siitä lähti käyntiin yhdeksän vuoden terveyshelvetti.

Joonas laskee käyneensä 82 eri lääkärin tai terveydenhoidon ammattilaisen pakeilla. Apua vaivoihin ei herunut.

– Lopulta löysin yhden lääkärin, joka pystyi auttamaan. Olin jo päättänyt, että hän on viimeinen, jonka vastaanotolle menen. En vaan jaksanut enää.

Lääkäri otti Joonaksen tosissaan. Ohjaaja istui lääkärin luona tunnin ja kaikki käytiin läpi.

– Olihan hänellä siinä tutkimista. Minulla oli yli 300 sivua tuloksia ja diagnooseja.

Kemistä kotoisin oleva Joonas ei ollut koskaan ajatellut, että punkki voisi puraista häntä.

– Tulen sellaiselta alueelta, että punkit eivät tulleet edes mieleeni. Totuus on kuitenkin kuvottavampi. Rannikolla on punkkeja, mutta yhtä lailla niitä on vaikka Kemissä tai Savossa. Mulla on kesämökki Raaseporissa. Sielläkin on punkkeja, mutta niitä ei ole koskaan koettu vaivaksi, eikä niistä ole puhuttu.

Suomesta on tavattu noin 1 500 eri punkkilajia, joista puutiainen ja taigapunkki levittävät muun muassa yleisesti tunnettuja tauteja, kuten borrelioosia ja TBE:tä eli puutiaisaivokuumetta.

Joonas sai punkkiarpajaisissa päävoiton ja pari lisänumeroa.

– Minusta löydettiin 12 erilaista bakteeria ja virusta, kun alettiin tutkimaan oikein kunnolla.

Oireita oli vaikka muille jakaa.

– Laskin pahimmillaan 22 erilaista oiretta. Huimaus oli yksi. Saatoin valahtaa kesken palaverin pöydän alle. Kyllä siinä väki katsoi, että mitä helvettiä juuri tapahtui.

– Minulla oli järkyttäviä yöhikoiluja, vilunväristyksiä, kuumetta ja unettomuutta. Nukuin ehkä neljä tuntia yössä. Aika pian olin aivan zombie. Ja nämä oireet olivat vielä siitä helpoimmasta päästä.

Sairastaminen johti lopulta työkyvyttömyyteen vuonna 2017.

Paluu terveiden kirjoihin vaati pitkän matkan.

– Dokumenttia tehdessä minulla oli resursseja kartoittaa maapallon kovimpia lääkäreitä. Maailman paras nimi löytyi lopulta New Yorkista. Hän on hoitanut 20 vuoden aikana 13 000 potilasta. Siinä on melkoinen määrä tietoa ja taitoa samassa miehessä.

Joonas kutsuu lääkärikäynnin jälkeistä aikaa ”teurastajaisiksi”.

– Katsottiin, mitä viruksia ja bakteereja minussa on ja mitä niistä aletaan tappamaan ensin.

Yksinkertaista kaavaa ei ollut. Teurastajaiset hoidettiin ”antibioottimyrskyllä”.

– Vedin pahimmillaan 8–16 kertaa niin paljon antibiootteja, mitä Suomen lainsäädäntö sallii. Kerran minulle sanottiin apteekissa, että tämä määrä ei ole ihmiselle, vaan hevoselle.

Koska Joonas söi paljon antibiootteja, hän sai myös ”paikkaavia aineita”, kuten hän pilleriralliaan kutsuu.

– Minulla meni 1 650 pilleriä kuukaudessa. Tiedäthän ne kaupan kassalta ostettavat paperikassit? Söin vuodessa sellaisen pussillisen pillereitä. Nyt asialle voi jo nauraa, mutta silloin ei ollut hymy herkässä.

Järkyttävä määrä lääkkeitä vei Joonaksen hetkittäin jopa entistä pahempaan jamaan.

– Kyllä siinä keho reagoi. Muistan, kun istuin vessan lattialla. Minulla oli puhelin kädessä ja hätänumero valmiiksi naputeltuna. Sormi oli sentin päässä vihreästä luurista, että soitanko.

Jussi-gaala 2011. Miesten vuoro voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussin. Joonas Berghäll (oik.) ja Mika Hotakainen.

Nyt Joonaksen taistelu on loppusuoralla. Hän on menossa suoraan haastattelusta viimeisiin verikokeisiin.

– Kaksi bakteeria jyllää vielä kehossa, mutta voin jo melkein sanoa parantuneeni. Mun ongelma on se, että borrelioosi on ollut kehossani niin pitkään. Mullahan meni viisi vuotta, ennen kuin sain mitään hoitoja. Ja voi hyvin olla, että borrelioosi on hyvässä lykyssä saatu jo lapsena. Mutta nyt näyttää hyvältä.

Joonas laskee, että 28 oireesta 18 on hävinnyt kokonaan.

– Huimaus ja tasapaino-ongelmat ovat hävinneet. Olo on erittäin hyvä.

Kun Joonas lähti tekemään Punkkisota-elokuvaa, hän kuvitteli, että kyse on harvinaisesta sairaudesta.

– Saattaa olla, että tämä on seuraava pandemia. Ohjaajana minulle oli tärkeää, että pystyin keskustelemaan aiheesta maailman huippututkijoiden ja lääkärien kanssa.

Elokuva keskittyi aluksi vain Suomeen, mutta Puolassa pidetty konferenssi avasi Joonaksen silmät.

– Tämä on globaalisti ihan hemmetinmoinen ongelma ja se jysähtää seuraavien vuosikymmenien aikana, jos mitään ei tehdä.

Joonas haluaa lisätä tietoisuutta punkkien aiheuttamista sairauksista.

– Ongelma pitää tajuta. Elokuvassani on italialainen päähenkilö, joka kuvailee punkin aiheuttamia tauteja kataliksi, viekkaiksi ja kuvottaviksi, joita ei halua edes pahimmalle vihamiehelle.

– WHO ei reagoi tällä hetkellä sillä voimalla, jolla heidän tulisi reagoida. Asiat vain leviävät. Aivan kuin HIV:n kanssa aikoinaan.

WHO:n mukaan borrelioosi on yleinen tauti Euroopassa ja tapausten määrä on noussut tasaisesti. Edellisen kahden vuosikymmenen aikana Euroopassa on ilmoitettu yli 360 000 borrelioositapausta.

WHO huomauttaa infektion voivan levitä niveliin, sydämeen ja hermostoon jos tautia ei hoideta antibiooteilla. Useimmissa tapauksissa antibioottihoito tepsii muutamassa viikossa.

Joonas matkustaa elokuvassa Saksaan, Yhdysvaltoihin, Italiaan ja Ranskaan tautiin sairastuneiden ihmisten luokse.

Hän tapaa matkallaan useita kohtalotovereitaan, paikallisia lääkäreitä sekä maailman johtavia asiantuntijoita.

Hän kuulee pysäyttäviä tarinoita, selvittää parannuskeinoja sairauteen ja etsii kiihkeästi vastausta siihen, miksi globaalin punkkitautiepidemian pysäyttämiseksi ei toimita maailmalla tehokkaammin.

Dokumentin mieleenpainuvimmat ja koskettavimmat hetket löytyvät kohtaamisista lukemattomien potilaiden kanssa.

– Jos Miesten vuoro pysäytti, niin tämä dokumentti vasta sisältääkin kovia haastatteluja. Kun on ihmisen edessä, joka avaa sydämensä ja sielunsa viideksi tunniksi, niin siinä mennään melkoisiin sfääreihin.

– Haastattelin ensimmäistä kertaa lasta, ranskalaista 11-vuotiasta poikaa. Hän kärsii ja on menettämässä elämänsä, koska lääkärit eivät toimi. Se on elämäni kovin haastattelu. Pakko vaan myöntää, että itkin kolme viikkoa haastattelun jälkeen. Se lapsi on viaton. Ei hän voi puolustaa itseään suhteessa paikallisiin lääkäreihin.

Nykyisin Joonas asuu Lapissa, Louen kylässä Tervolan kunnassa. Matkaa Rovaniemelle on noin 65 kilometriä.

– Tämä on ollut täydellinen juttu. Se New Yorkin lääkäri kysyi, että miksi minun terveyskäyräni näyttävät aina hyviltä kolme viikkoa ja sitten tulee huono kausi? No, käyrät ovat heti kunnossa, kun olen ollut Tervolassa. Stadissa teen aina niin pirusti duunia.

Punkkisota-dokumenttielokuvan suunniteltu ensi-ilta on 9. huhtikuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?