Tällainen on kuningatar Silvian ja kuningas Kaarle Kustaan tarun­hohtoinen rakkaus­tarina – huhut strippareista ja villeistä illan­vietoista olivat tuhota kaiken - Viihde - Ilta-Sanomat

Tällainen on kuningatar Silvian ja kuningas Kaarle Kustaan tarun­hohtoinen rakkaus­tarina – huhut strippareista ja villeistä illan­vietoista olivat tuhota kaiken

Ruotsin kuningatar Silvian ja kuningas Kaarle XVI Kustaan kihlauksesta on kulunut 45 vuotta. Monarkian pelastajaksi kutsuttu Silvia on pysynyt kuninkaansa rinnalla suhdetta riepotelleista skandaaleista huolimatta.

7.3. 8:32

Tulevaisuus näytti ruusuiselta, kun nuori saksalaisneito Silvia Sommerlath vastasi myöntävästi Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan kosintaan maalikuussa 1976.

– Kuului vain klick, Kaarle Kustaa kuvaili rakastumistaan saksalaiskaunottareen, kun he istuivat Tukholman kuninkaanlinnan sohvalla juuri kihlautuneina.

Muutaman kuukauden jälkeen salamarakastunut pari sanoi toisilleen tahdon Tukholmassa järjestetyissä tarunomaisissa häissä.

Edes satumaiselta vaikuttanut rakkaustarina ei selvinnyt ilman tummia pilviä, sillä useat skandaalit riepottelivat liittoa. Kuningatar Silvia joutui nielemään pettymyksensä, kun hänen juhlimiselle persosta puolisostaan vilisi huhuja pettämisestä sekä seksijuhlissa ja strippiklubeilla viilettämisestä.

Nyt vuoden 45 aviovuoden jälkeen kuningatar Silvia, 77, ja kuningas Kaarle Kustaa, 74, seisovat rinnakkain vahvana – kohusta toiseen selvinneenä.

Silvia on ollut aina kansan silmissä suosittu kuningatar.­

Silvia ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Kustaa tapasivat Münchenin olympialaisten avajaisissa kesällä 1972. Silvia työskenteli olympiaorganisaatiossa kisaemäntänä, kun Kaarle Kustaan katse jumittui saksalaiskaunottareen.

– Olin menossa paikalleni, mutta pysähdyin tuntiessani jonkun tarkkailevan minua. Ja kun käännyin, isänne istui siinä ja katseli minua kiikareilla. Välillämme oli vain pari metriä, Silvia on kertonut tyttärelleen kruununprinsessa Victorialle.

Silvia ja Kaarle Kustaa kävivät yhdessä päivällisellä ja diskossa. Siitä alkoi suhde, jota pari yritti pitää salassa kaikin keinoin, kuten naamioimalla Silvian peruukeilla.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa sai Silviansa kesäkuussa 1976.­

Vasta neljän vuoden seurustelun jälkeen pari virallisti suhteensa kihlaukselta. Kruununprinssin isoisällä, kuningas Kustaa VI Aadolfilla, oli ollut varsin konservatiivinen näkemys avioliiton solmimisesta muiden kuin kuninkaallisten kanssa. Kaarle Kustaa olisi voinut menettää kruununperijän asemansa. Tästä syystä kruununprinssi sinetöi suhteen vasta, kun hän oli noussut valtaistuimelle

19. kesäkuuta 1976 Kaarle Kustaa ja Silvia saivat viimein toisensa, kun hääkellot soivat Tukholman Suurkirkossa 1 200 vieraan läsnä ollessa. Silvia säteili yksinkertaisen kauniissa hääpuvussa, ja sillä hetkellä hänestä tuli Bernadotte-suvun seitsemäs kuningatar. Kaarle Kustaasta oli tullut kuningas muutamaa vuotta aiemmin, kun Ruotsin silloinen hallitsija Kustaa VI Aadolf oli kuollut syyskuussa 1973.

Kaarle Kustaa menetti isänsä Gustaf Adolfin traagisessa lentokoneonnettomuudessa ollessaan alle vuoden ikäinen. Hänestä tuli kuningas vain 27-vuotiaana, kun hänen isoisänsä Kustaa VI Aadolf kuoli 90-vuotiaana 1973.­

Kansalaiset rakastuivat heti viehättävään ja lempeään nuoreen kuningattareen. Vaikka Silviaan kohdistui valtavasti huomiota, hänen on kerrottu suhtautuneen aina tyynesti julkisuuteen.

Hovielämä oli tulkiksi kouluttautuneelle kuningattarelle täysin uutta. Hän totesi uutistoimisto TT:n haastattelussa vuonna 2018, ettei kuningattaren rooliin olisi voinut valmistautua.

– Ajattelin, että haluan olla hyvä ja kiltti kuningatar. Pidin tärkeänä, että tuen kuningasta niin paljon kuin pystyn ja yritän antaa hyviä neuvoja, kuningatar muisteli.

Kuningatar Silvian ja kuningas Kaarle Kustaan onni täydentyi vuoden kuluttua häistä, kun parin esikoinen, prinsessa Victoria, syntyi heinäkuussa 1977. Toukokuussa 1979 kuninkaallinen perhe toivotti tervetulleeksi maailmaan prinssi Carl Philipin. Parin kolmas lapsi, prinsessa Madeleine, syntyi kesäkuussa 1982.

Kuningaspari esikoisensa Victorian kanssa.­

Kevyesti ei kuningasparin yhteinen taival ole taittunut, vaan useat kohut koettelivat suhdetta. Pahin skandaalikierre alkoi vuonna 2010, kun Kaarle Kustaan juhlimiseen ja salasuhteisiin liittyviä paljastuksia tuli ilmi.

Hovia ravisuttanut Carl XVI Gustaf – Den motvillige monarken -paljastuskirja maalasi kuninkaasta kuvan kosteissa juhlissa viihtyvänä, nuorten naisten ja ystäviensä kanssa hilluvana pettäjänä. Lisäksi Army of Lovers -yhtyeen laulaja Camilla Henemark yhdistettiin kuninkaaseen. Henemark väitti aloittaneensa salasuhteen kuninkaan kanssa 1990-luvun alussa.

Kuningas pysyi naisseikkailuistaan vaitonaisena, mutta ei suoraan kiistänyt paljastuskirjan väitteitä. Hän sanoi keskustelleensa asioista kuningattaren kanssa.

– Kaikki tapahtui kauan sitten. Nyt me käännämme sivua ja jatkamme eteenpäin, Kaarle Kustaa kommentoi vuonna 2010.

Kuningaspari Drottningholmin linnassa vuonna 1980.­

Vuonna 2011 julkisuuteen vuoti tieto, että kuninkaan ystävät järjestivät vuonna 1995 juhlat, joihin kutsuttiin paikalle useita strippareita. Strippareiden tehtävänä oli viihdyttää porealtaassa odottelevaa kuningasta.

Samana vuonna seksikuvakohu sekoitti pakkaa entisestään. Tuolloin rikollispomo ja strippiklubin omistaja Mille Marcovitchin yritti kiristää kuningashuonetta uhkailemalla erilaisilla paljastuksilla ja kuninkaasta otetuilla kuvilla.

Paljastukset jatkuivat, kun ruotsalaisvalokuvaaja väitti kuninkaan juhlineen vuonna 2003 villisti bikinityttöjen kanssa, samalla kun kuningatar Silvia odotti miestään autossa bilepaikan ulkopuolella.

Melkoinen sotku.

Kuningaspari lastensa Victorian ja Carl Philipin kanssa vuonna 1980.­

Peruuttamatonta hallaa kohut eivät tehneet kuningashuoneelle, sillä vaikeiden aikojen jälkeen kurssi kääntyi. Kuninkaalliset häät ja kastejuhlat veivät huomion toisaalle.

Ruotsin kuningaspari on saanut seitsemän lastenlasta.

Kaarle Kustaan kohujen vierellä kuningatar Silviaa on aina katsottu ihastellen. Osa jopa näkee, että kansan rakastama Silvia pelasti Ruotsin monarkian.

Kaarle Kustaan ja Silvian myötä hovi alkoi myös lähentyä kansaa. Kuningaspari pyrki tekemään lastensa elämästä normaalimpaa laittamalla heidät tavallisiin kouluihin. Lisäksi Silviaa on kiitetty aktiivisesta vapaaehtoistyöstään.

Maanläheinen ja hyväkäytöksinen Silvia näki kuninkaallisen roolinsa ensisijaisesti työnä. Aikoinaan nuorena kuningattarena hän herätti hovissa hämmästystä pyytämällä omaa toimistoa ja kirjoituskonetta.

Vuosien saatossa Kaarle Kustaa ja Silvia ovat hioutuneet yhteen myös työpareina.

– Luojan kiitos meillä on tilaa. Meillä on esimerkiksi kaksi kylpyhuonetta, jotta emme olisi toistemme tiellä niin paljon, kuningas on todennut.

Silvian matka olympiaemännästä kuningattareksi on ollut vaiherikas, mutta hän on aina pysynyt perheensä vankkumattomana tukipilarina.­

Korona-aika on muuttanut merkittävästi myös Ruotsin kuningasperheen arkea. Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa ovat pysytelleet viime syksystä lähtien Drottningholmin linnassa. Työt tehdään etänä, ja valtaosa juhlallisuuksista on jouduttu perumaan.

– Meillä on ollut aina paljon ohjelmaa, mutta nyt meillä onkin aikaa tehdä, mitä haluamme. Olen käynyt kävelyillä ja ihaillut kevään tuloa. Olemme vierailleet useissa linnoissa, kuten Tullgarnissa ja Gripsholmissa. Vain minä, kuningas ja haamut, kuningatar kuvaili arkeaan viime keväänä.

Kotonaan kuningaspari on puuhastellut yhdessä ja omien projektiensa parissa. Ruotsalaisen TV4-kanavan joulukuussa julkaistussa dokumentissa he kertoivat viettävänsä aikaa muun muassa kokkaamalla yhdessä sekä kävelylenkeillä.

– Meillä oli paljon ohjelmaa, haastettuja, illallisia ja vuosipäiviä, kunnes yhtäkkiä ei mitään. Olimme karanteenissa ja tunsimme todella olevamme eläkeläisiä. En ole koskaan tuntenut itseäni niin yli seitsemänkymppiseksi, kuningatar kuvaili hymähdellen dokumentissa.

Ruotsin kuninkaallinen perhe vuonna 2016.­

Kuningasparia yhdistävät yhteiset harrastukset sekä syvä rakkaus heidän jälkikasvuaan kohtaan. Ennen kaikkea heidän keskinäinen kunnioitus on säilynyt vaikeuksista huolimatta.

– Kaarle Kustaa on upea ihminen, hän on tunnollinen, ja jaamme samanlaisen huumorintajun. On tärkeää olla myös parhaita ystäviä ja kunnioittaa toisiaan. Hän on myös ihana lastensa ja lastenlastensa kanssa, Silvia on sanonut puolisostaan.

Vaikeina aikoinaan etäiseltä vaikuttanut pari katsoo nykyään toisiaan lempeästi ja istuu kuvissa aivan lähekkäin. Toisinaan he astelevat kameroiden eteen pitäen toisiaan kädestä.

Kenties juuri sysimustista skandaaleista selviäminen on hitsannut kuningasparin yhteen niin vahvaksi kuin he näyttäytyvät tänä päivänä. He pysyivät toistensa rinnalla kohusta toiseen – ja kuningatar antoi anteeksi.Lähteet: Aftonbladet, Svensk Damntidning, Expressen, TT, IS-arkisto

Silvia syntyi Saksan Heidelbergissa perheen neljänneksi lapseksi. Hänen äitinsä oli kotoisin Brasiliasta ja isä Saksasta. Silvia vietti kaksi ensimmäistä vuottaan Saksassa, kunnes sitten perhe muutti sodan tuhojen vuoksi Brasiliaan. Kuva vuodelta 1976.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?