Maija Vilkkumaan ”kiehnääminen” suosikkiohjelmassa herätti hämmästystä – laulajalta poikkeuksellinen vastaisku - Viihde - Ilta-Sanomat

Maija Vilkkumaan ”kiehnääminen” suosikkiohjelmassa herätti hämmästystä – laulajalta poikkeuksellinen vastaisku

The Voice of Finlandin tähtivalmentaja Maija Vilkkumaa joutui erikoisen kritiikin kohteeksi.

23.2. 18:35

Muusikko ja laulaja Maija Vilkkumaa kiinnitti äskettäin katsojien huomion The Voice of Finland -ohjelmassa. Vilkkumaa eläytyi ohjelmassa niin vahvasti kuulemaansa lauluun, että hän alkoi liikehtiä tuolissaan silmät kiinni. Asia aiheutti keskustelua sosiaalisessa mediassa, jossa Vilkkumaan eleitä ihmeteltiin ja ne tuomittiin ”kiehnäämiseksi”.

Palaute kantautui Vilkkumaalle asti, eikä hän jäänyt todellakaan sanattomaksi. Vilkkumaa julkaisi tiistaiaamuna Instagram-tilillään videon, jossa hän ottaa kantaa palautteeseen laulamalla.

– Omintakeinen musafiilistely-liikehtimiseni Ääni ratkaisee -jaksoissa on herättänyt ansaittua huomiota ja kommentteja. Koska olen (palkittu) lauluntekijä, tein palautteesta biisin. Olkaa hyvä! Vilkkumaa sanoo.

Voit kuunnella kappaleen painamalla kuvan keskellä olevaa nuolta.

Videolla Vilkkumaa kertaa saamaansa palautetta ja säestää itseään kitaralla.

– Maija, mitä v*ttua sä kiehnäät tuolissas, se näyttää vähän ällöltä. Me ollaan huolissaan, onks sulla mekon sauma jossakin syväl, tai ehkä luulet, et se näyttää hyvält, Vilkkumaa laulaa.

Humoristinen vastaisku keräsi runsaasti kommentteja, jossa Vilkkumaan suhtautumista asiaan ylistettiin.

– Tulevilla kausilla tää on se biisi, jota kilpailijat vetää karsinnoissa.

– Näytät tällä(kin) hyvää esimerkkiä siitä, miten negatiivisuus muutetaan itselle korkeammaksi energiaksi! Kunnioitan sua niin paljon!

– Itselle nauraminen on itsevarman ja terveen ihmisen merkki. Parasta on kääntää palaute omaksi edukseen! Hyvä Maija.

– Aivan loistavaa!! Just näin pitää näihin reagoida.

Vilkkumaa on nyt ensimmäistä kertaa ohjelmassa tähtivalmentajana. Tällä hetkellä tv:stä tuleva kausi on jo ohjelman 10. Muut tähtivalmentajat ovat Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki, Juha Tapio sekä Redrama.

TVOF-kausi etenee tällä viikolla kaksintaisteluvaiheeseen. Perjantaina nähdään viimeinen ääni ratkaisee -jakso, jossa tähtivalmentajien on saatava joukkueensa täyteen. Sunnuntaina kilpailu jatkuu kaksintaisteluilla.

The Voice of Finland perjantaisin ja sunnuntaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. The Voice of Finland: Comeback Stage Ruudussa.

Nelonen, Ruutu ja Ilta-Sanomat kuuluvat kaikki samaan Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?