Kimin ja Kanyen erosta tihkuu lisää tietoa – mitä tulee yhtälöstä, johon kuuluu 2,1 miljardin omaisuus ja avioehto? - Viihde - Ilta-Sanomat

Kimin ja Kanyen erosta tihkuu lisää tietoa – mitä tulee yhtälöstä, johon kuuluu 2,1 miljardin omaisuus ja avioehto?

Kimin ja Kanyen erosta tipahtelee ristiriitaista informaatiota. Toisten mukaan ero on sopuisa, osa puhuu ilmiriidoista.

Kanye Westin ja Kim Kardashianin eroa on ruodittu mediassa jo kuukausien ajan.­

20.2. 21:56

Jo kuukausien ajan tuloaan tehnyt Kim Kardashianin ja Kanye Westin avioero varmistui eilen perjantaina, kun TMZ uutisoi Kardashianin hakeneen virallista eroa miehestään. Kardashianin edustaja vahvisti asian myöhemmin. Edustajan mukaan eroprosessi on edennyt sopuisasti, vaikka julkisuudessa liikkuu päinvastaistakin tietoa.

Pariskunta ehti pitää yhtä seitsemän vuoden ajan ja heillä on neljä yhteistä lasta. Kardashianin kerrotaan toivovan eroperheeseen yhteishuoltajuutta.

Parilla on avioehto helpottamassa heidän 2,1 miljardin arvoisen omaisuutensa jakamista. TMZ:n mukaan kumpikaan osapuoli ei aio riitauttaa avioehtoa.

Forbes tietää kertoa, että suurin osa pariskunnan yhteenlasketusta omaisuudesta tulee heidän omista yrityksistään: Westillä kenkäbisneksestä ja Kardashianilla kauneushommista. Forbes arvelee, että erosta huolimatta molemmat osapuolet pitävät kiinni omista yrityksistään.

Asiat mutkistuvat siinä vaiheessa, kun pariskunnan tulee sopia yhdessä hankitusta omaisuudestaan, kuten heidän hulppeasta kartanokodistaan Los Angelesin Calabasasissa. Pari muutti kartanoon vuonna 2017. Kodin arvosta kertoo jotain se, että pelkkä kylpyhuoneen pesuallas on maksanut 30 000 dollaria.

Ulkomaiset viihdemediat kuitenkin kertovat, ettei pariskunta ole asunut saman katon alla enää kuukausiin. Kardashianin kerrotaan asuneen lastensa kanssa Calabasissa sillä aikaa kun West on majaillut perheen omistamalla maatilalla Wyomingin osavaltiossa.

Asumuseron tarkkaa ajankohtaa ei ole määritelty erohakemuksessa, mutta tähtiparin avioliitto alkoi murentua julkisuudessa puolisen vuotta sitten. Forbesin mukaan pariskunta ehti hakea apua avio-ongelmiinsa myös terapiasta, mutta tuloksetta.

Kyseessä on Kim Karsdashianin kolmas avioero. Hänen ensimmäinen aviomiehensä oli musiikkituottaja Damon Thomas, jonka kanssa he erosivat vuonna 2004. Kris Humphriesin kanssa Kardashian avioitui elokuussa 2011, mutta avioliitto kesti vaivaiset 72 päivää. Westille avioero on ensimmäinen.

Kardashian ja West tapasivat 2000-luvun alussa. Heidän esikoisensa North syntyi vuonna 2013 ja vuotta myöhemmin vanhemmat avioituivat. Kolme muuta lasta, Chicago, Psalm ja Saint syntyivät vuosina 2015, 2018 ja 2019. Lapsista kaksi nuorinta on syntynyt sijaissynnyttäjän avulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?