Riina-Maija Palander kertoo, mitä hänen avioliitossaan tapahtui ennen joulua – näistä syistä liitto Kallen kanssa ajautui katkolle - Viihde - Ilta-Sanomat

Riina-Maija Palander kertoo, mitä hänen avioliitossaan tapahtui ennen joulua – näistä syistä liitto Kallen kanssa ajautui katkolle

Riina-Maija ja Kalle Palanderin avioliitto on ollut myrskyn silmässä viime kuukaudet. Riina-Maija kertoo nyt, mikä ajoi avioliiton katkolle.

Riina-Maija Palander vietti joulun erillään muusta perheestään, sillä Kalle oli hänelle vihainen. Nyt kaikki on jo paremmin.

30.1. 6:45 | Päivitetty 30.1. 23:11

Riina-Maija Palander, helmikuussa 44, on viime viikkoina käynyt läpi vaikeita asioita. Marraskuun lopulta lähtien avioliitossa Kalle Palanderin kanssa on kuohunut sen verran voimallisesti, että tammikuun alussa aviopuoliso kiikutti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen.

Vaikeuksien vyöryessä päälle Riina menee lukkoon. Sisällä kuohuu, mutta ulospäin hän pysyy tyynenä.

– Menen umpeen ja sykerryn sisimpääni. Keho oireilee, maha on kivikova enkä pysty syömään mitään, kun olen niin ahdistunut. En saa ahdistusta purettua ulos, Riina Palander myöntää.

Taas on ruokahalu hiipunut, kun parisuhteen tilaa on ruodittu julkisuudessa. Tällä kertaa Riina on säästynyt paniikkikohtauksilta, joita alkoi tulla aikanaan aviomiehen urheilijauran päättyessä.

– Silloin hänen stressinsä purkaantui minuun. Aluksi en edes tajunnut, mikä minulla oli hätänä, koska en ollut kuullutkaan paniikkikohtauksista. Olin pelkkää luuta ja nahkaa, kun laihduin 45-kiloiseksi, Riina muistelee.

Nyt kilot eivät ole karisseet samaan tahtiin, mutta muuta harmia on tullut sitäkin enemmän.

– Perusteettomat puheet ovat aiheuttaneet hirveää tuhoa avioliittooni. Olen siitä aivan raivona, Riina sanoo suoraan.

– Jouduin olemaan joulun erossa perheestäni, koska Kalle oli vihainen. Erillään olo lapsista yli kuukauden ajan oli aivan hirveää.

Parilla on kolme yhteistä lasta. Kaksoset ovat kahdeksanvuotiaat ja Oda-Sodia täyttää helmikuussa 14 vuotta.

–Perusteettomat puheet ovat aiheuttaneet hirveää tuhoa avioliittooni. Olen siitä aivan raivona, Riina-Maija Palander sanoo suoraan.

Riina sanoo perheen nyt viettävän aikaa yhdessä entiseen tapaan.

– Olen saanut kursittua avioliittoni kokoon. Arki kotona pyörii ihan normaalisti.

Kalle Palander ei ole kuitenkaan vetänyt eropapereita pois. Lapin käräjäoikeudesta kerrottiin perjantaina IS:lle, että 4. tammikuuta jätetty avioerohakemus on yhä voimassa.

– En ole kysynyt, aikooko hän perua eron. Kalle laittoi hakemuksen suutuspäissään, kuten on tehnyt monta kertaa ennenkin. Kun tulee jotain riitaa, paperit ovat saman tien vetämässä.

Tuntuu kuitenkin kurjalta, että ystävätkin ovat joutuneet tahtomattaan vedetyksi mukaan erokriisiin.

– Minulla on väitetty olevan suhde näyttelijään, jota en ole ikinä edes tavannut. Hän on tyttökaverini poikaystävän ystävä ja olemme puhuneet ryhmächatissa, mutta muuten emme tunne, Riina selittää.

Julkisuudessa esitettyjen seurusteluväitteiden jälkeen Riina kertoo ottaneensa näyttelijään yhteyttä, koska halusi pahoitella tilannetta.

– Olin aivan pöyristynyt ja tuntui kauhealta, koska juoruilu olisi voinut pahimmillaan särkeä hänen mahdollisen parisuhteensa, Riina perustelee.

– Onneksi hän vain naureskeli, ettei haittaa, että hänet yhdistetään minuun, koska olen näpsäkän näköinen mimmi.

Riina myös mainitsee, että hänen kaveripiirissään tulee välillä pusuteltua kavereiden kesken, kun ollaan viihteellä.

– Eihän se tarkoita, että olisi suhde jonkun kanssa.

Riina-Maija Palander on pöyristynyt, että julkisuudessa hänet on yhdistetty romanttisessa mielessä suomalaiseen näyttelijään. Tämän jälkeen Riina kertoo ottaneensa häneen yhteyttä, koska halusi pahoitella tilannetta.

Riina-Maija Palander on neljän lapsen äiti. Esikoinen Pyry täyttää helmikuussa 22 vuotta ja on parhaillaan armeijassa.

– Eiväthän ihmiset meinaa uskoa, että minulla on neljä lasta. Olen ylpeä Pyrystä, joka on jo aikuinen mies, ei mikään poika enää. Pyry aina sanoo, että älä äiti huoli, minä pidän sinusta huolta, kun olet vanha, Riina kertoo.

Erityisesti lasten takia tuntuu pahalta, että nostetaan aiheettomia kohuja.

– Toivon, että perheemme saisi rauhan. En ajattele itseäni vaan lapsia. Olen itse kokenut teini-iässä vanhempieni eron ja sen aiheuttamat vaikutukset tuntuvat edelleenkin elämässäni.

Riina muistaa vieläkin, kuinka hämmentyneitä hän sisaruksineen oli, kun heille ei kerrottu mitään vanhempien erotessa.

– Olimme ihan kysymysmerkkeinä. Miksi piti muuttaa pienestä kylästä kaupunkiin ja miksi isä häipyi puhumatta. Olimme ihan tuuliajolla.

Riina Palander kuvattuna kylpylässä.

Viime vuosi oli monella tavalla koetteleva. Keväällä perhe joutui olemaan koronan aiheuttamien rajoitusten takia pitkään erossa, koska Kalle oli töissä Suomessa ja Riina lasten kanssa Virossa.

– Tämänhetkinen tilanne on monen asian summa. Koronan lisäksi viime vuoteen tuli rankkuutta kuolemantapausten takia.

Reilun puolen vuoden aikana Riina on täysin arvaamatta menettänyt neljä läheistään. Suru-uutisia tuli koko syksyn ajan aina uudestaan. Pikkusisaren aviomiehen yllättävä kuolema kesämökillä oli kova sokki. Riina vietti syksystä lähtien tavallista enemmän aikaa Helsingissä sisarensa luona.

– En voinut jättää häntä yksin, ja sen takia Kallen piti ottaa vastuuta kodista. Kalle on niin tottunut minun olevan aina kotona, että hän koki jääneensä sivuun.

Varsinkin, kun kotonakin Riinan ajatukset ovat olleet sisaressa ja parhaassa ystävässä, joka hänkin menetti perheenjäsenensä. Kuoleman kosketukset ovat muistuttaneet, mikä elämässä on arvokasta.

– Läheisistä pitää nauttia niin kauan kuin he ovat olemassa. Mitä tahansa voi tapahtua kenelle vaan.

Riina-Maija Palander kertoo, että perheen arki luistaa taas totuttuun tapaan.

Riina haluaa jatkaa avioliittoaan.

– Toivon tämän vuoden tuovan meille hyvää oloa ja nimenomaan hyvää oloa yhdessä. Olemme olleet pitkään yhdessä ja hioutuneet hyvin yhteen. Rakastan Kallea ja sanon sen hänelle joka päivä, Riina paljastaa.

Luonteiden erilaisuus on auttanut luovimaan karikoissa.

– Kallen luonteeseen kuuluu räiskähtely ja nollasta sataan kiihtyminen. Kallelle asiat ovat hyvin mustavalkoisia, minä taas olen siinä välissä harmaalla alueella. Olen rauhallisempi, vaikka välillä Kallen käytös minua kohtaan onkin kurjaa.

Riina ei ole luovuttamassa avioliittonsa suhteen, vaikka keskusteleminen ei kuulu pariskunnan vahvoihin puoliin.

– Meillä on aina menty Kallen aikataulut edellä. Kalle on herra talossa, mutta nykyään myös minulla on omia menoja ja sen hyväksyminen aiheuttaa haasteita, Riina sanoo.

Ja lisää, että hänen itsensä olisi hyvä oppia kertomaan tunteistaan ja tarpeistaan, jotta Kalle helpommin huomaisi ne. Koska keskustelu kipukohdista ei tahdo sujua, Riinalla on ollut jo pidempään tapana kirjoittaa miehelleen kirjeitä.

– Vaikka hän ei vastaa niihin, olen huomannut, että kirjeistä on hyötyä, koska niiden avulla hän ymmärtää minua paremmin.

Kalle ja Riina-Maija Palander menivät naimisiin vuonna 2007. Riina-Maijan mukaan Kalle on hakenut suutuspäissään eroa ennenkin.

Alkanut vuosi näyttää työmielessä lupaavalta, koska Riina on tehnyt sopimuksen tanskalaisen huonekaluyrityksen Suomen edustajan kanssa. Helmikuun alusta lähtien hän toimii yrityksen myyntiedustajana Baltian maissa. Tällä viikolla työasiat toivat Riinan Suomeen ja siinä ohessa hän käväisi vetämässä henkeä kylpylässä.

Riina tekee myös yhteistyötä teknisiä ratsastusvaatteita valmistavan yrityksen kanssa.

– Kyse on kotimaisesta alun perin yhden naisen perustamasta yrityksestä. Sinnikkäiden naisten kanssa on mukava työskennellä. Ontikan kartanolla on ollut kesäisin taidenäyttely naistaiteilijoille, joille olen halunnut tarjota ilmaisen näyttelytilan, toimelias yrittäjä kertoo.

IS tavoitti Kalle Palanderin, mutta hän ei halunnut kommentoida pariskunnan tilannetta mitenkään.

Juttua muokattu 30.01. kello 22:05.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?