Andy McCoy tympääntyi maalaiselämään ja palasi Helsinkiin – nyt hän viettää tunteja Tenavatähdistä tutun Sofia Zidan kanssa, joka on hänelle kuin tytär

Andy McCoyn ja Sofia Zidan yhteinen taidenäyttely aukeaa keskiviikkona Kauniaisissa. Sofia kertoo Andyn olevan hänelle kuin isä, jota hänellä ei koskaan ollut.

27.1.2021 20:45

Kauniaisten keskustassa on kotoisa galleria. Kun oven avaa, värit vyöryvät silmille ja kaikki aistit huutavat hoosiannaa. Punaista, pinkkiä, ihmishahmoja, abstrakteja asetelmia ja syviä varjoja. Seinät ovat täynnä Andy McCoyn ja Sofia Zidan maalauksia.

Gallerian perältä kuuluu tuttu ääni. Andy McCoy ihmettelee, miksi kaikki taulut eivät ole vieläkään paikalla, vaikka näyttelyn aukeamiseen on enää 24 tuntia. Parin puhelun jälkeen taulut luvataan ajoissa perille.

Sofia Zida ja Andy McCoy pitävät yhteisnäyttelyn Art Exhibition in Granissa Kauniaisissa.

Andy McCoy aloitti musiikkiuransa jo vuonna 1976 punk-yhtye Briardissa. Hanoi Rocks nosti kuitenkin miehen maailmanmaineeseen. Viimeiset vuodet McCoy on keskittynyt soolouraansa ja soittanut Pelle Miljoona Oy:n paluukeikoilla.

Sofia Zidan musiikkiura starttasi Tenavatähti-kilpailusta vuonna 1992. Aikuisiällä Zida on tehnyt kaksi englanninkielistä albumia ja esiintynyt teatterien lavoilla, kuten Helsingin kaupunginteatterin Hairspray-musikaalissa.

On aika pitää tauko läheisessä ravintolassa ja puhua taiteesta.

McCoyn ja Zidan näyttelyn nimi on Like father like daughter. Isä ja tytär. Sitä Andy ja Sofia eivät kuitenkaan ole. Biologisesti. McCoy on kuitenkin Zidalle kuin isä.

– Meillä on erittäin hyvä suhde. Ollaan samanlaisia. Taide ja musiikki on molempien elämässä isossa roolissa, ja molemmilla on tarvittaessa hirveästi temperamenttia. Andy on mulle kuin isä, jonka kanssa en saanut koskaan olla. Saan tehdä hänen kanssaan asioita, joita toivoin voivani tehdä oman faijani kanssa, Zida kertoo.

McCoy ja Zida muun muassa maalaavat yhdessä. Siksi yhteisen näyttelyn pitäminen ei vaatinut pitkää kypsyttelyä.

– Sofia tekee musaa ja maalaa. Mä teen samaa. Miksei pidetättäisi kimpassa näyttelyä? Siitä tulee ainakin värikkäämpi. Perspektiiviä eri kulmista. Me molemmat maalaamme omalla tavallamme ja täydennämme toisiamme, McCoy alustaa.

– Viime torstaina maalattiin yhdessä 15 tuntia, Zida huomauttaa.

– Andy on opettanut mua ihan hirveästi ja se on mahtavaa.

Gallerian seinät ovat täynnä Andy McCoyn ja Sofia Zidan maalauksia.

Maalaamiseen on aikaa, koska koronavirus pisti keikat tauolle.

– Yksi maailmankiertue peruttiin. Ei se mua ole niin paljon haitannut, mutta tauko on vaikuttanut todella pahasti mun teknikoihin ja roudareihin. Uuden levyn promoaminen jäi aivan kesken. Vähän aikaa mä toivoin, että tämä menee ohi, mutta sitten mä hiffasin, että mikään ei mene ohi, McCoy manailee.

McCoy ja Zida ovat varmoja, että taide voi auttaa ihmisiä, jotka joutuvat elämään eristyksissä korona-aikana.

– Taide on terapeuttista ja meditatiivista. Ei muuta kuin pensseli käteen, Zida kannustaa.

McCoy ja Zida kertovat leikkivänsä koko ajan eri tekniikoilla.

– Olen opiskellut taidetta ja opetellut näitä juttuja. Jatkan koko ajan uusien työtapojen etsimistä. Opetan myös Sofiaa. Mulla on ollut opiskelijoitakin. En mä tiedä, onko ne halunneetkaan oppia vai ovatko he olleet vaan niin tyhmiä, etteivät ole oppineet. Mutta Sofia katsoo, miten mä teen, ja hän osaa napata sen jutun siitä, McCoy kehuu.

Vanha sanonta taiteessa kuuluu, että säännöt pitää ensin tietää, ennen kuin niitä voi rikkoa. McCoy ja Zida allekirjoittavat lauseen täysin.

– Rajat on todellakin tehty rikottavaksi! Miten jotain uutta voi syntyä, jos et riko vanhaa? Sähän vain fakkiudut, McCoy lataa.

McCoy nousee pöydästä. Tupakkatauko.

Zida jää istumaan. Siemaisee kivennäisvettä. Huokaa tyytyväisenä.

– Me tehdään niin paljon yhdessä. Mulla oli hirveästi odotuksia omaa isää kohtaan, ja mä en koskaan saanut toteuttaa niitä.

Sofia Zidan isä oli meksikolainen muusikko. Hän kuoli seitsemän vuotta sitten.

– Se jätti jäljet. Andyn kanssa saan tehdä asioita. Kun teen musaa, voin soittaa sitä Andylle. On ihanaa, kun joku muukin on innostunut siitä.

McCoy palaa tupakkapaikalta. Eteen sujahtaa viskikola. Sama juoma kuin Motörheadin edesmenneellä nokkamiehellä Lemmy Kilmisterillä.

– Lemmy oli mun hyvä ystävä. Tutustuttiin 1978. Tapasin sen Marquee-klubilla. Siitä tuli elinikäinen frendi. Se oli hyvä kundi.

McCoyn kanssa haastattelua tehdessä puheenaiheet vaihtuvat lennossa. Pienikin kipinä saa muusikon ajatukset virtaamaan uuteen suuntaan. Välillä Zida ottaa ohjat, kun tarinat lähtevät rönsyilemään.

Zida kertoo projektistaan, joka alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Hän haluaa tehdä valokuvateoksen ihmisen elämän käännekohdista.

– Sofia on hyvä valokuvaaja muhun verrattuna, McCoy keskeyttää.

– Mun kuvat ovat kuin kännisen turistin ottamia. Kaikki epäselviä tai vinossa. Mä teen parhaani, mutta en vain osaa. Votkaturistin kuvia. Terveisiä Keihäsmatkoilta, McCoy nauraa.

Palataan Zidan projektiin ja niihin käännekohtiin.

Mitkä ovat olleet teidän elämänne käännekohtia?

– Mulle isoin juttu oli joutua Suomeen 10-vuotiaana, McCoy sanoo miettimättä.

– En puhunut suomea. Jouduin väritelevisiomaailmasta mustavalkoiseen maisemaan. Kaikki pukeutuivat ruskeaan. Mä vain mietin, että mihin mä olen joutunut? Se oli shokki. Se veti mut vaan syvemmälle taiteeseen.

Sofiankaan ei tarvitse miettiä kahta sekuntia kauempaa.

– Mun elämäni käännekohta oli Liam-pojan syntymä. Nyt pieni ukko on jo 9-vuotias, Sofia hymyilee.

–Andyn kanssa saan tehdä asioita. Kun teen musaa, voin soittaa sitä Andylle. On ihanaa, kun joku muukin on innostunut siitä, Sofia Zida sanoo.

McCoyn elämässä asiat ovat kunnossa. Suunnitelmissa on isompi taidenäyttely Helsingissä kevään aikana. Uutta musiikkia syntyy koko ajan. Miehen kotikin löytyy taas Helsingistä lyhyen maalaismaisemissa seikkailun jälkeen.

– On meillä edelleen se talo siellä maalla, mutta en vietä aikaa siellä. Mä en viihdy landella. Olen kasvanut sisäkaupungissa. Maalla asuminen ei ole mun juttu. Kaupungissa on maamerkkejä, ja metsässä on puita ja ne kaikki näyttävät samalta. Mähän vaan eksyn sinne. En oo skuttaihmisiä.

– Elämä siellä meni siihen, että dokasin himassa. Se ei ole normaalia.

McCoy ja Zida jäävät pohtimaan asioita, jotka todella inspiroivat heitä. Molemmat kavahtavat säännöllisiä työaikoja. Pelkäävät rutiineita. Ovat varautuneita myös hiljaisiin jaksoihin, kun mitään uutta ei synnykään.

Yksi inspiraation lähde kuitenkin molemmilla on, joka auttaa luomisen tuskan keskellä. Rytmi.

– Rytmi on tärkein, groove. Mulla on se aina kaiken taustalla, McCoy kertoo.

– Jos mä maalaan, saatan kuunnella yhtä biisiä koko ajan repeatilla, Zida kuvailee.

– Sä kuulet jonkin asian kadulla ja siitä tulee biisi.

Korona-aikana kulttuuriala on ottanut rajusti osumaa. Keikkoja on peruttu, teatterit ovat kiinni, muusikot ja näyttelijät jonottavat työttymyyskassaan.

Kun koko yhteiskunta sakkaa samaan aikaan, alkaa keskustelu siitä, ketä ja mitä tuetaan. McCoylla ja Zidalla on asiasta selvä näkemys: kulttuurin kurittaminen saisi jo riittää.

– Ajattele maailmaa ilman musiikkia, McCoy suorastaan tuohtuu.

– Ne, jotka aikovat leikata taiteesta, ovat erittäin pinnallisia ihmisiä. He eivät tajua sielun syvyyttä ja sen tarvetta saada ravintoa. Ihminen tarvitsee musiikkia. Se tuo hyvän olon. Siitä leikkaamalla ei säästetä mitään, vaan ajetaan ihmisiä mielisairaalaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?