Vaativa isä vääristi poikansa maailmankuvaa ja oli ”kaiken kauhun alullepanija” – tällainen oli Trumpin synkkä lapsuus perheen ”valittuna poikana” - Viihde - Ilta-Sanomat

Vaativa isä vääristi poikansa maailmankuvaa ja oli ”kaiken kauhun alullepanija” – tällainen oli Trumpin synkkä lapsuus perheen ”valittuna poikana”

Donald Trump oppi jo nuorena, että vain yksi voi voittaa: hän.

17.1. 7:55

Donald J. Trumpin matka Yhdysvaltain 45. presidentiksi alkoi New York Cityn Queensista, paikasta nimeltä Wareham Place.

Yläluokkaisen ja rauhallisen Jamaica Estates -asuinalueen osoitteessa 85-15 sijaitseva kartano on Trumpin lapsuudenkoti. Hän asui siellä 4-vuotiaaksi asti, kunnes perhe muutti – kuinkas muutenkaan – isompaan taloon samalla alueella.

ABC News tuotti 2016 Trumpin vaalivoiton jälkeen 20/20-erikoislähetyksen The Making of a President, jossa yritettiin vastata siihen, “kuinka tässä kävi näin”.

Ensimmäisenä ääneen pääsee mediayhtiö Bloombergin Tim O’Brien, jonka Trump haastoi 2009 oikeuteen kirjan Trump Nation: The Art of Being the Donald väitteistä.

– Hän ei kasvanut kuten tavalliset keskiluokkaiset vekarat, O’Brien kuvailee.

– Hänet vietiin kouluun limusiinilla eikä hänen tarvinnut koskaan työskennellä esimerkiksi kaupan kassalla.

Presidentti itse on kuvaillut Jamaica Estatesia “turvalliseksi ja perhekeskeiseksi” alueeksi.

– Queensin muut alueet olivat rankkoja, tämä oli keidas.

Donald oli neljäs perheen viidestä lapsesta. Hän kuvaili myöhemmin elämässään Mary-äitiä “täydelliseksi” kotirouvaksi. Isä Frederick Christ ”Fred” Trump puolestaan oli kiinteistöalalla menestynyt pohatta.

– Isä oli hyvin vaativa ja puski Donaldia eteenpäin. Donald oli tavallaan perheen “valittu poika”.

Donald Trump, Ivana Trump, Mary Anne Trump ja Fred Trump New Yorkissa 1989.­

Tumpin veljentytär Mary L. Trump kuvaa paljastuskirjassaan Fred Trumpin sosiopaattina, joka “tuhosi” nuoren Donaldin estämällä tätä “kehittämästä ja kokemasta ihmisen tunteiden kirjoa”.

– Alusta alkaen Fredin itsekkyys vääristi hänen päämääriään. Hän huolehti lapsistaan – jos huolehti – sen mukaan, mikä häntä itseään siinä hyödytti. Lasten etu ei merkinnyt.

Kirjan nimi Too much and Never Enough: How My Family Created the World's Most Dangerous Man kuuluu vapaasti käännettynä: Liika ei ole koskaan kyllin: Kuinka perheeni loi maailman vaarallisimman miehen.

– Rajoittamalla Donaldin pääsyä tunteiden äärelle ja jopa estämällä osaa niistä, Fred vääristi poikansa maailmankuvaa ja vahingoitti tämän mahdollisuuksia elää siinä.

Isä näki maailman tosi-tv:n kilpailuna, yli puoli vuosisataa etuajassa.

– Fred uskoi, että maailmassa voi olla vain yksi voittaja ja kaikki muut ovat häviäjiä – ja ystävällisyys merkitsee heikkoutta.

Trump Mary-äitinsä ja Fred-isänsä kanssa.­

Maailman vaarallisin mies oli Mary L. Trumpin mukaan syntynyt.

Tim O’Brian kertoo, että tämä muun muassa löi opettajia koulussa, jos “ei pitänyt siitä, mitä hänen käskettiin tehdä”. O’Brian on yksi henkilöistä, joita Mary Trump kirjansa esipuheessa kiittää.

Vuonna 1959 Donaldin käytös ylitti rajan jopa isä-Fredin mielestä. Vika ei toki ollut niinkään pojassa vaan siinä, että valitukset haittasivat hänen omaa asemaansa koulun johtokunnassa. Toinen johtokuntaan kuuluva ehdotti ratkaisuksi New Yorkin sotilasakatemiaa (NYMA).

Patriarkka kiinnostui ja lähetti kultapoikansa NYMA:n sisäoppilaitokseen Cornwall-on-Hudsoniin vajaan 100 kilometrin päähän Isosta Omenasta.

Vuodet 1959-1963 nuori Trump eli maailmansotien veteraanin, ylitarkastaja Nathan Dingley III:n valvovan silmän alla. Kolumbuksen päivän paraatissa 1963 sotaharjoitusta johti komentaja Donald J. Trump.

– Hän oli jo varhain kuriton ja sai koulussa lempinimen Detention-Danny. Tämän vuoksi vanhemmat laittoivat hänet sotilaalliseen kouluun, psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta kertoo.

“Detention-Danny” voisi suomeksi käännettynä kuulua vaikkapa “Jälki-istunto-Jaska”. Korkeilan mukaan Trump koki sisäoppilaitoksessa olevansa paremmassa paikassa.

– Yksi komentaja oli hänelle tärkeä esikuva, mutta osalle muista oppilaista hän tuppasi olemaan kiusanhenki. Toisaalta hän oli hauska huulen heittäjä ja suosittu naisten keskuudessa.

Donald Trump vuonna 1964.­

Korkeila painottaa, että Trump on aina ylistänyt isäänsä, mutta ei ole paljon puhunut äidistään.

– Äiti koki Trumpin hankalaksi lapseksi eikä suhde ollut koskaan läheinen.

Mary-äiti joutui kohdunpoistoleikkaukseen viimeisen lapsen Robertin syntymän jälkeen. Tulehdus oli vähällä viedä hänen henkensä, eikä Mary kirjan mukaan koskaan toipunut kunnolla.

– Hän kärsi unettomuudesta ja lapset näkivät hänet vaeltavan ympäri taloa kaikkina kellonaikoina kuin äänetön henki.

– Donald oli vasta kaksi ja puolivuotias. Hänestä tuli täysin riippuvainen isästään, joka oli myös kaiken kauhun alullepanija hänen elämässään. Donald menetti äitinsä ja tunsi itsensä hylätyksi.

Veljentyttären mukaan Trumpin varhainen kokemus hylätyksi tulemisesta sai hänet kehittämään puolustusmekanismeja, jotka kovenivat luonteenpiirteiksi.

– Donaldin kasvava ylimielisyys suojasi häntä yhä syvenevältä epävarmuudelta.

Osviittaa tähän voi löytää haastattelusta, jossa ABC:n Barbara Walters kysyy Trumpilta, mikä on tämän pahin pelko.

– En halua paljastaa pelkoja, sillä jos teen niin, luovutan jotain. Kaikilla on pelkoja, mutta en halua paljastaa omiani.

Mary Trumpin mukaan “pehmeyttä” ei Trumpin klaanissa suvaittu. Hänen oma isänsä, Donaldia neljä vuotta vanhempi Fred “Freddy” Trump Jr., sai kokea perheen patriarkan raivon, mikäli erehtyi esimerkiksi pyytämään virheitään anteeksi.

– Fred Trump pilkkasi häntä. Fred halusi vanhimmasta pojastaan “tappajan”.

Kun näin ei tapahtunut, isä asetti toivonsa Donaldiin, jolla oli kirjan mukaan “hyvin aikaa opetella tavoille katselemalla, kun isä nöyryytti vanhinta poikaansa”.

Mary Trump kuvailee kirjassaan perhepäivällistä Valkoisessa talossa huhtikuussa 2017. Trumpin sisko Maryanne onnistui nolaamaan presidentin lapsuusmuistolla.

– Olemme päätyneet aika kauaksi siitä illasta, kun Freddy kippasi kattilan täydeltä perunamuusia Donaldin päähän, koska tämä oli sellainen nulikka, Trump kuvaili tätinsä kevennystä.

– Kaikki, jotka tunsivat legendaarisen muusitarinan nauroivat – paitsi Donald, joka istui kädet puuskassa ja näytti synkältä.

Maryn mukaan muisto sai presidentin tolaltaan.

– Aivan kuin hän olisi yhä se nöyryytetty seitsemänvuotias poika.

Hetkeä aikaisemmin presidentti oli yhtäkkiä alkanut kiristellä hampaitaan ja puhua kummia:

– Katso! Mitä pidätte?

Moukkamainen käytös kummastutti juhlavieraita, ja etenkin pikkuveli Robert nolostui.

– Mitä tarkoitat? Onko hampaissani jotain?

– Minä valkaisin hampaani. Mitä pidätte? Trump vastasi kuivasti.

Jyrki Korkeila on huomannut, että Trumpista on Valkoisen talon isäntänä karissut kaikki kyky nauraa itselleen.

– Hänessä on vuosikausia sitten tehdyissä televisio-ohjelmissa ilmennyt myös itseironista huumoria, jota nyt viime vuosina ei ole näkynyt missään.

Kuva vuodelta 1987.­

20/20-ohjelmassa ABC:n Barbara Walters kysyy Trumpilta, mikä oli tämän unelma varhaisessa iässä.

– Halusin olla baseball-pelaaja. Olin loistava baseballissa, Trump vastasi ja kertoi pelanneensa siepparina ykköspesällä.

– Mutta noina päivinä pelistä maksettiin kaksi taalaa!

– Ja sellainen ei riitä Donald Trumpille? Walters jatkoi.

– No ei, mutta minun toinen haaveeni oli elokuvien tekeminen.

Kolumnisti O’Brienin mukaan Trump näki itsensä Orson Wellesin legendaarisena Citizen Kanena.

– Isä kuitenkin piti huolen siitä, että Donald pysyi perheyhtiön lieassa.

Mary L. Trumpin mukaan patriarkka-Fred alkoi ihailla Donaldin välinpitämätöntä suhtautumista auktoriteetteihin sotilaskoulun aikoihin.

– Fred hyväksyi Donaldin ylimielisyyden ja kiusaamisen, koska tunnisti samat piirteet itsessään.

Michael D’Antonio, The Truth About Trump -teoksen kirjoittaja, kertoo ABC:lle isän kasvattaneen poikansa voittamaan - keinolla millä hyvänsä.

– Hänestä tuli henkilö, joka pelasi kovaa ja halusi voittaa. Mikäli siihen vaadittiin omat säännöt, hän laati ne – ja yritti saada kaikki muutkin pelaamaan niillä.

Psykiatri Korkeila huomauttaa, että dominoivuus on miehillä naisia yleisempi persoonallisuuden piirre.

– Sinällään dominoivuus on vain normaali piirre, mutta jos se yhdistyy toisten kokemuksista piittaamattomaan käyttäytymiseen, seuraa merkittäviä ongelmia sääntöjen noudattamisessa ja vuorovaikutussuhteissa.

– Sääntöjen muuttaminen on toki ollut niin tieteessä kuin taiteessakin uusien innovaatioiden avaintekijä, mutta jos taivuttelu on varpaiden päälle astumista ja toisten reaktioista piittaamatonta, ollaan jo toisenlaisilla vesillä.

Valta vaihtuu Yhdysvalloissa 20. tammikuuta.­

Mary L. Trumpin tekstistä paistaa katkeruus setäänsä kohtaan. Hän kertoo jopa kuinka teksti “Trump” perheen omistaman hotellin shampoossa, hoitoaineessa ja kylpytakeissa ärsyttää, vaikka muutkin hotelliketjut tapaavat lisätä logonsa ilmaistuotteisiin.

Veljentytär on myös nostanut kanteen Donald Trumpia ja tämän Maryanne-sisarta vastaan. Aiheena on – kuinkas muuten – raha: Mary väittää setänsä ja tätinsä petkuttaneen häneltä miljoonia dollareita, kun hänet siirrettiin syrjään perheen bisneksistä.

Hän omistaa monta lukua isänsä Freddyn kohtalolle.

– Isoisäni oli uskomattoman kova isääni kohtaan. Se hyväksikäyttö musersi isäni todella.

Fred Trump löysi oman kutsumuksensa lentämisestä. 1960-luvun alussa hän halusi hakea kapteeniksi Trans World Airlinesille, mutta vaimo ja Maryn äiti Linda asettuivat poikkiteloin.

– Linda sanoi ei. Entisenä lentoemäntänä hän tiesi, mitä pilotit puuhaavat lentojen välillä.

Fred Trump jatkoi vastentahtoisesti isänsä Trump-dynastian leivissä, kunnes lakkasi kuuntelemasta vaimoaan ja isäänsä ja haki unelmiensa alalle. Freddy menehtyi alkoholismiin vain 42-vuotiaana. Jopa Donald Trump on sanonut katuvansa isoveljensä kohtelua.

– Ehkä oli minun ja isäni vika, että painostimme häntä liike-elämään, jossa hän ei ollut hyvä, koska ei pitänyt siitä, Trump on sanonut.

Mary L. Trump on kuitenkin sitä mieltä, että syypää on hänen setänsä.

– Donald tuhosi isäni, koska seurasi isoisäni jalanjälkiä ja vaikeni – ja koska hänen sisaruksensa eivät puuttuneet asiaan. En voi antaa hänen tuhota maatani.

Psykiatri Korkeala kertoo, kuinka Yhdysvalloissa arvostetaan menestyjiä.

– Amerikkalainen kulttuuri on suomalaiseen verrattuna todella paljon kilpailuhenkisempi, hän sanoo.

– Siellä arvostetaan menestyjiä ja Trumpin suosio perustuu tällaiseen menestymisen näkökulmaan. Trumpille voittaminen on todella tärkeää eikä hän näe, että molemmat voivat voittaa jossain diilissä, vaan toinen voittaa ja toinen häviää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?