Juontaja Oku Luukkainen rämpi metsässä 40 kilometriä lumikaaoksessa – vaatteita ei ollut tarpeeksi, otsalamppu puuttui ja juomavesikin jäätyi - Viihde - Ilta-Sanomat

Juontaja Oku Luukkainen rämpi metsässä 40 kilometriä lumikaaoksessa – vaatteita ei ollut tarpeeksi, otsalamppu puuttui ja juomavesikin jäätyi

Oku Luukkainen kertoo Instagramissaan kokemuksiaan talvisesta vaellusreissusta.

Ysäri-kanavalla aiemmin juontanut Oku Luukkainen aloittaa HitMixissä helmikuun alussa.­

14.1. 11:02

Toini-pyry toi Suomeen poikkeuksellisen paljon lunta. Esimerkiksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa satoi kahdessa vuorokaudessa 30–40 senttiä lunta.

Sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvia muun muassa suksilla töihin hiihtäneistä suomalaisista ja lumikaaoksen keskelle hautautuneista autoista.

Juontajana ja DJ:nä tunnettu Oku Luukkainen kertoo Instagramissaan ja Facebookissa viettäneensä pari päivää metsässä lumikaaoksen keskellä. Luukkainen kertoo sosiaalisessa mediassa tarponeensa ystävänsä kanssa metsässä kahden päivän aikana 40 kilometriä. Yönsä parivaljakko vietti laavulla.

– Makaan nyt Imatralla hotellissa ja lonkat jumissa sekä naama pakkasen polttama. Itseasiassa myös berberi on kans hiertynyt. Mutta olen onnellinen! Siitä on aikaa kun on talvella ollut ulkona pari päivää. Freesi olo, mieli on väsynyt mutta kirkas, Luukkainen kirjoittaa Instagramissa.

Luukkaisen mukaan reissu oli hieno, mutta valmistautumisessa oli hänen osaltaan hieman parantamisen varaa.

– Otsalamppu mukaan, ruokien lisäksi on hyvä olla astia mistä syödä, kuvan hanskat ei sovellu eräkävijälle ja vaatteet pidetään kuivassa, ja niitä on hyvä olla tarpeeksi, Luukkainen listaa parannusehdotuksia.

Facebookissa juontaja kertoo, että Ruokolahdelle suuntautunut eräretki ei sujunut ilman kommelluksia, sillä heidän juomavetensä jäätyi.

– Sulatettiin juomavesi lumesta, koska meidän varustamat juomat jäätyi. Syötiin 2 pakettia makkaraa, 1 paketti jaffakeksejä, sekä pussi Italianpataa. Mulla ei ollut mukana kuin 1 pitkähihainen, älytön virhe. Mutta näköjään King Kebab hupparilla pääsee pitkälle, Luukkainen kirjoittaa Facebookissa.

– Yövyimme laavussa. Aki nukkui 8 tuntia, minä 45 min. Virhearvion takia eilen mentiin pitkä pätkä pilkkopimeässä. Se ei haitannut. Olen nähnyt metsää elämässäni tarpeeksi. En käynyt kakalla kertaakaan. Aki tottuneempana eräkävijänä sai koneiston toimimaan. Tämä vaikutti toisen päivän matka vauhtiin.

Luukkainen kirjoittaa, ettei aio tulevaisuudessa uinua laavulla talvisin.

– Talvella vaeltamisen hyviä puolia on ehdottomasti se, että ilma on raikas ja ei ole hyönteisiä. Eikä sitä tule kylmäkään jos on tarpeeksi päällä. Yöllä kyllä tuli... Ja sanoisin, että mun osalta yöpyminen laavussa talvella on nähty. Sattui vielä yölle myrskytuuli. Hieno fiilis kun ottaa pään pois makuupussista niin lunta tulee naamalle. Hieno reissu, hän summaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?