Riina-Maija oli perua häät päivää ennen vihkimistä, neljän vuoden päästä soitti Kallen salarakas – tällainen on ollut Palandereiden räiskyvä avioliitto - Viihde - Ilta-Sanomat

Riina-Maija oli perua häät päivää ennen vihkimistä, neljän vuoden päästä soitti Kallen salarakas – tällainen on ollut Palandereiden räiskyvä avioliitto

Kalle Palander jätti avioerohakemuksen viikko sitten maanantaina. Riina-Maija Palander kertoi myöhemmin IS:lle toivovansa liiton jatkuvan. Kerta ei ole ensimmäinen, kun heidän liitossaan räiskyy.

14.1. 7:15

Riina-Maija Salminen ja Kalle Palander avioituivat Kuusamossa pääsiäissunnuntaina 8. huhtikuuta 2007. Samalle päivälle on rekisteröity heidän avioehtonsa.

Kalle Palander oli tuonut avioehtopaperit tulevalle vaimolleen allekirjoitettavaksi häitä edeltävällä viikolla. Aivan yllättäen, koska Riina-Maijan mielestä asiasta ei oltu puhuttu aiemmin yhtään mitään. Näin hän on jälkeenpäin sanonut.

Ajatus avioehdosta loukkasi Riina-Maijaa niin paljon, että hän olisi halunnut peruuttaa naimisiin menon. Hän on kertonut, ettei saanut nukuttua öisin miettiessään, miten voisi perua viikon lopulla koittaneet häät. Tilaisuus oli kuitenkin niin lähellä, ettei oikein ollut muuta tehtävissä kuin laittaa nimi papereihin. Tuntui, ettei tuleva aviomies luottanut häneen halutessaan avioehdon.

Vielä häitä edeltävänä iltana Riina itki haluavansa perua häät. Ei ole epätavallista, että juuri ennen avioitumista alkaa hermostuttaa, mutta vastahakoisesti allekirjoitettu avioehto ei ainakaan parantanut mielialaa.

Riina-Maijasta tuli rouva Palander häissä, joihin alppihiihtäjä Kalle Palanderin huipulle valmentanut Jouni-isä vaimoineen ei halunnut saapua. Heti vihkimisen jälkeen kastettiin pari kuukautta aiemmin Monacossa syntynyt pariskunnan esikoinen Oda-Sofia.

Häissä oli mukana myös Riinan aiemmasta suhteesta oleva poika Pyry, joka oli tuolloin seitsemänvuotias. Kalle Palanderin norjalainen, häiden aikaan kahdeksanvuotias Mathilde-tytär oli myöskin saapunut Kuusamoon.

Vuoden 1999 pujottelun maailmanmestari esitteli uuden tyttöystävänsä julkisesti Rukan kauden avajaisissa marraskuussa 2005. Seurustelua oli takana tuolloin muutama viikko.­

Monacossa tuolloin asunut pariskunta avioitui Kuusamossa, jotta kummankin läheisten olisi helpompi osallistua lähes sadan hengen häihin. Riina asui teini-ikään asti Kuusamossa ja siellä pariskunta myös tapasi kesällä 2004. Riina oli Rukalla opintoihinsa kuuluvassa työharjoittelussa ja Kalle vetämässä laskettelukoulua.

Ihastusta oli ilmassa, mutta seurustelu ei edennyt, koska Kalle oli tuolloin parisuhteessa. Kun Kalle otti yhteyttä syksyllä 2005, Riina asui Oslossa ja seurusteli norjalaismiehen kanssa. Norja jäi kuitenkin vauhdilla historiaan, kun jo ensimmäiset treffit Helsingissä saivat tunteet roihuun.

Romanssi eteni vauhdilla ja pian Riina yhdessä Pyryn kanssa asui jo Kallen luona Monacossa. Kun ensitreffeistä Helsingissä oli kulunut tasan vuosi syyskuussa 2006, Kalle saapui hiihtoreissultaan kotiin Monacoon ja vei parin esikoista odottaneen Riinan ravintolaillalliselle. Siellä hän yllätti kosimalla ja sai myöntävän vastauksen, vaikka Riina oli aina ihmetellyt, miksi suhde pitäisi sinetöidä avioitumalla.

Riina-Maija Salminen ja Kalle Palander vihittiin Kuusamossa pääsiäissunnuntaina 2007.­

Kenties erokodissa kasvaminen oli saanut epäilemään avioliiton kestävyyttä. Herkälle 14-vuotiaalle isäntytölle kirurgi-isän ratkaisu jättää nelilapsinen perheensä jouluaattona oli valtava järkytys. Elämä romahti ja muuttui hetkessä. Vielä saman joululoman aikana perhe jätti kotinsa Kuusamossa ja muutti Ouluun. Ero rankkoine, elämää mullistaneine seuraamuksineen on jättänyt jälkensä Riinaan.

Ehkä se on vaikuttanut myös siihen, että hän on halunnut pitää oman perheensä kasassa, vaikka avioliitossa Kallen kanssa onkin ollut vaikeuksia. Riina on kertonut useamman kerran, kuinka Kalle jäi kiinni uskottomuudesta vuonna 2011.

Kun toinen nainen soitti Riinalle, oli valtava järkytys huomata, ettei keskinäinen luottamus ollutkaan rikkomaton. Taas Riina valvoi öitä kuten juuri ennen avioitumistakin. Hän on kertonut, ettei nukkunut kuukausiin. Aviomies oli rikkonut turvallisuuden tunteen pettämällä luottamuksen. Kuten oli käynyt 14-vuotiaanakin elämän silloin tärkeimmän miehen kanssa.

Teini-iässä koetut vaikeat vuodet ja muut kolhut vuosien varrella ovat koulineet Riina-Maijasta naisen, joka haluaa näyttää pärjäävänsä. Silloinkin, kun on oltava kovaluonteinen. Kova kuori ei kuitenkaan pysty estämään kaikkia kipeitä tunteita pääsemästä läpi.

Räiskyvä avioliitto on jatkunut yli 13 vuotta, vaikka molemmat ovat välillä tuulettaneet tunnekuohujaan julkisuudessa. Kunnes viime vuoden lopulla Kalle Palanderin mitta tuntuu täyttyneen. Puolisot ovat kertoneet julkisuuteen varsin poikkeavia näkemyksiä siitä, mitä joulukuun alussa tapahtui. Eri tulkinnat tapahtumista ovat aiheuttaneet aviokriisin, jonka seurauksena edes joulua ei vietetty yhdessä. Kalle otti lapset ja Riina oli ensimmäisen kerran jouluna ilman lapsiaan.

Pariskunta sai oman tv-ohjelman syksyllä 2016, kun TV5-kanavalla nähtiin Riemuloma Palandereilla -ohjelma.­

Kalle Palander jätti avioerohakemuksen 4. tammikuuta Lapin käräjäoikeuteen yksin. Avioeron puolen vuoden harkimta-aika alkaa, kun tieto eropapereista saavuttaa postitse Riina-Maijan. Avioeroasiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Aiemminkin eropaperit käräjäoikeuteen kiikuttanut entinen huippu-urheilija ei ole tällä kertaa taipunut perumaan avioeroa.

– Minä en ole pannut tätä alulle, Kalle hakee eroa yksin, Riina Palander totesi IS:lle tiistaina.

Hän sanoo toivovansa avioliiton jatkuvan. Torstaina puolisoiden on tarkoitus tavata Tallinnassa ja katsoa, miten nyt aiotaan edetä. Onko yhdessä rakentunut elämä lyötävä lopullisesti sirpaleiksi vai vieläkö voitaisiin jatkaa yhteistä matkaa?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?