Danny osallistui viisukarsintoihin ensimmäistä kertaa jo 55 vuotta sitten – silloin musiikkineuvoksen villi ehdotus torpattiin välittömästi - Viihde - Ilta-Sanomat

Danny osallistui viisukarsintoihin ensimmäistä kertaa jo 55 vuotta sitten – silloin musiikkineuvoksen villi ehdotus torpattiin välittömästi

Ilkka ”Danny” Lipsanen pyrkii Suomen euroviisuehdokkaaksi jo kahdeksatta kertaa.

13.1. 15:15

Pitkän linjan viihdeammattilainen Ilkka ”Danny” Lipsanen, 78, yllättää jälleen: musiikkineuvos nähdään Uuden musiikin kilpailussa helmikuussa. Kyseessä on jo kahdeksas kerta, kun Danny on mukana Suomen euroviisukarsinnoissa.

Tällä kertaa Danny pyrkii viisuihin kappaleella Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua. Kappale on Janne Rintalan ja Mökkitie Recordsin käsialaa, ja se syntyi jo vuosi sitten.

Alunperin kappaletta ei kuitenkaan ajateltu viisukarsintoihin.

– Lähtökohtana oli se, että teemme LP:n verran musiikkia, kunhan ehdimme. Viisi laulua oli valmiina, ja yksi lauluista ajautui Yleisradion raadin kuunneltavaksi. He päättivät, että se on riittävän hyvä kilpailuun. Se oli ilahduttavaa, koska alunperin ei ollut ollenkaan lähtökohtana osallistua UMK:hon, Danny paljastaa.

Danny kisaa UMK-voitosta kappaleella Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua.­

Danny myöntää, että häntä hieman yllätti kappaleen saama kannatus UMK-raadissa.

– Se oli kuitenkin ilahduttavaa, hän lisää.

Danny paljastaa, että kappaleella on myös kansainvälinen versio, mikäli menestystä sattuisi tulemaan.

– Meillä on kansainvälinen nimi kappaleelle. Se on On The Day Everyone Is Loving Me. Eli jos sattuisi menemään hyvin, niin meillä olisi olemassa myös englanninkielinen teksti, Danny paljastaa.

Kappale on rauhallisemmasta päästä, ja sen sanomakin on syvällinen. Sanoitukset koskettivat Dannya heti, kun hän kuuli ne ensimmäistä kertaa.

– Janne Rintala laittoi minut laulamaan hyvin viisaasti rakennetun tarinan ihmisen viimeisestä päivästä. Filosofinen kysymys on siinä, että miksi vasta kuoleman jälkeen ihmiset tulevat rakkaaksi. Miksi vasta sinä päivänä kaikki rakastaa mua, kun elämää ei enää ole? Danny kuvailee.

Kappaleella on myös henkilökohtaista kaikua.

– Teimme vain sellaisia lauluja, joiden takana on henkilökohtainen totuus, Danny korostaa.

Danny vuonna 1969.­

Ensimmäisen kerran Danny mitteli euroviisukarsinnoissa jo vuonna 1966 kappaleella Pieni sana. Siitä on 55 vuotta aikaa. Edellisen kerran Danny nähtiin karsintalavalla vuonna 2004. Varsinkin ensimmäisinä kertoina Danny oli päästä jatkoon, mutta sijoittui lopulta aina hopealle.

– Kakkos- ja kolmossijoja olen kovasti koputellut, Danny nauraa.

– Kansa päättää, mutta ydin on se, että olen tehnyt uutta musiikkia suomalaisille. Meille ei ollut niin keskeistä se, että lähtisimme tekemään euroviisukappaletta, Danny korostaa.

Vuosikymmenten varrella viisutkin ovat muuttuneet. Danny huomauttaa, että tekemisen tapa on nyt aivan erilainen.

– Silloin oli selvä näkemys, mitä viisukappaleiden pitäisi olla. Säännöissä luki, että saisi olla kuusi ihmistä lavalla. Olin perustanut Danny show’n, joten tietysti ehdotin, että voisimme tehdä jonkun estradinumeron. Se kuitenkin kiellettiin silloin, Danny paljastaa.

– Myöhemmin viisuissa on nähty vaikka minkälaista spektaakkelia, mutta 60-luvulla sellaisia ei suomessa sallittu. Nyt olen saanut työskennellä Ylen tiimin kanssa ja henkinen ero on todella suuri. Ohjaajamme on ainutkertaisen hyvä ja siellä tehdään loistavaa työtä, Danny kehuu.

Viisukarsintoihin osallistuminen on jatkumoa jo seitsemällä vuosikymmenellä musiikkia tehneen Dannyn uralle. Danny kiittelee, että hän on saanut tehdä vuosikymmenten varrella yhteistyötä parhaimpien suomalaisten musiikintekijöiden kanssa.

– Olen saanut tehdä töitä Jukka Virtasen, Juha Vainion, Vexi Salmen ja monien muiden lahjakkuuksien kanssa. Se on pitänyt yllä inspiraatiotani ja motivaatiotani alaa kohtaan, Danny muistuttaa.

Suomen viisuehdokkuudesta kisaavat Dannyn lisäksi Teflon Brothers x Pandora, Oskr, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.

Suomen euroviisuedustaja valitaan UMK-finaalissa 20.2.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?