Voguen päätoimittaja rikkoi hiljaisuuden: kommentoi nyt Kamala Harrisin kansikuvasta seurannutta kohua - Viihde - Ilta-Sanomat

Voguen päätoimittaja rikkoi hiljaisuuden: kommentoi nyt Kamala Harrisin kansikuvasta seurannutta kohua

Muotilehden päätoimittaja vastaa syytöksiin tuoreesta kansikuvasta ja puolustaa kohauttaneen kuvan valintaa.

13.1. 9:11

Yhdysvaltojen tulevan varapresidentin Kamala Harrisin kuva Voguessa sai maanantaina aikaan valtavan kohun ja nousi uutiseksi ympäri maailmaa.

Kuuluisan muotilehden helmikuun kansikuvaa pidettiin pohjanoteerauksena, ja moni ihmetteli, miksi Harris oli puettu kansikuvaan Conversen tennareihin ja rentoon pukuun. Osa epäili myös, että Vogue oli yrittänyt vaalentaa ensimmäisen värillisen varapresidentin ihon sävyä, mikä koettiin loukkaavana.

Daily Mailin mukaan myös itse Harris pettyi nähtyään kuvan. Lehden lähteiden mukaan Harris uskoi, että kanteen tulisi kuva, jossa hän poseeraa vaaleansinisessä jakkupuvussa ja josta hän piti enemmän.

Vogue julkaisi kyseisen kuvan maanantaina ja kansainvälinen media kertoi, että lehti tulisi käyttämään sitä sen digiversion kantena, mutta kohua herättänyt kuva Harrisista lenkkareissa ja tummassa puvussa olikin paperisen lehden kansikuva.

Voguen päätoimittaja Anna Wintour kommentoi keskiviikkona kohua ensimmäistä kertaa. New York Timesille antamassaan lausunnossaan hän totesi, että kansikuvan valinnasta ei ollut virallista sopimusta.

– Olemme luonnollisesti törmänneet kuvasta seuranneisiin reaktioihin, ja ymmärrämme sen. Haluan korostaa, että aikomuksemme ei missään nimessä ollut vähentää varapresidentiksi valitun Harrisin häikäisevän voiton merkitystä, Wintour kommentoi lausunnossaan.

Voguen päätoimittaja puolusti, että kuvilla haluttiin nimenomaan kunnioittaa Kamala Harrisin saavutuksia.­

Wintourin mukaan lehden tiimin mielestä rennompi ilme oli parempi valinta nykytilanteeseen, viitaten pandemiaan ja maan myrskyisään tilanteeseen.

Twitterissä todettiin, että kuvan valaistus ja tausta oli valittu niin, että Harrisin iho vaikutti vaaleammalta kuin todellisuudessa. Tämän koettiin olevan loukkaavaa värillisiä naisia kohtaan ja asiaa kommentoitiin kiivaasti.

Lehden päätoimittaja ei kommentoinut kuvan valaistusta.

– Kun nämä kaksi kuvaa saapuivat Voguelle, me kaikki olimme erittäin vahvasti sitä mieltä, että valitun varapresidentin epämuodollisempi kuva heijastaa paremmin aikaa, jota elämme.

– Olemme keskellä kauhistuttavaa pandemiaa, joka vie ihmishenkiä, ja ajattelimme epämuodollisemman kuvan sopivan paremmin tähän traagiseen ja historialliseen aikaan, Wintour perusteli.

Wintour lisäsi, että hänen mielestään kansikuva on ”helposti lähestyttävä ja aito”, ja hänen mielestään sellainen lähestymistapa muistuttaa parhaiten Harrinin ja Bidenin kampanjoinnin tunnusmerkkejä.

Päätoimittaja ei osannut odottaa kohua, sillä ennen kansikuvan julkaisua Wintour totesi New York Timesin podcastissa, että hän ei usko, että kukaan näkisi kuvan muuna kuin positiivisena.

Lehtitietojen mukaan Harris ei ollut tyytyväinen kansikuvaan.­

Myös muotivaikuttaja ja Voguen entinen erikoistoimittaja André Leon Talley on puolustanut kansikuvan valintaa.

– Harrisin työasu Converse-lenkkareineen on inspiroivaa. Ennustan siitä trendiä nuorille naisille ympäri maailmaa, he aikovat pukeutua kuin Kamala Harris, Leon Talley kommetoi Instagram-tilillään.

Vogue totesi maanantaina Daily Mailille toimittamassaan tiedotteessaan, että koko heidän tiiminsä rakasti epävirallisempaa ja rennompaa kuvaa Harrisista. Lehden mukaan siinä ilmentyi Harrisin luonne ja se kuvasti samalla myös sitä, mitä Yhdysvaltojen tuleva hallinto tulee edustamaan.

– Voguen tiimi rakasti kuvia, jotka Tyler Mitchell otti ja koki, että epämuodollisempi kuva vangitsi varapresidentiksi valitusta Harrisista aidomman ja lähestyttävämmän kuvan – jonka me koemme olevan yksi Bidenin ja Harrisin hallinnon tunnusmerkeistä, lehden edustaja kommentoi Daily Mailille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?