Alexi Laihon yhtäkkinen kuolema täytti isot kansainväliset mediat – näin ylistävästi suomalaistähdestä kirjoitetaan ulkomailla - Viihde - Ilta-Sanomat

Alexi Laihon yhtäkkinen kuolema täytti isot kansainväliset mediat – näin ylistävästi suomalaistähdestä kirjoitetaan ulkomailla

Children of Bodom -kitaristilegendan kuolemasta uutisoidaan ympäri maapalloa.

4.1. 15:15

Useat kansainväliset uutissivustot ovat nostaneet suomalaiskitaristi Alexi Laihon kuoleman uutiseksi sivuilleen.

Laiho tunnetaan vuosina 1993–2019 toimineen Children of Bodom -yhtyeen keulahahmona. Metalliyhtye on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä yhtyeitä kautta aikojen.

Children of Bodom hajosi vuonna 2019, mutta Laiho perusti sen jälkeen Bodom After Midnight -yhtyeen yhdessä kitaristi Daniel Freybergin kanssa. Yhtye ehti tehdä kolme kappaletta ja yhden musiikkivideon valmiiksi ennen Laihon kuolemaa. Ne julkaistaan postuumisti.

COB-kitaristi esiintymässä vuonna 2014.­

Kansainvälisissä lehdissä kerrotaan, että Laiho rankattiin useaan otteeseen maailman parhaiden kitaristien joukkoon.

– Maailman parhaiden kitaristien joukkoon toistuvasti valittu muusikko kärsi pitkäaikaisista terveysvaikeuksista, kirjoittaa muun muassa Independent-lehti uutisessaan.

Maineikas musiikkialan julkaisu Guitar world kuvailee Laihoa ”uraauurtavaksi kitaristiksi” ja ”metallivirtuoosiksi”.

– Laiho oli tunnettu teknisistä sooloistaan, jotka osoittivat hänen näppärää kykyään sweepata (usean nuotin soittaminen yhdellä kädenliikkeellä) sekä kykyä punoa uusklassista asteikkoa yhteen musiikin laajasta kirjosta saatujen vaikutteiden kanssa, lehdessä kuvaillaan.

Lehti muistuttaa, että Laihon ensimmäinen soitin oli viulu, mutta hän vaihtoi kitaraan 11-vuotiaana innostuttuaan metallimusiikista.

Guitar World on julkaissut vuosien varrella omaa tunnettua listaustaan sadasta maailman parhaasta hevikitaristista. Laiho oli listalla mukana vuonna 2011. Samana vuonna lehti ylisti hänen olevan myös yksi maailman 50:stä nopeimmasta kitaristista.

Guardian-lehti mainitsee uutisessaan, että Testament-yhtyeestä tunnettu Alex Skolnick on ylistänyt Laihon luoneen urallaan aivan uusia mahdollisuuksia metallimusiikin maailmaan teknisesti hienostuneiden soolojensa kautta.

Laiho esiintymässä Helsingissä maaliskuussa 2011 Children of Bodom -yhtyeen maailmankiertueella.­

Iso brittiläinen iltapäivälehti Mirror kertoo puolestaan lukijoilleen, että kymmenen studioalbumia julkaissut Children of Bodom ylsi monta kertaa Yhdysvalloissa erittäin arvostetulle Billboard 200 -listalle. Yhtyeen paras sijoitus kyseisellä listalla on 22., jonka he saavuttivat vuonna 2008 kappaleellaan Blooddrunk.

Brittiläinen viihdesivusto NME kertoo, että Laihoa pidettiin yhtenä genrensä ylistetyimpänä kitaristina.

Newsweek-lehdessä kerrotaan, että Laiho palkittiin uransa aikana muun muassa Metal Hammer Golden Gods -palkinnolla monien muiden kansainvälisten palkintojen lisäksi.

Laihon kuolemasta tiedotettiin maanantaina 4. tammikuuta. Tiedotteen mukaan 41-vuotias Laiho kuoli kodissaan Helsingissä viime viikolla. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Laiho kärsi pitkäaikaisista terveysvaikeuksista.

– Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme, Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen ja Waltteri Väyrynen sanovat tiedotteessa.

Kitaristin lähipiiri pyytää tiedotteessa rauhaa surutyöhön. Hautajaiset järjestetään yksityisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?