Raptähti Uniikki ja Mira-rakas: ero! - Viihde - Ilta-Sanomat

Raptähti Uniikki ja Mira-rakas: ero!

Räppäri kertoo IS:lle, ettei eroon liittynyt draamaa.

15.12. 13:20

Raptähti Uniikki eli Dan Tolppanen on eronnut tyttöystävästään Mirasta. Tolppanen vahvistaa eron IS:lle ja kertoo, että pari erosi hyvissä väleissä ja jatkaa eteenpäin ystävinä.

– Eroon ei liittynyt draamaa ja olemme edelleen frendejä, 39-vuotias räppäri sanoo.

Tolppasen erosta uutisoi ensin Seiska.

Tolppanen ja hänen Mira-puolisonsa ehtivät olla yhdessä muutaman vuoden ajan. He julkistivat suhteensa suloisella Instagram-kuvalla vuonna 2017.

Ex-pari julkaisi runsaasti yhteiskuvia Instagramissa, mutta pysyi julkisuudessa muuten hyvin vaitonaisena parisuhteestaan.

Tolppanen oli aiemmin pitkässä parisuhteessa fitnesstähti Eevi Teittisen kanssa, mutta pari ilmoitti erostaan kesäkuussa 2016. Kihloissa ollut ex-pari on vakuuttanut julkisuudessa, että he ovat edelleen hyvissä väleissä.

Tolppanen kertoi hänen ja Teittisen erosta tänä syksynä ilmestyneessä Uniikki elämä -elämäkerrassaan. Räppärin mukaan julkisuus ja hurja työtahti vaikuttivat kihlaparin eroon.

Uniikki on pitkän linjan räppäri, joka nousi alun perin tähdeksi Kapasiteettiyksikkö-yhtyeestä. Sittemmin hän on siirtynyt soolouralle ja julkaissut useita omia albumeja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?