Lenny Kravitz avautuu lapsuudestaan IS:n haastattelussa – isän sanat vanhempien eron hetkellä painuivat ikuisesti mieleen - Viihde - Ilta-Sanomat

Lenny Kravitz avautuu lapsuudestaan IS:n haastattelussa – isän sanat vanhempien eron hetkellä painuivat ikuisesti mieleen

Rocktähti Lenny Kravitz paljastaa kahtia­jakautuneen lapsuutensa muistelma­teoksessaan. IS:n erikoishaastattelussa muusikko julistaa samaa kuin kirjassa – rakkautta ja kiitollisuutta äitiään kohtaan.

Lenny Kravitz, 56, avautuu uutuuskirjassaan lapsuudestaan. Äidin kanssa välit säilyivät lämpiminä loppuun saakka, mutta isän kanssa suhde oli vaikea.­

13.12.2020 8:23

Lenny Kravitz sanoo äidistään näin:

– Hänen persoonallisuutensa oli poikkeuksellinen. Hän oli täynnä rakkautta. Hän ei koskaan satuttanut ketään – enkä koskaan kuullut hänen puhuvan pahaa kenestäkään. Hän ei tuominnut ketään.

Yhdysvaltalaismuusikko antaa puhelinhaastattelua IS:lle Bahaman pääkaupungista Nassausta, yhdestä kotikaupungeistaan. Kravitz julkaisi tänä syksynä muistelmateoksensa Let Love Rule (Like). Nimeä lukuun ottamatta kirja on käännetty myös suomeksi osana sen kansainvälistä julkaisua.

Kirja keskittyy Kravitzin, 56, lapsuus- ja nuoruusvuosiin, ja hyvä niin: miten mielenkiintoinen ja monella tavalla kahtia jakautunut elämä hänellä olikaan jo ensimmäisen 25 vuoden aikana. Alkaen vaikka hänen vanhemmistaan, floridalais-bahamalaisesta äidistä sekä isästä, jonka vanhemmat olivat venäjän- ja ukrainanjuutalaisia.

Juuri äiti on auttanut Kravitzia elämässä eteenpäin monella tavalla.

Tähtinäyttelijä. Se Kravitzin äidistä Roxie Rokerista tuli pojan lapsuusvuosina. Aluksi, 1960-luvulla ja 1970-luvun alkuvuosina Kravitzit asuivat New Yorkissa ja äiti näytteli Off Broadway -teattereissa.

Sitten hän kävi koe-esiintymisessä ja sai roolin uudesta tv-sarjasta Jeffersonit.

Lenny Kravitz kertoo lapsuutensa olleen kahtiajakautunut. Kuvassa nuori Lenny kotona vanhempiensa kanssa.­

Kaikki muuttui. Äiti ja poika muuttivat Los Angelesiin, jossa sarjaa kuvattiin. Aluksi he lähtivät Yhdysvaltain toiselle puolelle kahdestaan, mutta kun sarja sai jatkoa isä tuli perässä.

Kravitz muistelee, että hänen elämänsä mullistui kaikin tavoin. Kuuden tunnin lennon päässä odotti kokonaan toinen maailma:

– New Yorkissa minulla oli paljon vapauksia. Opin jo pienenä käyttämään bussia ja metroa. 6-vuotiaana kuljin kouluun kävellen. Mutta Los Angelesissa lasten oli odotettava, että vanhemmat kuskaavat autolla. Kesti hetken ennen kuin opin operoimaan siellä, Kravitz muistelee.

 Sen lauseen kanssa eläminen on ollut hyvin vaikeaa.

Hän oppi. Muutamassa vuodessa niin hyvin, että vanhempien nukahdettua vain 14-vuotias Kravitz ajoi salaa vanhempiensa autolla Hollywoodin kukkuloilla sijainneesta kodistaan keikoille ja diskoihin.

– Opin uuden elämän. Se oli erilaista, mutta hienoa.

Äidin kuuluisuus kasvoi. Jeffersoneista tuli merkittävä tv-sarja. Perhe on pahin -sarjan spin offina alkanutta sarjaa esitettiin 1970-luvulla Suomessakin, olihan se jo vuosia ennen Bill Cosby Show’ta kuvaus af­roamerikkalaisesta perhe-elämästä.

Kaikkiaan Jeffersoneita tehtiin kymmenen vuoden ajan. Lisäksi Roxie Roker näytteli useissa muissakin myös Suomenkin tv:ssä nähdyissä, 1970- ja 1980-luvuilla suosituissa tv-sarjoissa kuten Juuret, Kojak ja Lemmenlaiva.

Lenny Kravitz äitinsä ja isovanhempiensa kanssa.­

Äidin menestys muutti perheen dynamiikka. Isä Sy tunsi jääneensä vaimonsa varjoon ja menettäneensä paikkansa perheen ykköselättäjänä. Tämä ahdisti häntä ja heijastui kovina vaatimuksina kasvavaa Lennyä kohtaan.

Murrosikäisen Lennyn kanssa välit yltyivät niin pahoiksi, että poika muutti pois kotoa.

Lenny oli jo nuori aikuinen, kun vanhemmat erosivat. Äiti väsyi katsomaan läpi sormien miehensä uskottomuutta.

Kirjan ehkäpä dramaattisimmassa kuvauksessa äiti on juuri tehnyt isälle selväksi, että on päättänyt ottaa avioeron. Äiti kysyy, eikö miehellä ole mitään sanottavaa kaksoiselämästään omalle pojalleen. Hetken miettimisen jälkeen Sy Kravitz tokaisee:

”Sinäkin tulet tekemään näin.”

Lenny Kravitz kirjoittaa, että nuo ”sanat vainoavat minua lopun elämääni”.

– Sen lauseen kanssa eläminen on ollut hyvin vaikeaa, Kravitz sanoo IS:lle.

– En usko, että tulin ymmärtäneeksi niitä sanoja ennen kuin vasta myöhemmin elämässä.

Äiti Roxie Roker rohkaisi Lenny Kravitzia musiikin pariin jo pienenä. Perheen ystäväpiiriin kuului myös legendaarisia muusikoita Duke Ellingtonista Miles Davisiin.­

Kirjan tapahtumat päättyvät 1980-luvun loppuun. Vaikka Lenny Kravitz kertoo avoimesti esimerkiksi muusikkokavereilleen osoittamastaan itsekkyydestä ja tekemistään ohareista koulun tanssiaisissa, ja naisystävätkin vaihtuvat, isänsä kaltaiseksi petturiksi Kravitz ei tunnustaudu.

Välit vuonna 1995 rintasyöpään 66-vuotiaana kuolleeseen äitiin eivät koskaan heikentyneet.

– Olen siunattu, että hän oli äitini, Kravitz sanoo.

Ristiriita vanhempien välillä, rakastavan äidin ja karkean isän suunnaton erilaisuus on vain yksi vastakohtaisuuksien leikki Lenny Kravitzin elämässä. Kirjan mukaan hänen elämänsä on täynnä vastaavia.

Afroamerikkalaiset ja venäjän-ukrainanjuutalaiset sukujuuret.

New York ja Los Angeles lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkoina.

Hän oli myös yhtä aikaa voimakkaan uskonnollisen kokemuksen jälkeen uudelleen syntynyt kristitty – ja pilvipäissään Black Sabbathia luukuttanut teini.

 Pidän elämääni uskomattoman rikkaana, koska siinä on niin paljon ulottuvuuksia.

Lisäksi rikkaus ja köyhyys leikkasivat harvinaisella tavalla Kravitzin elämässä sekä lapsuudessa New Yorkissa että Los Angelesissa, kun isän kanssa ei enää mahduttu saman katon alle.

New Yorkissa koti oli äveriäällä Upper East Siden alueella – mutta toisin kuin joillakin koulukavereilla, iso luksushuoneisto oli pilkottu 12 pienempään ja Kravitz vanhempineen asui pienessä kaksiossa. Los Angelesissa hän asui kotoa lähdettyään kaverien nurkissa – ja autossa.

Mitä ajattelet nyt näistä kaikista ristiriitaisuuksista? Kuinka ne ovat muovanneet sinua?

– Pidän elämääni uskomattoman rikkaana, koska siinä on niin paljon ulottuvuuksia, Kravitz vastaa.

– Olen oppinut, että kaikki ei ole samanlaista. Se on ollut minulle siunaus.

Musiikillisesti Kravitz on todella monien ulottuvuuksien summa. Kirjassa kerrotaan, kuinka hän osoittautui musikaaliseksi jo varhain hyräiltyään Tshaikovskia tunnistettavasti.

Isä vei puolestaan katsomaan Jackson 5 -konserttia ja muutaman vuoden vanhempi Michael Jackson teki Madison Square Gardenin lavalla suuren vaikutuksen. Isän kanssa Kravitz myös harrasti aktiivisesti jazz-konserteissa käymistä, myös pian konfliktinsa jälkeen. Välit eivät koskaan katkenneet lopullisesti.

Lenny Kravitzin äiti tuki poikaansa ja muun muassa hankki tälle kotiin kaikki tarvittavat soittimet.­

Äitiä Lennyn oli kuitenkin kiittäminen siitä, että perheen ystäväpiiriin kuului koko joukko ihmisiä, joita voi kutsua liioittelematta legendoiksi. Pianisti Duke Ellington otti pikku-Lennyn syliin soittaessaan ja itse trumpetin mestari Miles Davis kannusti musiikin pariin.

– Oli hyvin inspiroivaa kasvaa voimakkaiden taiteilijoiden keskellä, Kravitz sanoo.

– Mutta lapsena enkä nuorenakaan vielä tajunnut heidän merkitystään. Duke oli mukava mies, joka soitti hyvin pianoa. Miles oli perhetuttu ja kuuntelin paljon hänen musiikkiaan. Mutta kasvettuani ja opittuani lisää nuo kohtaamiset muuttuivat vielä tärkeämmiksi.

Äidin kehotuksesta Kravitz pyrki ja pääsi California Boys Choiriin, arvostettuun ja kunnianhimoiseen poikakuoroon. Myöhemmin Kravitz soitti myös jazzyhtyeissä – useita eri instrumentteja. Äiti kannusti ja hankki kotiin soittimet, jotka tarvittiin.

Koulukaveri Kennedy Gordyllä oli tosin vielä paremmat soittotilat kotonaan Bel Airin kukkulalla, sillä isä Berry Gordy oli maineikkaan Motown -levy-yhtiön perustaja. Gordyillä nuori Lenny saattoi jammailla itsekin – ja törmätä Marvin Gayen ja Diana Rossin kaltaisiin laulajatähtiin.

– Taianomainen osuus lapsuuttani oli, että sain kasvaa kaikkien näiden ihmisten ympäröimänä.

Monipuolisuus musiikissa ja ristiriitainen kasvamisympäristö palkitsi Lenny Kravitzin ennen kuin hän ehti täyttää 25 vuotta.

Kirjan päättyessä hän on julkaissut miljoonia myyneen esikoislevynsä Let Love Rule. Levyn innoittaja on hänen vaimonsa, Bill Cosby Show’n nuorena näyttelijätähtenä kautta maailman tunnettu Lisa Bonet.

Lenny Kravitz keikalla Madridissa vuonna 2018.­

Pariskunnan silmäterä on tytär Zoë, joka nykyisin tunnetaan äitinsä ja isoäitinsä tavoin näyttelijänä.

Kirjassa käsitellyn ajanjakson jälkeen Lenny Kravitz on elänyt yli 30 vuotta. Hänen suosionsa on kasvanut, hänestä on tullut maailmanlaajuisesti tunnettu tähtilaulaja, musiikintekijä – ja seksisymboli. Hän on ansioitunut myös näyttelijänä, valokuvaajana, sisustussuunnittelijana ja muotoilijana. Hän on asunut eri puolilla maailmaa, Yhdysvaltojen ja Bahaman lisäksi muun muassa Pariisissa vielä juuri ennen koronapandemiaa.

Kerrottavaa siis varmasti olisi.

– En tiedä, milloin kirjoitan lisää. Kokemus tästä kirjasta oli kuitenkin niin hyvä, että lisää saattaa olla tulossa, Kravitz sanoo.

– En koskaan ajatellut kirjoittavani muistelmiani, mutta David Ritz sai ylipuhuttua minut tähän projektiin yhden illallisen aikana. Nyt olen iloinen, että kirjoitin. Opin itsestäni paljon.

Lenny Kravitz & David Ritz: Let Love Rule (Like) -kirja on juuri julkaistu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?