Pate Mustajärvi kertoo nyt totuuden Popedan lopettamis­päätöksestä – kuvaa yhtyeen jatkoa tyhjentävästi: ”Näyttää vähän samalta kuin koko ihmis­kunnan tulevaisuus”

Korona vei jyrkänteen reunalle, mutta Pate Mustajärvi uskoo, että viihteelle tulee pian olemaan suurempi tilaus kuin koskaan.

Pate Mustajärveä harmittaa. Väsyneenä tuli annettua hieman ympäripyöreä lausunto lehdelle, ja siitä nousi myräkkä. Asia koski Popedan lopettamista.

Mustajärvi on vuosikymmenten aikana tottunut myräköihin, mutta tällä kertaa hän haluaa oikoa väärinkäsitystä, sillä asia koskettaa niin monia: Popedan jäseniä, heidän läheisiään ja tietenkin Popedan laajaa ja uskollista fanijoukkoa.

Mustajärvi antoi aiheesta lyhyen kommentin Louhi Medialle sunnuntaina. Mustajärvi painottaa nyt IS:lle, että minkäänlaista lopettamispäätöstä ei ole tehty. Korona vei Popedan kesäfestivaalit ja klubikiertueen. Kaikki siirtyi yhdessä hetkessä ainakin vuodella eteenpäin, joten Popeda tekee täksi kesäksi suunnittelun festivaalikiertueen ja syksylle suunnitellut klubikeikat ensi vuonna.

– Sitten istumme tuttuun tapaan bändin ja managementin kanssa alas ja mietimme, että mitäs seuraavana vuonna tehdään.

Näin on menty jo vuosia. Mustajärveä vastaan tuli juuri lehtiartikkeli. Siinä Costello Hautamäki taannoin totesi, että hän on viimeiset 20 vuotta kysynyt Mustajärveltä joka ikinen vuosi, että milloin lopetetaan. Ja Mustajärvi on vastannut aina samoin: vuosi kerrallaan.

– Mikään ei ole näköjään muuttunut. Tähän väliin nyt tuli tällainen helvetti, mutta hommat jatkuvat, kun se on ohi. Voisi sanoa, että Popedan tulevaisuus näyttää tällä hetkellä vähän samalta kuin koko ihmiskunnan tulevaisuus. Ikinä ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu, Mustajärvi sanoo.

Popedan lopettamista harkittiin painavasti Arvo Tapani Mikkosen menehtymisen jälkeen, Mustajärvi kertoo.

Vain kerran Popedan tulevaisuus on ollut vakavasti vaakalaudalla. Kun perustajajäsen Arvo Tapani Mikkonen kuoli, Popedassa ajateltiin, että tämä oli tässä.

– Se tuntui liian kovalta hinnalta maksaa, vaikka eihän kuolema edes johtunut mistään meidän sen aikaisista elämäntavoista, vaan Arvon sydänviasta.

Muusikkoystävien soitot lopettamispäätöksen pyörtämisestä kaikuivat kuuroille korville, mutta kun Mikkosen leski soitti ja toivoi bändin jatkavan, se kolahti.

Mustajärvi toteaa, että Popeda on painanut menemään vuosikymmenet ilman taukoja. Kun bändi vuonna 1977 perustettiin, alkoi 20 vuoden tauoton kiertäminen.

– Sitten pidimme lähes vuoden tauon, ja jatkoimme taas. Ja nyt, parinkymmenen vuoden jälkeen, tuli meistä riippumaton stoppi.

Popeda Iskelmä festivaaleilla kesällä 2016.

Alkuun tilanne hämmensi. Ensin peruuntui Teatterin kummitus vol. 2 -soolokiertueen viimeinen kolmannes, sitten miltei kaikki Popedan kesän festivaalit ja syksyn klubikeikat. Ensin Mustajärvi nautti saadessaan hetken olla ilman sitä, että piti tuijotella kelloa ja kalenteria ja miettiä, että mihin päin Suomea seuraavaksi. Pian kuitenkin karu totuus alkoi iskeä kasvoille, sillä keikkojen menettämisestä aiheutunut taloudellinen isku oli kova.

– Olo oli vähän kuin Kelju. K Kojootilla, joka vetää jyrkänteeltä alas ja huomaa siinä vaiheessa, että ohhoh, Mustajärvi kuvailee tyhjän päälle putoamista.

Katastrofin Mustajärvi on yrittänyt kääntää voitoksi. Studiolla on tullut vietettyä enemmän aikaa, ja tulevia kiertuekuvioita on voinut hioa pilkuntarkasti. Juuri julkaistua Älkää jättäkö -sinkkua ja siihen tehtyä videota on katsottu Facebookissa lähemmäs 600 000 ja YouTubessa noin 20 000 kertaa.

– Aikamoisia lukuja, laulaja iloitsee.

– Uutta soolomateriaalia julkaistaan tulevan kevään ja kesän aikana tasaiseen tahtiin. ja videoiden tekeminen on ollut pitkästä aikaa todella hienoa.

Maaliskuussa – jos maailmantilanne suo – jatkuu Tämä(kin) tarina on tosi -kiertue. Suunnitelmissa on kiertää 25 paikkakuntaa ympäri Suomen.

Mustajärvi uskoo vakaasti, että tilanne helpottaa hiljalleen. Jälkensä se jättää vuosiksi, sille ei voi mitään. Kulttuuriala nousee kuitenkin jaloilleen. Viihteelle sen monissa muodoissa tulee olemaan valtavasti kysyntää.

– Sekä teatteria että musiikkia tullaan ahmimaan. Kun tanssikielto 40-luvulla kumottiin, ei jengi jäänyt murehtimaan vaan alkoi jorata. Sama ilmiö tapahtuu nytkin, kaikki otetaan takaisin. Uskon, että uusia bändejä ja uutta musiikkia tulee syntymään kuin sieniä sateella. Ja fanit voivat olla ihan rauhassa niin Popedan kuin soolourani suhteen. Keikoilla nähdään ja rock n roll, Mustajärvi hykertelee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?