Näin liikemies Stefan Therman kertoi poliisille huume- ja rattijuopumus­kärystään: ”Amfetamiinin osalta on kyllä vähän epäselvää” - Viihde - Ilta-Sanomat

Näin liikemies Stefan Therman kertoi poliisille huume- ja rattijuopumus­kärystään: ”Amfetamiinin osalta on kyllä vähän epäselvää”

Liikemies Stefan Therman kertoi poliisille saaneensa ”typerän päähänpiston”.

Syyttäjä vaatii Stefan Thermanille 40–50 päivän ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella 20–30 päivän sakkorangaistusta.­­

24.11.2020 17:05

Stefan Thermanin tunteet olivat pinnassa viime pääsiäisenä hänen huvilallaan Hangossa. Thermanilla tuli riitaa silloisen kumppaninsa Martina Aitolehden kanssa.

Oli sunnuntai, 12. huhtikuuta.

– Olin Hangossa talossani ja kun Martina (Aitolehti) alkoi meuhkaamaan, niin minun oli pakko päästä pois sieltä, eli tarkemmin sanottuna paeta pois paikalta, Therman sanoi poliisikuulusteluissa.

Lähellä sijaitseva hotelli oli suljettuna koronan takia. Niinpä Therman päätti hypätä auton rattiin.

– Sain typerän päähänpiston ja lähdin ajamaan kotiin Helsinkiin, Therman sanoi poliisille.

Poliisit pysäyttivät hänet Raaseporin Karjaan kohdilla. Kertomansa mukaan Therman oli nauttinut ennen ajoon lähtöään kolme gintonic-drinkkiä sekä kaksi lasia punaviiniä. Therman kieltäytyi poliisin suorittamasta huumepikatestistä.

– Minun mielestäni nuo pikatestit eivät ole yhtä luotettavia kuin verikoe, Therman perusteli asiaa.

Verikokeessa paljastui, että Thermanin veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 1,32 promillea. Hänen verestään löytyi jälkiä myös amfetamiinin käytöstä.

Syyttäjä vaatii Thermanille törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 40–50 päivän ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella 20–30 päivän sakkorangaistusta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion perjantaina.

Therman myöntää ajaneensa alkoholin vaikutuksen alaisena. Kertomansa mukaan se ei vaikuttanut kuitenkaan hänen ajoonsa.

– En tuntenut. Ajo sujui aivan hyvin, eikä minulla ollut edes ylinopeutta, kun poliisit minut pysäyttivät, Therman kertoi.

Kertomansa mukaan Therman ei tiedä, mistä huumausaine olisi hänen vereensä päätynyt.

– Tuon amfetamiinin osalta on kyllä vähän epäselvää, että mistä sitä on minun vereeni voinut tulla. Koskaan en ole kyseistä ainetta keneltäkään ostanut enkä käyttänyt. Myönnän huumausaineen käyttörikoksen, koska verestäni on amfetamiinia löytynyt, vaikka en tiedä, miten sitä on sinne joutunut, Therman sanoi poliisille.

Seuraavana päivänä rattikäryn jälkeen Thermanin silloinen kumppani Martina Aitolehti ilmoitti Instagramissa pariskunnan eronneen. Pariskunta ehti olla yhdessä noin yhdeksän vuoden ajan.

– Jokainen meistä on vastuussa omasta elämästä ja omista valinnoista. Nyt mulle ja lapsille ei enää jää vaihtoehtoja kuin päästää irti. Me kuljetaan eri polkuja ja nyt on aika opetella hengittämään uudelleen ja syvempään, Aitolehti muun muassa kirjoitti Instagramissa.

Pian eron jälkeen Therman alkoi seurustella fitness-mallina ja -valmentajana tunnetun Sofia Belórfin kanssa. Tämä oli tahollaan juuri eronnut Katiska-huumevyyhdin pääsyytetystä Niko Ranta-ahosta.

Belórf ja Therman ilmoittivat puolestaan erostaan lokakuussa.

Therman on 33-vuotias yrittäjä, joka harjoittaa tätä nykyä pääasiassa asuntorakennus- ja kiinteistöbisnestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?