Juontaja Anni Hautala ja laulaja Ilkka Ihamäki ovat saaneet ensimmäisen yhteisen lapsensa.
Hovimuusikko Ilkkana tunnettu Ihamäki kertoo ilouutisista Instagram-tilillään. Mustavalkoisessa kuvassa on vastasyntyneen lapsen käsi isänsä kädellä.
Ihamäki kertoo julkaisussaan lapsen olevan poika.
– Meille syntyi poika. Äiti ja vauva voivat hyvin! Ollaan Annin kanssa sanoinkuvaamattoman onnellisia ja kiitollisia tästä pienestä ihmeestä, Ihamäki kirjoittaa.
– Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille myötäelämisestä odotusaikana, hän jatkaa.
Julkaisu on kerännyt hetkessä tuhansia tykkäyksiä ja lukuisia onnittelevia kommentteja.
Lapsi on Ihamäen ensimmäinen. Hautalalla on vuonna 2009 syntynyt poika.
Julkaisua kiirehtivät kommentoimaan myös monet parin kollegat ja julkisuudesta tutut nimet, kuten Jenni Alexandrova, Pete Parkkonen ja Maija Vilkkumaa ja Janni Hussi, joka tuuraa Hautalaa Aamulypsyssä hänen äitiyslomansa ajan.
– Maailman eniten onnea koko perheelle, Hussi toivottaa kommenteissa.
Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmaa yhdessä Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken kanssa juontava Hautala ja ohjelmassa säännöllisesti vieraileva Ihamäki paljastivat toukokuussa todellisen pommin, kun kaksikko kertoi suorassa lähetyksessä odottavansa lasta.
– Sunnuntaina on äitienpäivä ja ensi vuonna, jos kaikki menee hyvin niin, mä pääsen poimimaan valkovuokkoja yhdelle ihanalle tyypille, joka odottaa meidän vauvaa, hovimuusikko Ilkka sanoi.
– Joo, mä odotan vauvaa, Anni Hautala ilmoitti.
Vauvauutisen lisäksi ohjelman kuulijoille paljastui myös samalla, että kaksikko on parisuhteessa. Molemmat osapuolet ovat pitäneet sekä suhteensa että vauvauutisen visusti julkisuudelta salassa.
Pian uutisen kertomisen jälkeen sekä Ihamäki että Hautala julkaisivat Instagramissa ensimmäiset yhteiskuvansa.