Väinö Linnan syntymästä sata vuotta – kirjailija oli vähällä kuolla kranaatti-iskussa jatkosodassa: ”Koko ryhmä siinä meni ja hevonenkin vielä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Väinö Linnan suurin pelko oli ”eläkkeelle joutuminen”

Väinö Linnan syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Kirjailija oli vähällä kuolla kranaatti-iskussa jatkosodassa. – Koko ryhmä siinä meni ja hevonenkin vielä.


25.10.2020 11:36

Ei ollut huono ajatus, että Helsingin yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella alettiin 1971 tallentaa kirjailijoiden puhetta. Kun kirjailijat kertoivat itse teoksistaan ja elämästään, tutkijoiden työ helpottui.

Väinö Linnaa (20.12.1920– 21.4.1992) haastatteli professori Pertti Virtaranta 49 tuntia, mikä oli hankkeen suurin määrä. Haastattelut tehtiin 1973–1974.

Haastatteluista Linna oli innostunut, mutta ne myös joskus uuvuttivat häntä. Välillä hän makasi puhuessaan sohvalla mikrofoni rintansa päällä.

Linna kertoi aroistakin aiheista, koska haastattelujen julkaisu ei ollut silloin suunnitelmissa. Myöhemmin Virtarantaa patistettiin tekemään itsenäinen teos haastattelunauhojen perusteella, mutta se ei toteutunut.

Nauhat olivat lähdeaineistona kirjailija Jaakko Syrjälle sekä professori Yrjö Varpiolle, kun he tekivät Väinö Linna -teoksiaan, mutta muuten ne ovat olleet koskemattomina.

Kun suurmiesten elämäkertoja tehnyt Panu Rajala kiinnostui nauhojen sisällöstä, kustantaja Touko Siltala totesi, että tästähän pitää tehdä kirja. Päivä on tehnyt kierroksensa/Väinö Linna muistelee (Siltala) on ainoa muistelmateos kansalliskirjailijan elämästä.

Ei voi sanoa, että Väinö Linnan muistelmat tulevat liian varhain. Kirjailijan kuolemastakin on lähes 30 vuotta.

Väinö Linna muutti Tampereelle 17-vuotiaana Urjalasta ja eli siellä kuolemaansa, vuoteen 1992.­

Sitä Rajala pohti kirjan toimittajana, miten poukkoilevasta murteesta saa luettavan kirjan. Paikoin hän muokkasi tekstiä yleiskieleksi sekä karsi toistoja ja turhia yksityiskohtia. Linnan puhetapa kuuluu silti kirjassa aitona.

– En tiennyt, että Linnan nuoruus Urjalassa oli niin ilotonta. Sekin yllätti, miten hyvin hän viihtyi sodassa, siellä hänelle syntyi koko elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Sota merkitsi hänelle elämystä ja seikkailuja, Rajala kertoo ja huomauttaa, ettei Linna tietenkään itse sodasta pitänyt.

Usein on sanottu, että Tuntemattoman sotilaan hahmoista olisi esikuvat todellisuudessa vain Rokalla (Viljami Pylkäs) ja Koskelalla (Einari Kokkonen). Muistelmateoksessa tulee esille muitakin esikuvia, esimerkiksi Rahikaisen esikuva oli Linnan rintamatoveri Kauko Rummukainen.

– Hän menetti sodassa toisen käden ja myöhemmin hänet tuomittiin varkaudesta vankilaan, Rajala kertoo erään sotilaan kohtalosta.

Linnalta ei syntynyt romaania enää Täällä Pohjantähden alla -trilogian valmistuttua, vaikka sitä kovasti odotettiin.

– Se olisi vaatinut kokonaisvaltaista paneutumista ja hän pelkäsi sydäninfarktin uusiutumista, Rajala sanoo syyksi.

Väinö Linna sai sydäninfarktin 44-vuotiaana. Sen jälkeen hän kirjoitti esseitä ja oli vahva mielipidevaikuttaja.

Romanttisia tunteita

”....siellä mulla oli pienoinen romanssi, aivan viaton, ei edes mitään fyysistä kosketusta koskaan”, Linna muistelee ihastumistaan armeijan aikana.

Mielessään Linna nimitti tyttöä Metsäorvokiksi. Toisiinsa he kiinnittivät huomiota ollessaan seurueen ainoat nuoret, koskaan he eivät olleet kaksin.

”Ja ehkä jos tätä olisi jatkunut kauemmin, kuka tietää mitä siitä olisi syntynyt. Mutta armeijassa käskyt katkoo monia ihmissuhteita.”

Mika Waltari, Kerttu ja Väinö Linna sekä Marjatta Waltari itsenäisyyspäivän kutsuilla Linnassa 1955.­

Kirjailija vuonna 1970.­

Oikea romanssi Linnalla syntyi sota-aikana Kerttu Seurin kanssa Miehikkälässä, jossa hän oli koulutustehtävissä. Kerttu oli lottana kanttiinissa. He menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta.

”Ja tämä veti sitten kaikki vapaa-ajat, että kirjoittamisesta ei tullut mitään”, Linna muistelee.

Ihmepelastus

Oli vähällä, ettei Väinö Linna kuollut jatkosodassa. Hän oli jalkaväkirykmentti 8:n konekiväärikomppaniassa alikersanttina ja ryhmän johtajana. Kun he olivat marssimassa Syvärillä konekivääriajoneuvojen perässä, kuului humaus, ja kuuma ilmanpaine löi niskaan.

”Jotenkin sekosin siinä vähäksi aikaa. Ja sitten kun tajusin olin polvillani tien vieressä. Ketään ei näkynyt, kaikki oli maahan painuneet sinne pusikkoihin, koko ryhmä maantiellä yhdessä läjässä...”

”Mää en muista, mutta koko ryhmä siinä meni ja hevonenkin vielä.”

Kranaatti-iskussa kuoli viisi ja kaksi loukkaantui pahasti. Vain Linna selvisi ehjin nahoin.

”Ei mulla itsellä mitään haavaa ollut, mutta kyllä se pää siitä tärähdyksestä sekaisin oli, siis järkytyksestä myös.”

Ensimmäinen kova kokemus Linnalla oli Havuvaaran taistelu:

”Siihen ne ammuttiin, ei kaikki, jotkut pääsivät kaislikkoa myöden, siä meni kypäriä. Mutta kyllä niitä kaatui siihen pelloille.”

Akateemisen kirjakaupan näyteikkuna Pohjantähden ensi osan ilmestyttyä 1959.­

Ja tällainenkin kauheus hänen mieleensä oli jäänyt:

”Ja minä nousin siihen aidalle niin piru kun rupesi säpäleet lenteleen aidasta, luotia tuli.”

Sotilaskotisisarien raiskaus

Linna kertoi kuulopuheisiin perustuen, miten sotilaskotisisar oli juotettu humalaan ja raiskattu. Kertojaa hän piti luotettavana, mutta hän epäili silti tarinaa ”koristelluksi”.

”Tietysti sitä humalassa oli sitten käytetty hyväksikin, niin kauan kun oli tarvetta ollut. Ja sitten se oli sammuneena pantu käsirattaille ja paljastettu takapuoli ja vedetty läpi kylän raitilla...”

Kaikki on mahdollista, eivätkä sota-ajan julmuudet olleet ainoastaan vihollisen tekemiä. Mutta voi tosiaan olla niin, että hirvittävä teko muuttui ihmisten puheissa vielä hirveämmäksi.

Yritys kirjailijaksi

Kun Linna oli kesällä 1942 reservissä Syvärin eteläpuolella, hän kirjoitti sotaromaania vahakantiseen vihkoon julkaisemisen toivossa. Kaverit elivät hengessä mukana – myös käsikirjoituksen palautuessa.

”En mä nyt kovin pettynyt ollut itsekään, etulinjassa jonkun kirjan hyväksyminen niiden muiden tapahtumien rinnalla ei nyt ole maailmaa mullistava asia”, Linna muistelee.

Urho Kekkonen onnittelee tuoretta akateemikkoa 1980.­

Linna ei lannistunut kustantamon tyrmäyksestä. Hän jatkoi kirjoittamista entistä sisukkaammin – eikä turhaan.

Viljami Pylkäs Rokan esikuvana

Tuntemattoman sotilaan Antero Rokan esikuvana oli Linnan asetoveri pienviljelijä Viljami Pylkäs, joka ampui kymmeniä vihollissotilaita Pertjärvellä keväällä 1942. Kaatuneiden määrä vaihtelee eri lähteissä, mutta varmaa on, että Pylkäs osasi ampua.

 En mä nyt kovin pettynyt ollut itsekään (käsikirjoituksen hylkäämisestä), etulinjassa jonkun kirjan hyväksyminen niiden muiden tapahtumien rinnalla ei nyt ole maailmaa mullistava asia.

Kerran Pylkäs totesi: ”Perkele vaikka vaikka olis millane paikka jumalauta niin mie mie en saatana mene totiseksi, mie lasken leikkiä kuitenkin.”

Romahdus

Kun Väinö Linna kirjoitti vuonna 1960 Täällä Pohjantähden alla -trilogian viimeistä osaa, hän alkoi väsyä fyysisesti ja henkisesti:

”Minä virityin, olin niin herkistynyt ja kulunut, että kun vein auton talliin ja tulin kotiin niin en meinannut jaksaa kävellä portaita ylös. Tämä oli niinkuin ensimmäinen semmoinen tietty katkeaminen.”

Trilogian kolmannen osan kirjoittaminen oli Väinö Linnalle raskas kokemus.­

Fyysisen rasituksen yhteydessä hän koki myös ”hulluksi tulemisen pelkoa”.

”Jopa semmoinen kohtaus, että mun oli lähdettävä ulos ja kuljettava tuolla pitkin Hämeenkatua ja todistettava, että tuossa on kenkäkauppa ja tuossa on vaatekauppa ja tää on konkreettinen maailma.”

Linna toipui pian lukemalla ja hiihtämällä maatilallaan Hämeenkyrön Käkisaaressa.

Syksyllä 1961 Linna meni lääkäriin hengitysvaikeuksien ja rytmihäiriöiden takia. Lääkärin lausunto oli: tupakan läpimyrkyttämä mies. Linnan mielestä oireet olivat lähinnä ”ylirasituksen ja ylijännittämisen tuotetta”.

1960-luvulla Linna hakeutui myös psykiatrin vastaanotolle. Yrittämisen haluja häneltä vei sydäninfarkti 1965.

”Minä sille sanoin, että minä pelkään eläkkeelle joutumista, kun se kyseli, että mitä pelkoja teillä on. Minä sanoin, että kaikki neurootikon pelot, kuolemanpelot ja kaikki, mutta nyt aktuelli pelko on eläkkeelle joutumisen pelko.”

Tamperelaiskirjailija talvitakissaan. Väinö Linna 1974.­

”Että mihin mä joudun, mä joudun tyhjiöön, kun tää työ loppuu.”

Kun psykiatri ei ymmärtänyt eläkkeelle jäämisen pelkoa, Linna latasi pöytään suorat sanat:

”....itse elämästä te ette kyllä tajua vähääkään.”

Linna toteaa muistelmateoksessa, että tuolloin hänellä oli ensimmäisiä merkkejä masennuksesta. Todennäköisesti hän tarkoitti ”eläkkeelle joutumisella” työkyvyn menettämistä ja sairauseläkettä.

”Tuommoisia masokistisia ajatuksia siis, masennustila ja depressio”, hän toteaa muistelmateoksessa.

Lähes kaikki kirjallisuuspalkinnot saanut Linna ei sentään unohtanut tosiasioita:

”Kyllähän minun nyt kaiken kaikkiaan täytyy katsoa ulkoisesti menestyneeni.”

Totesi hän senkin, että vaikka kirjoittaminen oli ollut kuluttavaa, niin ehkä toinen vaihtoehto olisi ollut vielä kuluttavampi.

Totta vai tarua

Väinö Linna sai huomata, että ihmisten oli vaikeata mieltää hänen kirjojensa henkilöt fiktioksi. Eräskin armeijan kapteeni kertoi varuskunnassa tavanneensa junassa Lammion: ”No kyllä ei se ole miksikään muuttunut”, mies oli ilmoittanut.

Linna otti kirjoihinsa kokemiaan ja näkemiään asioita, mutta yleensä muunneltuina. Tuntemattomassa sotilaassa on esimerkiksi kohta, jossa sovitaan, että humalassa riitaa haastavan munat rasvataan kiväärin rasvalla.

Kirjailija KOM-teatterin Pohjantähti-lavasteissa 1979. Ympärillä Pekka Milonoff (ylh. vas.) ja Sulevi Peltola, alhaalla Heikki Kinnunen, Linna, Rose-Marie Precht ja Juha Laitala.­

”Se idea tuli siitä, että siellä todella eräs alkoi haastaa riitaa ja sen munat rasvattiin rangaistukseksi siitä”, Linna muistelee.

Fiktio on tosin usein tosielämää kesympää.

”Kirjassahan niitä ei rasvata vaan uhataan rasvata”, Linna muistuttaa.Lainaukset kirjasta Päivä on tehnyt kierroksensa/Väinö Linna muistelee (Siltala), toimittanut Panu Rajala.Juttua muokattu 25.10. klo 14.00. Poistettu väärässä yhteydessä ollut sitaatti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?