Huono Äiti -someyrityksen omistaja Sari Helin avautuu Annassa kevään koronatukikohusta: joutui vihavyöryn takia kiristämään kotinsa turvatoimia - Viihde - Ilta-Sanomat

Huono Äiti -someyrityksen omistaja Sari Helin avautuu Annassa kevään koronatukikohusta: joutui vihavyöryn takia kiristämään kotinsa turvatoimia

Yrittäjä Sari Helin kertoo Anna-lehden haastattelussa saavansa edelleen vihapostia keväisen kohun seurauksena.

Huono Äiti oli aluksi Petri Sarvamaan ja Sari Helinin blogi, mutta sittemmin laajentui sosiaalisen median yhteisöksi.Huono Äiti Oy:n omistaa Sari Helin sekä hänen lapsensa.

14.10.2020 14:55

Keväällä syntyi valtava kohu, kun valtion rahoitusyhtiö Business Finland jakoi 100 000 euron korona-avustuksia yrityksille. Yksi tuen saajista oli Huono Äiti -someyritys, jonka omistaa europarlamentaarikko Petri Sarvamaan vaimo Sari Helin ja heidän lapsensa.

100 000 euron tukien myöntäminen sai aikaan runsaasti keskustelua siitä, millä perustein ja kenelle tuet tulisi jakaa. 70 000 euroa kehittämisrahaa saanut yrittäjä Helin, 51, kertoo nyt Annassa, kuinka tuen saamisesta seurasi valtava vihavyöry.

Helin kertoo lehden haastattelussa, että uhkailusta, haistattelusta ja huorittelusta tuli hänelle arkipäivää. Postiluukusta kilahti kortti, jossa luki ”toivottavasti kuolet hitaasti koronaan”. Vihaajat ovat tulleet jopa niin lähelle, että kodissa on jouduttu tekemään turvatoimia, ja törkyviestit tulvivat eri kanavista.

– Tuntui kuin olisin jäänyt hyökyaallon alle. En tiennyt, miten nousta ylös. Oli typerryttävää, miten ne räyhääjät eivät tienneet mitään minun elämästäni eivätkä siitä, mitä olen joutunut käymään läpi, Helin avautuu Annassa.

Helin toteaa Annassa, että erityisesti häntä huolestutti, mitä asioita hänen 12- ja 17-vuotiaat lapsensa lukivat netistä.

– Toinen lapsistani kysyi minulta vähän aikaa sitten, vihaavatko kaikki suomalaiset nyt meidän perhettä. Se ei ole mikään mieltä ylentävä keskustelunaihe.

Anna-lehden mukaan Heliniä auttoi jaksamaan terapia sekä läheisten tuki.

– Kohtaamansa vihan takia ei saa katkeroitua. Katkerana pilaa suhteensa läheisiinsä ja ennen kaikkea itseensä. Siksi on pakko yrittää antaa anteeksi, vaikka se on vaikeaa, Helin summasi lehdelle.

Tuki liiketoiminnan laajentamiseen

Helin kertoi keväällä kotisivuillaan, että Huono Äiti Oy haki Business Finlandin tukea 19.3., jolloin tukea saivat hakea muutkin kuin yli kuuden hengen yritykset. Tämä kriteeri muuttui myöhemmin.

– Tuen saamisen edellytyksenä oli hyväkuntoinen yrityksen kassa ja kehityshanke. Huono Äiti aloitti viime vuoden lokakuussa varovaisen liiketoiminnan laajentamisen elintarvikkeiden puolelle ja lanseerasi kolme suklaatuotetta, Helin kirjoitti keväällä.

Petri Sarvamaa ja Erika Helin viime vuonna Linnan juhlissa.

Helin kertoi, että lokakuussa 2019 Huono Äiti aloitti kehityshankkeen, jonka tavoitteena oli laajentaa tekemistä elintarvikepuolella.

– Tuki on myönnetty tähän hankkeeseen. Tukisummaa tullaan käyttämään tuotekehityksen ja suunnittelutyön ostamiseen palveluina muilta yrityksiltä. Ravintola-alan ja sen ammattilaisten työllistäminen on tässä kehitysvaiheessa keskiössä. Kehityshanke ulottuu maakunnallisesti alueille, joissa työllistyminen ei ole ihan helppoa.

Helinin mukaan Huono Äiti työllistää jatkuvasti useita alihankkijoita ja tuntityöntekijöitä eri puolilla Suomea. Hän painotti keväällä, että tukea käytetään palveluiden ostamiseen muilta pieniltä yrityksiltä tai maakuntien yrityksiltä.

Helinin puoliso Petri Sarvamaa totesi puolestaan Twitterissä, että hän ei omista yrityksestä mitään, eikä ollut kuullut sen saamasta tuesta ennen kuin se oli jo myönnetty.

Business Finlandin nettisivuilla kerrotaan, että tuen avulla muun muassa saatiin Huono äiti -valmisateriat myyntiin kauppoihin. Yritys myös perusti lokakuussa uuden yhtiön, Huono Äiti Foods Oy:n, pyörittämään elintarvikeliiketoimintaa.

Artikkeliin lisätty 14.10.2020 klo 16:16 Business Finlandin tieto tuen käytöstä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?