Tässä on uusi Miss Suomi! Kruunun nappasi Viivi Altonen - Viihde - Ilta-Sanomat

Tässä on uusi Miss Suomi! Kruunun nappasi Viivi Altonen

Vuoden 2020 Miss Suomi kruunattiin tänään Keravalla.

19.9.2020 21:45

Pitkä odotus huipentui tänä iltana Keravalla, kun kymmenen toinen toistaan upeampaa Miss Suomi -semifinalistia pääsivät vihdoin kamppailemaan Suomen kauneimman kruunusta. Lopulta vuoden 2020 Miss Suomeksi kruunattiin Viivi Altonen. Numerolla 5 kilpaillut Altonen kruunattiin myös yleisön suosikiksi.

– Tuntuu ihan mahtavalta. En olisi osannut ikinä kuvitella. Tämä on ollut unelmani pitkään, vaikea edes sanoin kuvailla, Altonen hehkutti, kun hän asettautui kruunu päässään missituoliin ja poseerasi tottuneesti kameroille.

Miss Suomen toiseksi perintöprinsessaksi kruunattiin Noona Pölkki ja ensimmäisen perintöprinsessan kruunun nappasi puolestaan Laura Hautaniemi. Miss International Finland -tittelin sai Anna Merimaa ja lehdistön ihannetyttönä finaalissa palkittiin Rebecca Vuorio.

Alun perin uusi Miss Suomi oli tarkoitus kruunata jo keväällä. Koronavirus kuitenkin toi muutoksia kilpailun järjestelyihin, mistä johtuen Miss Suomi -kilpailu kesti kokonaisuudessaan tänä vuonna peräti yhdeksän kuukautta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?